911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Virtuaalinen Sähkötekniikan päivä keräsi yhteen lukiolaisia ympäri Suomen

Tapahtuma järjestettiin 4.3.2021. Tallenne on katsottavissa kahden viikon ajan.
Kolme sähkötekniikan korkeakoulun opiskelijajuontajaa Sähkötekniikan päivä -tapahtumassa.
Reetta Kälvälä (vas), Antti Regelin ja Emmaleena Ahonen kertoivat tapahtumassa omista opinnoistaan. Kuva: Ira Matilainen / Aalto-yliopisto

Perinteinen Sähkötekniikan korkeakoulun järjestämä Tutkimuksen talvipäivä korvattiin tänä vuonna virtuaalisella Sähkötekniikan päivällä. Tapahtumalla haluttiin tavoittaa lukiolaisia ympäri Suomea ja kertoa sähkötekniikan opinnoista sekä alan monipuolisista mahdollisuuksista ja tulevaisuudesta. Tapahtumaan ilmoittautui mukaan opiskelijoita Hangosta Sodankylään, ja lähetystä seurasi arviolta 250 - 350 ihmistä.

Tapahtuman juonsivat kolme Sähkötekniikan korkeakoulun opiskelijaa Emmaleena Ahonen, Reetta Kälvälä ja Antti Regelin. Katsojat pääsivät videoilla vierailemaan kolmeen laboratorioon: akustiikan laboratorioon, Micronovan puhdastilaan sekä avaruustekniikan laboratorioon.

Tapahtumassa haluttiin tarjota lukiolaisille myös mahdollisuus vuorovaikutukseen, joten etukäteen kuvattujen videoiden lisäksi lukiolaiset pääsivät esittämään kysymyksiä chatboksin avulla. 

Koko livelähetys videoineen on nähtävissä tällä sivulla 23.3. asti. Voit katsoa tapahtumaa varten kuvatut videot alta. 

Osallistuitko tapahtumaan? Anna palautetta Sähkötekniikan päivästä: . 

Seuraa meitä

Haku suomen- ja ruotsinkielisiin kandidaattiohjelmiin 17. – 31.3.2021

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Valkolakkinen valmistuja seisoo purppurojen alppiruusujen edessä vehreässä puistossa
Opinnot Julkaistu:

Kandiopinnot auttoivat Maisa Pousaria löytämään oman alan

Maisa Pousar valitsi Kestävät yhdyskunnat -kandiohjelman sen laaja-alaisuuden vuoksi – eikä vielä tiennyt, mikä ala kiinnostaisi eniten. Opintojen aikana oma suunta löytyi vesitekniikasta, ja samalla opiskelijaelämästä tuli tärkeä osa arkea Aallon kampuksella.
Kyltti lukee 'Made in 911±¬ÁÏÍø' ja alla iso 'A'. Läpinäkyvät kuplatuolit etualalla.
Yliopisto Julkaistu:

Matti Lehden nimikkorahaston apurahat vuodelle 2026 on myönnetty

Matti Lehden rahastosta myönnetään apurahoja digitaalisen tietoyhteiskunnan kehittämiseen.
PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.