911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Yliopistot haastavat yhteistyöhön ilmastonmuutoksen torjumiseksi

Korkeakoulujen aloite herättelee YK:n ilmastokokouksen ministereitä vahvistamaan tutkimuksen ja koulutuksen roolia.

Yli 6 000 yliopistoa ja korkeakoulua on allekirjoittanut Global Alliance -verkoston kautta aloitteen, joka on esillä YK:n ilmastokokouksessa COP21:ssa Pariisissa joulukuussa. Aloitteella halutaan herätellä päättäjiä vahvistamaan tutkimuksen ja koulutuksen roolia ja asettamaan sille entistä konkreettisempia tavoitteita ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi. Myös Aalto-yliopiston perustama ja koordinoima pohjoismaisten yliopistojen verkosto, Nordic Sustainable Campus Network (NSCN), on osallistunut kirjeen laatimiseen.

– Ilmastonmuutos ja kestävä kehitys tulisi sisällyttää entistä syvällisemmin yliopistojen tutkimukseen, koulutukseen ja laatujärjestelmiin. Yliopistojen ja tutkimuksen rooli on erittäin keskeinen yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja toisaalta tulevaisuuden päättäjiä koulutettaessa, sanoo NSCN:n puheenjohtaja Meri Löyttyniemi Aalto-yliopistosta. 

Hän haluaa innostaa päättäjien lisäksi myös kaikki NSCN:n jäsenyliopistot toimimaan entistä näkyvämmin ilmastokriisin ehkäisemiseksi.
– Haaste on globaali, mutta ratkaisuja pitää tehdä myös paikallistasolla. Yliopistojen tulee toimia muutoksen edelläkävijöinä yhdessä sidosryhmiensä kanssa, Löyttyniemi toteaa.

Kannanotto luovutetaan kokouksen pääsihteerille tänään keskiviikkona osana Pariisissa järjestettävää Higher Education for Climate Change Action -tapahtumaa.

– Ensimmäistä kertaa tuomme esiin maailman johtavien kestävän kehityksen yliopistoverkostojen äänen yhteisellä foorumilla. Haastamalla itsemme ja taustaorganisaatiomme haluamme rohkaista maailman päättäjiä tekemään Pariisissa rohkeita päätöksiä. Niillä on kiire, jotta maapallon lämpenemistä saadaan hidastettua, Löyttyniemi sanoo.

Lue lisää:


  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Colourful general image promoting Aalto Creatives pre-incubator programme
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Mediatiedotteet Julkaistu:

Aalto Creatives -esihautomon haku syksylle 2026 on auki

Seuraava Aalto Creatives -esihautomo alkaa syyskuussa. Hakuaika päättyy 7.9.2026. Aalto Creatives järjestää ohjelmasta kiinnostuneille infotilaisuuden torstaina 27.8. Infotilaisuudessa kuullaan ohjelmaan aiemmin osallistuneiden tiimien kokemuksia. Tapahtumassa on mahdollista tavata Aalto Creatives -tiimi ja kysyä hakemuksen jättämisestä.
Ulkoilmassa puiset leposohvat, joita ympäröivät harsot verhot ja korkeat kasvit rapistuvassa pihassa.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Suomalaistyöryhmän teos tuo viilentävän puutarhan helteissä kärvistelevään Espanjaan

Suomalaisten arkkitehtien ja taiteilijoiden ryhmä esittää puutarhataideteoksellaan kaupunkien kuumenemisen ja ympäristökriisin ratkaisuksi muun muassa kasvillisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Paula Nybergh. Mustavalkoinen muotokuva hymyilevästä lyhyttukkaisesta naisesta, jolla on silmälasit ja vaalea takki.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Paula Nybergh lahjoittaa Aallon Bioinnovaatiokeskuksen innovaatiotoimintaan

Alumnimme, tekniikan lisensiaatti, tekniikan tohtori h.c. Paula Nybergh on tehnyt merkittävän lahjoituksen Bioinnovaatiokeskuksen innovaatiotoiminnan tukemiseksi.
Huppariin pukeutunut henkilö käyttää valaistua fotoboksia vilkkaassa messuhallissa
Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto 126. sijalla QS:n yliopistovertailussa

Aalto pärjäsi vertailussa parhaiten valmistuneiden työllistymisen ja kestävyyden osa-alueilla.