911

Uutiset

Vuoden alumni, enkelisijoittaja Riku Asikainen johtaa alumniohjausryhmää

Kauppakorkeakoulu on perustanut Alumni Advisory Boardin käymään keskustelua alumnitoiminnasta, koulun ulkoisista suhteista sekä varainhankinnasta.
alumniohjauryhma_2015_fi.jpg

Ohjausryhmän jäsenet edustavat monipuolisesti Kauppakorkeakoulun alumnikuntaa. Ryhmää johtaa Kauppakorkeakoulun Vuoden alumni, enkelisijoittaja Riku Asikainen. Lisäksi sen jäseninä toimivat Helsingin kauppatieteiden ylioppilaat ry:n (KY) puheenjohtaja sekä edustus Kauppakorkeakoulusta, jotta hyvä dialogi saavutetaan. 

‒ Olemme saaneet todella asiantuntevan ryhmän yhteen tukemaan kouluamme sen tavoitteiden saavuttamisessa. Alumniohjausryhmän kautta vahvistamme sidettämme alumneihimme ja kehitämme toimintojamme yhdessä, dekaani Ingmar Björkman sanoo.

‒ Olen hyvin innoissani uudesta työryhmästämme. Uskon, että voimme toimia hyvänä mallina muille korkeakouluille toimivan alumniyhteisön rakentamisessa, Riku Asikainen sanoo.

‒ Vain alumneille Kauppis on meidän koulu, joten meidän tulee ottaa korkeakoulusta myös omistajuutta, Asikainen kuvaa.

Alumni Steering Boardin tavoitteena on tukea entistä opinahjoaan opetuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen alueella. Ryhmä käy keskustelua mm. koulun alumnitoimintaan liittyvistä linjauksista, korkeakoulun ulkoisista suhteista ja varainhankinnasta.  

‒ Olemme kaikki saaneet koululta paljon ja nyt saamme alumnitoiminnan kautta vielä lisää. Koulun alumnitoimintaan osallistuminen on paras tapa tukea, Asikainen kuvaa.

‒ Yhtenä alumnitoiminnan osana keräämme ylimääräisiä varoja korkeakoululle muun muassa opiskelijoiden ulkomaan vaihtoihin ja vierailevien kansainvälisten professoreiden kuluihin. Juuri tällaisten täsmäkohteiden kautta saamme suurimman vaikuttavuuden koulun perustoimintojen tukemiseen, Asikainen sanoo.

Ohjausryhmän järjestäytymiskokous pidettiin 18.5.2015.

Kauppakorkeakoulun alumnidzᲹܲä:

•&Բ;&Բ;&Բ;&Բ;&Բ;&Բ; Riku Asikainen, puheenjohtaja

•&Բ;&Բ;&Բ;&Բ;&Բ;&Բ; Aatto Prihti, Former chancellor of the Helsinki School of Economics

•&Բ;&Բ;&Բ;&Բ;&Բ;&Բ; Salla Vainio, Managing Director at Fondia

•&Բ;&Բ;&Բ;&Բ;&Բ;&Բ; Paula Salovaara, Journalist /Entrepreneur, Räty-Salovaara-Blåfield

•&Բ;&Բ;&Բ;&Բ;&Բ;&Բ; Timo Pantsari, Senior Managing Consultant, CISA at International Business Machines (IBM)

•&Բ;&Բ;&Բ;&Բ;&Բ;&Բ; Tiina Alahuhta-Kasko, President, Marimekko 

•&Բ;&Բ;&Բ;&Բ;&Բ;&Բ; Matti Parpala, Chairperson of the Board, Frank Students

•&Բ;&Բ;&Բ;&Բ;&Բ;&Բ; Antti Korpelainen, Chairman of the Board, KY

•&Բ;&Բ;&Բ;&Բ;&Բ;&Բ; Ingmar Björkman, Dean

•&Բ;&Բ;&Բ;&Բ;&Բ;&Բ; Katja Kolehmainen, Assistant Professor, Accounting

•&Բ;&Բ;&Բ;&Բ;&Բ;&Բ; Jonna Söderholm, Head of External Relations

•&Բ;&Բ;&Բ;&Բ;&Բ;&Բ; Henna Immonen, Alumni Relations Manager

•&Բ;&Բ;&Բ;&Բ;&Բ;&Բ; Johanna Lassy, Communications Specialist

äپٴᲹ:
Alumnisuhdevastaava Henna Immonen
puh. 050 433 9712
henna.immonen@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä reppujen kanssa seisoo auringonkukkien ja vihreyden keskellä kaupunkialueella, taustalla rakennuksia.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Hiiliviisauden jäljillä – kätköreitit opastavat tuntemaan kaupunkiluontoa paremmin

Kaupunkivihreää tutkivan CO-CARBON-hankkeen tutkijat ovat suunnitelleet pääkaupunkiseudulle neljä eri teemaista kätköreittiä, jotka vievät etsijän hiiliviisauden aarrejahtiin.
Kuulokkeita käyttävä opiskelija pitkän pöydän ääressä katsoo ryhmäkeskustelun dioja kannettavalta
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Osallistu Unite!-webinaareihin: European Student Card, European Degree Label ja yhteisopetuskurssit

Kesäkuussa järjestettävät verkkotilaisuudet on suunnattu opetus- ja hallintohenkilöstölle, jotka työskentelevät digitaalisen kampuksen kehittämisen, yhteistutkinto-ohjelmien ja yhteisopetuksen parissa.
Testing the drone in the PdP team Isaware project
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Avaruudesta opiskelijainnovaatioon Isawaren ja PdP:n yhteistyössä

Aallon ja Design Factoryn kansainvälisen verkoston opiskelijat tekivät yhteistyötä Isawaren kanssa Product Development Project -kurssilla kehittääkseen ratkaisuja laittomien kaivosten havaitsemiseen.
Legacy Awakens -seminaari Professor Tapani Vuorisen kunniaksi. 
From left to Right: Olavi Pikka, Senior Advisor, Tapani Vuorinen, Ainomaija Haarla and Pirjo Kääriäinen, Professor in Design and Materialities
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Ainomaija Haarla: ”Kriittinen keskustelu jää puuttumaan, jos kaikki ovat samaa mieltä”

Jos aikoo olla kehityksessä mukana ja päästä tavoitteisiin, pitää uskaltaa tehdä poikkeuksellisia ratkaisuja, sanoo monitieteisyyden voimaan uskova Ainomaija Haarla.