Aalto-yliopisto esittäytyi Ruotsin kuninkaan delegaatiolle
Taidekoordinaattori Tuula Isohanni kertoi kuningas Kaarle XVI Kustaalle Alvar Aallon arkkitehtuurista.
Aalto-yliopisto on korkea-arvoisen vierailun isäntänä tänään 26.11. Ruotsin talouselämän vaikuttajista koostuvassa ryhmässä on mukana kuningas Kaarle XVI Kustaa. Vierailun järjestää Ruotsin kuninkaallinen teknistieteellinen akatemia (IVA), ja se on osa laajempaa Suomeen suuntautuvaa Royal Technology Mission -matkaa.
Vierailu alkoi tutustumisella Alvar Aallon arkkitehtuuriin äskettäin peruskorjatussa Otakaari 1 -rakennuksessa. Kuningas ja muu delegaatio tutustuivat mm. opiskelijoiden töihin ja piipahtivat kemian perusteet -kurssin luennolla suuressa luentosalissa.
Päivän aikana ryhmälle esitellään Aalto-yliopiston tutkimushankkeita, tutkimuslähtöisiä innovaatioita, luovan talouden osaamista, uudenlaisia oppimisen tapoja ja Aalto-yliopiston ympärille syntynyttä innovaatioekosysteemiä.
Lue lisää uutisia
Aalto Creatives -esihautomon haku syksylle 2026 on auki
Seuraava Aalto Creatives -esihautomo alkaa syyskuussa. Hakuaika päättyy 7.9.2026. Aalto Creatives järjestää ohjelmasta kiinnostuneille infotilaisuuden torstaina 27.8. Infotilaisuudessa kuullaan ohjelmaan aiemmin osallistuneiden tiimien kokemuksia. Tapahtumassa on mahdollista tavata Aalto Creatives -tiimi ja kysyä hakemuksen jättämisestä.
Suomalaistyöryhmän teos tuo viilentävän puutarhan helteissä kärvistelevään Espanjaan
Suomalaisten arkkitehtien ja taiteilijoiden ryhmä esittää puutarhataideteoksellaan kaupunkien kuumenemisen ja ympäristökriisin ratkaisuksi muun muassa kasvillisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Paula Nybergh lahjoittaa Aallon Bioinnovaatiokeskuksen innovaatiotoimintaan
Alumnimme, tekniikan lisensiaatti, tekniikan tohtori h.c. Paula Nybergh on tehnyt merkittävän lahjoituksen Bioinnovaatiokeskuksen innovaatiotoiminnan tukemiseksi.