Valmetin nimikkosali avattiin Otaniemessä
Valmetin toimitusjohtaja Pasi Laine ja rehtori Ilkka Niemelä avasivat Valmet-salin torstaina 15.2.2024. Kandidaattikeskuksen eli entisen Teknillisen korkeakoulun päärakennuksen U-siivessä sijaitseva nimikkosali on osa yrityksen työnantajakuvan rakentamista opiskelijoiden keskuudessa.
”Valmet on aidosti globaali teknologiayhtiö, joka tarjoaa kiinnostavia työpaikkoja eri alojen osaajille. ۳ٱٲö yliopistojen kanssa ympäri maailmaa on tärkeää Valmetin innovaatiotoiminnalle ja tulevaisuuden lahjakkuuksien tavoittamiseksi. Meillä on pitkäaikainen yhteistyö Aalto-yliopiston kanssa ja haluamme vahvistaa sitä entisestään. Tarvitsemme tulevaisuuden tekijöitä erilaisista taustoista ja koulutusohjelmista. Olemme valinneet tämän Kandidaattikeskuksen luentosalin nimikkosaliksemme siksi, että se on paikka, jossa suuri määrä opiskelijoita eri aloilta opiskelee, tekee yhteistyötä ja kehittää osaamistaan joka päivä”, sanoo Valmetin toimitusjohtaja Pasi Laine.
”Valmet on jo vuosikymmeniä ollut tärkeä yhteistyökumppanimme. Tutkimus ja opetus tarvitsevat yrityksiä, jotta ideoita ja kestävän kehityksen ratkaisumalleja voidaan testata teollisuudessa ja diplomi-insinöörimme ja tohtorimme löytävät kiinnostavia työpaikkoja. Nimikkosali tuo tämän yhteistyön näkyväksi. Olen iloinen uuden kumppanuussalin avaamisesta ja toivotan Valmetin lämpimästi tervetulleeksi Otaniemen kampukselle”, sanoo dekaani Kari Tammi.
”Valmetin ja Aalto-yliopiston väliset lukuisat tutkimushankkeet edistävät tieteen tasoa ja hyödyttävät teollisuutta. Hankkeet keskittyvät pääosin globaalien kestävyyshaasteiden ratkaisemiseen sekä digitaalisuuden täyden potentiaalin hyödyntämiseen.”, toteaa apulaisprofessori Raine Viitala. ”Projekteissa valmistuneet väitöskirjat edistävät innovaatioita ja talouskasvua”, jatkaa konetekniikan professori Petri Kuosmanen.
Valmet-sali sijaitsee osoitteessa Otakaari 1, sali U154. Nimikkosalin sisustuksen ovat suunnitelleet Valmetin asiantuntijat.
Nimikkosali:
Oman nimikkosalin kautta Aalto-yliopiston partnerit pääsevät tukemaan opiskelijayhteisöä ja oppimista tuomalla opetustiloihin viihtyvyyttä ja laadukkuutta. Nimikkosalin avulla yritykset voivat myös laajentaa näkyvyyttään opiskelijoiden keskuudessa, joten sali toimii osana työnantajakuvan rakentamista.
Lue lisää uutisia
Vahva tulos Akatemian talvihausta
Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle
Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”
Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.