Wärtsilältä lahjoitus Aalto-yliopistolle
Wärtsilä-konserni lahjoittaa suomalaisille korkeakouluille ja yliopistoille yhteensä 1 300 000 euroa vuosien 2016–2017 aikana. Wärtsilä haluaa edistää suomalaisten yliopistojen tutkimusta sekä vahvistaa Suomen kansainvälistä kilpailukykyä.
Merkittävin lahjoituksen saaja on Aalto-yliopiston tekniikan koulutusala. Aalto on monialainen yliopisto, joka toimii tekniikan lisäksi talouden ja taiteen aloilla.
- Wärtsilä on Aalto-yliopistolle tärkeä kumppani jo monien vuosien ajalta. Olemme kehittäneet yhdessä modernia teknologiaa ja rakentaneet tulevaisuutta eri tavoin. Kiitämme lämpimästi Wärtsilää lahjoituksesta, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri.
Muut lahjoituksen saavat yliopistot ovat Helsingin yliopisto, Svenska Handelshögskolan, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi.
Wärtsilän konsernijohtaja Jaakko Eskola puhui tänään Vaasan yliopiston lukukauden avajaistilaisuudessa.
- Wärtsilä haluaa tukea yliopistokoulutusta sekä lisätä yhteistyötä yliopistojen ja ulkopuolisen tiedeyhteisön kanssa. Meillä on erittäin hyviä kokemuksia yhteistyöstä suomalaisyliopistojen kanssa, ja näemme, että tasokkaalla yliopistokoulutuksella on tärkeä osa Suomen pitämisessä kilpailukykyisenä, kertoi Jaakko Eskola.
Lue lisää uutisia
Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle
Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”
Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.
St1 lahjoittaa 3 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle – tavoitteena kestävän energiasiirtymän vauhdittaminen
Lahjoituksella tuetaan kahden uuden professuurin perustamista: uudet energiateknologiat ja -innovaatiot sekä energiastrategia.