911

Uutiset

Suomi liittyi ulkoavaruussopimukseen ja saa ESA:lta avaruusteknologiaan miljoonarahoituksen

Suomen, muiden pohjoismaiden ja Baltian maiden suurin New Space eli uuden avaruuden tapahtuma on alkanut tänään Aalto-yliopiston Dipolissa. ESA Phi-Lab Finland innovaatio-ohjelma käynnistyi, ja Suomi liittyi Nasan ulkoavaruudessa toimimista koskevaan sopimukseen.
Puhallettava astronauttihahmo oranssilla visiirillä modernin rakennuksen ulkopuolella kivien ympäröimänä.
Kuva: Ira Matilainen / Aalto-yliopisto

Uuden avaruusajan tapahtuma Winter Satellite Workshop järjestetään Espoon Otaniemen Dipolissa tiistaista torstaihin 21.–23. tammikuuta jo seitsemännen kerran. Konferenssissa julkistettiin ESA Phi-Lab Finland innovaatio-ohjelma ja Suomi liittyi Yhdysvaltain avaruushallinto Nasan Artemis-sopimukseen. 

Euroopan avaruusjärjestö ESA:n kehittämän ja rahoittaman avaruusteknologian kaupallistamiseen tähtäävän konsortion toimintaa koordinoi Suomessa Aalto-yliopisto ja mukana ovat myös Ilmatieteen laitos, Maanmittauslaitos sekä Vaasan yliopisto.  Aalto-yliopiston innovaatiopalveluiden johtajan Tomi Erhon mukaan konsortio tukee valittuja hankkeita taloudellisesti, mutta etenkin tutkimusosaamisen ja -infrastruktuurin avulla.

”ESA Phi-Lab Finlandiin valittavat hankkeet keskittyvät erityisesti kaukokartoitusteknologioihin ja ympäristön seurannan sovelluksiin sekä navigointiteknologioiden kehittämiseen. Nämä ovat alueita, joissa Suomen avaruussektori on kehittynyt nopeasti kansainväliseksi huippuosaajaksi, ja joissa on myös iso kaupallinen mahdollisuus suomalaisessa yhteiskunnassa”, Erho sanoo.

Euroopan avaruusjärjestö ESA rahoittaa nyt alkavaa kuusivuotista hanketta 5,2 miljoonalla eurolla, josta 4,4 miljoonaa euroa ohjautuu suoraan valittujen hankkeiden rahalliseksi tueksi. Toiminnan kokonaisbudjetti on noin 11 miljoonaa euroa ja sitä tukevat ESA:n lisäksi Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö, KAUTE-säätiö ja Weisell-säätiö. Ensimmäinen hakukierros avataan lähiaikoina ja siitä tullaan julkaisemaan tiedot . 

Suomi mukaan sopimukseen Kuussa ja Marsissa toimimisesta

Suomi on tänään liittynyt myös Nasan Artemis -sopimukseen Kuussa ja Marsissa toimimisesta. Sopimuksessa sitoudutaan yhteisiin pelisääntöihin toimimisesta ulkoavaruudessa, eli Kuussa, komeetoilla ja asteroideilla sekä Kuun ja Maan kiertoradoilla aina Marsiin asti.

”Avaruusalalla tapahtuu tällä hetkellä todella paljon, mikä on nähtävissä konferenssin laajassa ohjelmatarjonnassa. Alan yritystoiminta kasvaa ja osaajia tarvitaan yhä enemmän. Suomi päivittää myös avaruusstrategiaansa, mikä on iso asia myös alan kasvavalle yritystoiminnalle ja mahdollistaa uusien innovaatioiden kehittämisen kestävämmän avaruustoiminnan puolesta”, professori ja tapahtuman vetäjä Jaan Praks kertoo.

Tapahtumassa on esittelemässä toimintaansa yli 40 yritystä ja instituutiota. Tieteellisessä ohjelmassa on yli 300 esitystä ja mukaan mahtuu monia työpajoja, kokouksia ja näyttely. Katso koko ohjelma osoitteesta:  

Tomi Erho

Tomi Erho

Head of Innovation Ecosystem Services
U924 Innovation Ecosystem Services

Radiotekniikan historia on merkittävä – alan kehitys nopeampaa kuin koskaan

Radiotekniikan ensimmäinen professuuri aloitti Suomessa tasan 100 vuotta sitten. Elokuun 2024 sijasta juhlat pidetään tammikuussa 2025 Pohjoismaiden ja Baltian maiden suurimmassa uuden avaruuden...

Lue lisää
Radiokaiuton huone Otaniemen kampuksella
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kasvot peitetty henkilö raidallisessa paidassa lasi-ikkunan ja punatiiliseinän edessä
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet, Opinnot Julkaistu:

Prototyping and Validation Grant: VeinOptima

Aallon opiskelijan kehitteillä oleva tuote auttaa hoitajia löytämään verisuonet nopeammin.
A group of people cheering with branded black cups. 4 people sitting, 2 on each side, and one in the middle standing up. 3 men and two women
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Kolmen tutkijan ideasta syntyi deep tech -yritys

Vahvaan tutkimusosaamiseen nojaava Sim Analytics Oy sai alkunsa, kun kolme LUT-yliopiston eri laboratorioissa työskennellyttä tutkijakollegaa alkoi miettiä, miten tarjota ja analysoida dataa teollisuusyritysten liiketoimintapäätösten tueksi.
Hehkuva neonpallo, geometrinen ydin ja valojuovat leijuvat tumman tabletin yläpuolella
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ensimmäinen suprajohtava kvanttilämpökone osoittaa, että lämpö voidaan valjastaa työksi myös kvanttimaailmassa

Suprajohtava kvanttilämpökone paitsi edistää termodynamiikan perustutkimusta, voi myös merkittävästi pienentää tulevaisuuden kvanttitietokoneiden hintalappua.
Portrait of Kimmo Järvinen, from the Xiphera team. A man smiling at the camera
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Tutkijoiden perustama Xiphera kasvaa vauhdikkaasti

Yhdeksänvuotisjuhliaan viettävä Xiphera Oy on kehittänyt tietoturvauhkien torjuntaan laitepohjaisia salausratkaisuja. Yritys on ns. deep tech eli syväteknologiayritys, jonka tuotteet nojaavat tutkimukseen ja tuottavat uusia teknologisia ratkaisuja.