911

Uutiset

Yritysten uskallettava soveltaa alan parhaita käytäntöjä

Jatkuva toimintatapojen kehittäminen on yritysten elinehto kiristyvässä kilpailussa.

Ville Hallavon väitösaineisto tarjoaa näkökulmia yrityksien parhaiden käytäntöjen kehittämiseen.

Hallavo osoittaa väitöksessään, että esimerkiksi lean-toimintatapa ei sovi kaikkiin liiketoimintaympäristöihin vaan ympäristöihin, joiden kysyntä on ennakoitavissa. Ketteryyteen taas kannattaa panostaa, kun kysynnän epävarmuus lisääntyy. 

Lean-toimintatavan ja ketteryyden yhtäaikainen toteutuminen on käytännössä mahdotonta. Tasaisen kysynnän ympäristössä tulisi pyrkiä kustannustehokkuuteen pitämällä toimittajaverkoston, tuotannon, varastoinnin ja jakelun käyttöaste korkeana, kun taas epävarman kysynnän tilanteessa tulisi pyrkiä joustavuuteen pitämällä kaikilla em. toimitusketjun alueilla puskuriresursseja vastaamaan yllättäviin kysyntäpiikkeihin.  

KTM Ville Hallavo on tarkastellut Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun logistiikan alan väitöstutkimuksessaan erilaisia näkökulmia parhaiden käytäntöjen mukauttamistarpeisiin, benchmarkkauksen monimuotoisuuteen ja alan tutkimuskäytäntöihin.

– Parhaiden käytäntöjen hyödyt realisoituvat ainoastaan, mikäli ne soveltuvat liiketoimintaympäristön tarpeisiin. Parhaita käytäntöjä ei tulisi missään nimessä ottaa käyttöön ’silver bulletteina’, hopealuoteina, vaan arvioida niiden sopivuus liiketoimintaympäristölle, Ville Hallavo selvittää.

Yrityksien on jatkuvasti kehitettävä toimintatapojaan säilyttääkseen kilpailukykynsä. Toimintatapoja voidaan kehittää joko innovoimalla sisäisesti tai oppimalla muilta eli ”benchmarkkaamalla”. Benchmarkkauksen yleistyessä tietyt toimintatavat ovat vakiintuneet liike-elämässä niin kutsutuiksi parhaiksi käytännöiksi, joiden ansiosta yritysten kilpailukyky on parantunut merkittävästi. Parhaiden käytäntöjen tunnettuutta ja käyttöastetta ovat edistäneet merkittävästi esimerkiksi akateeminen tutkimus ja opetus, ammattikirjallisuus, maailmanlaajuiset laatustandardit ja yritysvalmennusohjelmat.

– Vaikka parhaiden käytäntöjen institutionalisointi on tarjonnut liike-elämälle erinomaiset työkalut liiketoiminnan kehittämiselle viime vuosikymmeninä, yrityksien ei pitäisi ottaa parhaita käytäntöjä universaaleina totuuksina. Nyt jos koskaan pitäisi yrityksien uskaltaa arvioida kriittisesti näitä parhaita käytäntöjä, Hallavo toteaa.

äöپܳܲ

KTM Ville Hallavon logistiikan aineeseen kuuluva väitöskirja The impact of context on benchmarking and best practices research tarkastetaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa perjantaina 19.12.2014 klo 12 (Chydenia-rakennus, Stora-Enso-sali H-324). Vastaväittäjinä toimivat professori Gyula Vastag (Széchenyi University) ja professori Gyöngyi Kovács (Hanken School of Economics), ja kustoksena professori Markku Kuula (Aalto yliopiston kauppakorkeakoulu).

äپٴᲹ:

Ville Hallavo
p. 050 329 9669
ville.hallavo@accenture.com

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Aalto-yliopiston kiertotalousnäyttely, puiset taustat, näyttelypöydät, näytteitä ja musta sekä pinkki asu.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi

Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026