Yhteiskunnan osaaminen käyttöön kyberturvallisuudessa
Aalto-yliopiston järjestämän Kyberturvallisuus – mistä on kysymys? -luentosarjan neljäs luento tiistaina 3. maaliskuuta käsitteli kyberulottuvuutta osana sodankäyntiä sekä kansainvälisestä että suomalaisesta näkökulmasta. Aiheesta oli puhumassa Christian Liflander, Policy Advisor, sotilasliitto NATOsta sekä Ilkka Korkiamäki Puolustusvoimista.
– Suomella on pienenä ja osaavana maana ehdottomasti potentiaalia kyberturvallisuuden alalla kehittyä johtavaksi maaksi. Kyberturvallisuus on jatkuvaa dialogia ja uudelleen arviointia, Liflander muistuttaa.
Sekä puheissa että äärimmäisen ajankohtaisissa yleisökysymyksissä nousi esiin useasti osaamisen kehittäminen.
– Osaaminen ja verkottuminen sekä kansallisesti että kansainvälisesti ovat merkittävässä roolissa. Yhteiskunnan osaamisen hyödyntäminen on suunnitteilla varusmiesten kouluttamiseen. Tavoitteena on käynnistää pilotti jo tänä vuonna, Korkiamäki toteaa.
Aalto-yliopisto järjestää , joka on kaikille avoin, eikä vaadi ennakkoilmoittautumista. Luentosarjassa paneudutaan kyberturvallisuuden teemoihin eri näkökulmista kuudella luennolla. Kaikille avoimessa luentosarjassa kyberturvallisuudesta puhutaan tavalla, jonka jokainen meistä ymmärtää. Seuraava luento on tiistaina 14. huhtikuuta klo 17–19 aiheesta .
Lue lisää uutisia
Vahva tulos Akatemian talvihausta
Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi
Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.
Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu
Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.