911

Opiskelijan opas

Uutiset

Valmistuva maisteri – anna palautetta opinnoista ja vaikuta!

Aalto-yliopiston valmistuvilta tekniikan, taiteen ja kauppatieteiden maistereilta kysytään palautetta opinnoista Graduate Survey -kyselyssä. Vastaamalla palautekyselyyn vaikutat koulutusohjelmasi ja Aallon toimintakulttuurin kehittämiseen.
Sininen megafoni lähettää viivoja avoimen vihkon viivoitetuille sivuille

Mitä suurempi vastausprosentti, sitä suurempi on vaikutusmahdollisuus. Palautetta kysytään muun muassa tyytyväisyydestä opintoihin, opintojen ohjauksesta, opintojen mahdollisesta viivästymisestä ja tuen saannista.

Valmistuneiden opiskelijoiden palaute vaikuttaa korkeakouluissa tehtäviin kehitystoimenpiteisiin.  Insinööritieteiden korkeakoulussa tuloksia käsitellään vuosittain varadekaanin johdolla maisteriohjelmien ohjausryhmässä, kandidaattiohjelman ohjausryhmässä ja kiltatapaamisessa.

”Nostamme joka vuosi kyselyn pohjalta pari teemaa, joita yritämme parantaa opetuksessa. Saadun palautteen pohjalta olemme valinneet teemaksi diplomityöprosessin parantamisen, mikä näkyy ohjelman ohjausryhmän ja kiltatapaamisten kuukausittaisissa keskusteluissa, sekä kv-opiskelijoille järjestettävissä uratapahtumissa (”career evening”). Lisäksi varmistamme, että professorit seuraavat töiden valmistumista ajallaan. Opiskelijoiden hyvinvoinnin hallinta, joka näkyy työelämätaidoissa, on myös tärkeä teema ja aktiivinen kehityskohde, josta keskustelemme opiskelijoiden kanssa.”, Insinööritieteiden korkeakoulun opetuksesta vastaava varadekaani Jani Romanoff sanoo.

Muistathan vastata kyselyyn valmistumisprosessin yhteydessä. Löydät linkit kyselyyn, kun haet tutkintotodistusta opintotietojärjestelmä Sisussa. Kyselylinkki löytyy myös sivulta:

Maistereiden palautekysely | Aalto-yliopisto

Vastaamalla vaikutat koulutusohjelmien kehitystyöhön ja rakennat Aallon palautekulttuuria ja vaikutat tulevien opiskelijoiden opiskelukokemuksiin.

Tutustu valmistumiskyselyn 2023 tuloksiin TEKin verkkosivuilla:

(tek.fi)
 

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Insinöörikettu matkalaukun kanssa lähdössä vaihtoon.
Opinnot Julkaistu:

Tekniikan alan opiskelija! Opiskelijavaihdon täydennyshaun paikat on julkaistu

Vaihda maisemaa ensi kevääksi! Tekniikan alan täydennyshakuun tulevat paikat on julkaistu. Haku aukeaa 31.8. ja päättyy 18.9. klo 16.
OpenLearning
Opinnot Julkaistu:

Tehty: Aalto OpenLearning päivitys ma 29.6. klo 9-12

OpenLearningin päivitys ma 29.6. klo 9-12. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.
primo.aalto.fi etusivu
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-Primo uudistui

Aalto-Primo on päivitetty uuteen versioon.
Henkilöitä pöydän ääressä kirkkaassa sisätilassa, kasvot blurattuina, jutellen ja taputtaen.
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Opiskelijoille lisää valinnanvaraa kieltenopiskeluun – neljä pääkaupunkiseudun yliopistoa avaavat tarjontansa

Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, Taideyliopisto ja Hanken ovat käynnistäneet uuden kieltenopiskelua edistävän verkoston.