911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Väisälä-palkinto professori Mika Sillanpäälle

Sillanpää on tutkimuksillaan edistänyt tieteenalaa. Palkinnon arvo on 15 000 euroa.
mika_sillanpaa_11_fi.jpg

Suomalainen Tiedeakatemia on myöntänyt vuoden 2015 Väisälän palkinnon professori Mika Sillanpäälle.

Väisälän palkintoja jaetaan vuosittain 1-3 aktiivivaiheessa olevalle, jo ansioituneelle tutkijalle. Palkinnot myöntää Tiedeakatemian hallitus Väisälän rahastosta. Palkintoja on jaettu vuodesta 2000.

Sillanpää väitteli Teknillisestä korkeakoulusta 2005 ja on sen jälkeen työskennellyt post doc –tutkijana Amerikassa ja akatemiatutkijana Suomessa. Sillanpään artikkeleita on julkaistu mm. Nature-lehdessä, Sciencessä ja Physical Reviews Letters -lehdessä. Sillanpää nimitettiin Aalto-yliopiston fysiikan professoriksi vuonna 2012.

Aalto-yliopistolla Mika Sillanpää johtaa Quantum Nanomechanics -tutkimusryhmää, joka työskentelee kvanttirajan opto- ja nanomekaniikan sekä matalien lämpötilojen mesoskooppisessa fysiikan parissa. Professori Sillanpää on myös ryhmänjohtaja Low Temperature Quantum Phenomena and Devices -huippuyksikössä.

Sillanpää kertoo Suomen Tiedeakatemialle, että hän on aina ollut kiinnostunut luonnosta.

- On valtava ilo havaita tämä kaunis koneisto toiminnassa, ja ymmärtää sen piirteitä yleisistä loogisista periaatteista lähtien. Tästä syystä päätin ryhtyä kokeelliseksi fyysikoksi. Olen haaveillut elämästä, jota nyt elän, Sillanpää sanoo Suomen Tiedeakatemialle.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Iäkkäämpi henkilö istuu lattialla turkoosin ja keltaisen säkkituolin välissä, kasvot sumeina
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Kristiina Kruus on kutsuttu Kemistikillan kunniajäseneksi

Kemistikilta on vuosikokouksessaan kutsunut Kemian tekniikan korkeakoulun dekaanin Kristiina Kruusin kunniajäsenekseen. Kunniajäsenyys on elinikäinen, ja jäsenyys voidaan myöntää henkilölle, joka on erityisesti ansioitunut killan toiminnassa tai muuten merkittävästi edistänyt sen pyrkimyksiä.
Ihmisiä aaltoilevalla katutasanteella, vieressä korkea valkoinen kellotorni pilvisen taivaan alla
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Näytös/Näyttely26 – muodin ja tekstiilin juhla valloitti Helsingin Lasipalatsin

Lasipalatsin aukio Helsingin ydinkeskustassa toimi Aalto-yliopiston vuosittaisen muotinäytöksen päänäyttämönä torstaina 28. toukokuuta.
Perhe poseeraa vuonon satamassa punaisten mökkien ja lumihuippuisten vuorten taustalla
Palkinnot ja tunnustukset, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vuono-elokuvalle Kultainen palmu Cannesissa – mukana joukko suomalaistekijöitä

Elokuvan yhteistuottajana on elokuvayhtiö Aamun Jussi Rantamäki, ja elokuvalla on myös suomalainen puku- ja äänisuunnittelija.