911

Uutiset

Venäjällä esimiehet vahtivat alaisiaan tiukasti

Länsimaiset johtamiskäytännöt eivät välttämättä toimi Venäjällä.
Koska sananlaskuja käytetään Venäjällä runsaasti, muodostavat ne mielenkiintoisen tavan lisätä ymmärrystä venäläisten tavoista toimia ja selittää maailmaa.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa väittelevä Virpi Outila tutki kansainvälisen liiketoiminnan aineen väitöskirjassaan henkilöstön johtamista Venäjällä venäläisten sananlaskujen kautta.

”Venäläiset sananlaskut kuten "Luottamus hyvä, kontrolli paras." sekä "Minä olen päällikkö, sinä olet hölmö.” kuvastavat venäläistä maailmankuvaa ja selittävät osaltaan, miksi länsimaiset johtamiskäytännöt eivät välttämättä toimi Venäjällä”, Outila kertoo.

Henkilöstön osallistaminen ja vastuun antaminen työntekijöille edustavat niitä johtamiskäytäntöjä, joita suomalaisetkin Venäjällä toimivat yhtiöt pyrkivät usein edistämään. Venäläinen arvomaailma, mikä heijastuu juuri sananlaskuissa, on usein ristiriidassa länsimaisten arvojen kanssa.

Virheistä rangaistaan Venäjällä

Virpi Outilan tutkimus osoittaa, että Venäjällä esimiehen pääasiallinen rooli on antaa alaiselle tehtävät ja alaisen rooli on toteuttaa esimiehen antamat tehtävät. Lisäksi esimiehen kontrolli alaisista on hyvin intensiivistä ja jatkuvaa. Kontrollin tavoitteena on erityisesti alaisen tukeminen, mutta myös virheiden välttäminen.

”Virheitä on erilaisia.” -sananlasku kuvastaa venäläisen työyhteisön tapaa analysoida virheet perusteellisesti. Virheistä rankaisemista pidetään Venäjällä tärkeänä, koska oppiminen tapahtuu rangaistusten kautta. Venäläinen esimies ajattelee, että jos virheistä ei rangaista, työntekijä ei silloin tiedä tehneensä virheen. Tämän takia syyllinen virheisiin täytyy aina löytää”, Outila tähdentää.

Myös aloitteiden tekeminen kohtaa Venäjällä vastarintaa. Venäläinen sananlasku ”Aloite on rangaistava teko.” havainnollistaa Venäjällä vallitsevaa neuvostoajoilta peräisin olevaa ajattelutapaa, jonka mukaan aloitteita ei saa tehdä. Tämä periaate on iskostunut syvälle venäläisten mieliin. Mikäli aloitteita tehdään, ne tulee aina ensin sopia esimiehen kanssa. Lisäksi aloitteen tekijän tulee itse myös toteuttaa tekemänsä aloitteet.

”Sananlaskut kuvastavat perinteisiä arvoja, jotka muuttuvat hitaasti, jos lainkaan. Niinpä länsimaisten yhtiöiden onkin suositeltavaa huomioida paikallinen kulttuuri ja sopeuttaa toimintatapansa ja käytäntönsä kulloiseenkin ympäristöön, jolloin niiden toteuttaminen onnistuu parhaiten”, Outila toteaa.

Outilan väitöstutkimuksessaan hyödyntämät sananlaskut ovat ainutlaatuinen lähestymistapa tutkia kansainvälistä liiketoimintaa sekä kulttuurien välisiä eroja laajemminkin. Koska sananlaskuja käytetään Venäjällä runsaasti, muodostavat ne mielenkiintoisen tavan lisätä ymmärrystä venäläisten tavoista toimia ja selittää maailmaa.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Aalto-yliopiston kiertotalousnäyttely, puiset taustat, näyttelypöydät, näytteitä ja musta sekä pinkki asu.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi

Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026