Uutta tietoa kuvittelemassa ja muodostamassa
Monimutkaisten ongelmien ratkaisemiseen tarvittava tieto on hajallaan eri aloilla. Jotta saamme valjastettua kaiken tiedon käyttöömme, meidän on suhtauduttava avoimesti ja myötätuntoisesti erilaisiin tietämisen muotoihin, astuttava rohkeasti pois omalta mukavuusalueeltamme ja kasvatettava tieteenalojen välistä yhteistyötä.
Näen muotoilun sillanrakentajana, joka mahdollistaa yhteistyön ja vuoropuhelun yli tieteen ja taiteen rajojen. Muotoilijat koulutetaan yhdistämään osaamista sekä ottamaan huomioon ja testaamaan useita muuttujia. Lineaaristen ajatuspolkujen sijaan meitä kannustetaan hahmottelemaan vaihtoehtoisia tulevaisuuksia.
Muotoilijat opetetaan myös visualisoimaan ideoita ja ajattelemaan rohkeasti (vaikka emme vielä olisikaan asiastamme täysin varmoja), eikä meitä nolota esittää lapsellisia kysymyksiä. Tämä aidosti mahdollistaa eri alojen välisen yhteistyön. Muotoiluosaaminen on myös soveltavaa tietoa: meidät koulutetaan tekemään teoriasta käytäntöä ja visioista todellisuutta.
Voimme muuttaa tietämyksemme hyödylliseksi ymmärrykseksi järjestelmien toiminnasta vain siten, että kuuntelemme asiantuntijoita muilta aloilta ja yhteisöistä, joihin työmme vaikuttaa.
Radikaali luovuus tapahtuu, kun tietämättömyyden tilasta siirrytään kuvittelemisen kautta hitaasti kohti uuden tiedon muodostamista. Radikaali luovuus voi ilmetä eri muodoissa, kuten visiona, prosessina tai tutkimusmenetelmänä, joka kyseenalaistaa ennakko-oletukset ja nykytiedon.
Julia Lohmann
°Õ²âö±ð±ô䳾ä±è°ù´Ç´Ú±ð²õ²õ´Ç°ù¾±
Contemporary Design
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
Julia LohmannRadikaali luovuus tapahtuu, kun tietämättömyyden tilasta siirrytään kuvittelemisen kautta hitaasti kohti uuden tiedon muodostamista."
Julia Lohmannin näkemys radikaalisti luovasta ajattelutavasta:
- Halu kommunikoida yli tieteen- ja taiteenalojen rajojen
- Uteliaisuus muita tietämisen tapoja kohtaan
- Empaattinen suhtautuminen muihin prosesseihin
- Nöyryys tunnustaa, että kukin ala voi tuoda palapeliin vain tietyn osan
- Leikkisyys, joka kannustaa kokeilemaan joskus kapinallisiakin ideoita
- Itseluottamus, jotta et pelkää kuulostavasi naiivilta
- Arvot, jotka saavat sinut välittämään
Unfolded
Unfolded -lehti esittelee luovuuteen ja vastuullisiin muutoksiin liittyviä monialaisia hankkeita, kokeiluja ja ajattelumalleja.
Radikaali luovuus
Mahdollistamme kokeilevaa toimintaa, joka haastaa vallitsevaa tilaa.​
Lue lisää uutisia
Kolmen tutkijan ideasta syntyi deep tech -yritys
Vahvaan tutkimusosaamiseen nojaava Sim Analytics Oy sai alkunsa, kun kolme LUT-yliopiston eri laboratorioissa työskennellyttä tutkijakollegaa alkoi miettiä, miten tarjota ja analysoida dataa teollisuusyritysten liiketoimintapäätösten tueksi.
Ensimmäinen suprajohtava kvanttilämpökone osoittaa, että lämpö voidaan valjastaa työksi myös kvanttimaailmassa
Suprajohtava kvanttilämpökone paitsi edistää termodynamiikan perustutkimusta, voi myös merkittävästi pienentää tulevaisuuden kvanttitietokoneiden hintalappua.
Tutkijoiden perustama Xiphera kasvaa vauhdikkaasti
Yhdeksänvuotisjuhliaan viettävä Xiphera Oy on kehittänyt tietoturvauhkien torjuntaan laitepohjaisia salausratkaisuja. Yritys on ns. deep tech eli syväteknologiayritys, jonka tuotteet nojaavat tutkimukseen ja tuottavat uusia teknologisia ratkaisuja.