911

Uutiset

Uusia jäseniä Millennium-palkintolautakuntaan

Aalto-yliopisto tehnyt ehdotukset jäsenistä Tekniikan Akatemian hallitukselle.

Tekniikan Akatemian (TAF) hallitus on kokouksessaan 14.10.2014 nimittänyt kaksi uutta jäsentä Millennium-teknologiapalkinnon kansainväliseen palkintolautakuntaan. Uudet jäsenet ovat professori Sir Peter Knight Lontoon Imperial Collegesta sekä tutkimusprofessori Merja Penttilä VTT:stä.  Ehdotukset uusista jäsenistä tekee Aalto-yliopisto, joka toimii TAF:n strategisena kumppanina Millennium-teknologiapalkinnossa.

Kansainvälinen palkintolautakunta on avainasemassa Millennium-teknologiapalkinnon saajan valintaprosessissa. Se arvioi palkinnon saajiksi nimetyt ehdokkaat ja tekee ehdotuksen voittajasta Tekniikan Akatemian hallitukselle, joka valitsee voittajan.  Aalto-yliopistosta lautakunnan jäsenenä on professori, akateemikko Riitta Hari.

Millennium-teknologiapalkinnon voittajat ovat alansa huippututkijoita, joiden innovaatiot auttavat ratkaisemaan ihmiskunnan suuria haasteita kestävällä tavalla. Kaksi Millennium-teknologiapalkinnon saajaa on myöhemmin saanut myös Nobel-palkinnon: jo vuonna 2006 led-valojen kehittäjänä palkittu Shuji Nakamura sai vuoden 2014 fysiikan Nobel-palkinnon ja vuonna 2012 palkittu kantasolututkija Shinya Yamanaka lääketieteen Nobel-palkinnon saman vuonna.

Sir Peter Knightin tutkimusalue on kvanttioptiikka ja kvantti-informaatio. Hän toimii vanhempana tutkijana Imperial Collegen fysiikan laitoksella, ja on myös Kavli Royal Society International Centren Senior Fellow sekä Iso-Britannian hallinnon tiedeneuvonantaja. Hän on saanut lukuisia tiedepalkintoja, kuten Thomas Young- ja Glazebrook-mitalit, ja on yksi siteeratuimmista alansa tutkijoista maailmassa. Hän jäi eläkkeelle 2010 Imperial Collegen tutkimusstrategiasta vastaavana vararehtorina.

Merja Penttilän tutkimusala on mikrobien hyödyntäminen kemikaalien, materiaalien ja polttoaineiden valmistuksessa uusiutuvista luonnonvaroista käyttäen molekyylibiologian sekä systeemi- ja synteettisen biologian menetelmiä.  Penttilä työskentelee biotekniikan tutkimusprofessorina VTT:llä. Hän on toiminut Suomen Akatemian huippuyksikön johtajana ja useiden kansallisten ja kansainvälisten tutkimusprojektien vetäjänä sekä säätiöiden ja organisaatioiden tieteellisenä neuvonantajana. Vuonna 2012 hän sai Wihurin säätiön kansainvälisen tiedepalkinnon saavutuksistaan bioekonomian alalla.

”Uudet jäsenet tuovat Millennium-teknologiapalkinnon palkintolautakuntaan korkeimman kansainvälisen tason asiantuntemusta fysikaalisten ja biotieteiden sekä niiden teknologisten sovellusten alueella. Aalto-yliopistolle on tärkeää olla mukana huipputason innovaatioiden tunnistamisessa ja palkitsemisessa”, toteaa akateemikko Risto Nieminen, Aalto-yliopiston dekaani ja TAF:n hallituksen työvaliokunnan jäsen.

Seuraavan Millennium-teknologiapalkinnon ehdokasasettelu alkaa maaliskuussa 2015

Vuoden 2016 Millennium-teknologiapalkinnon nimeämiskausi on 16.3. – 31.7.2015. Ehdokkaita palkittaviksi voivat esittää tiedeakatemiat, yliopistot, tutkimuslaitokset ja teollisuusorganisaatiot kaikilta teknologian aloilta ympäri maailman.

Palkintolautakunta aloittaa varsinaisen työnsä heti esivalintaryhmän tehtyä alustavan arvioinnin innovaatioehdotuksista.

”Palkintolautakunta kokoontuu kahdesti, ensimmäisen kerran marraskuussa 2015, jolloin analysoidaan ehdotuksia. Toisessa kokouksessa helmikuussa 2016 keskitytään kärkiehdotuksiin ja tehdään päätös palkintoesitykseksi. Kokousten välinen aika käytetään taustatietojen tarkistamiseen”, sanoo lautakunnan puheenjohtaja, kansleri Jarl-Thure Eriksson.

Kansainvälisessä palkintolautakunnassa on kahdeksan jäsentä ja sen puheenjohtaja on aina suomalainen. Vähintään kaksi jäsentä vaihtuu aina palkintokierroksittain. Yhden jäsenen toimikausi kestää enintään neljä palkintokierrosta eli kahdeksan vuotta.

Kansainvälisen palkintolautakunnan jäsenet vuonna 2015 – 2016:
Kansleri Jarl-Thure Eriksson, Suomi, puheenjohtaja
Professori Jaakko Astola, Suomi
Dr. Craig R. Barrett, USA
Dr. Hans-Joachim Freund, Saksa
Akateemikko Riitta Hari, Suomi
Professori Sir Peter Knight, Iso-Britannia
Tutkimusprofessori Merja Penttilä, Suomi
Dr. Ayao Tsuge, Japani

Millennium-teknologiapalkinto annetaan teknologiainnovaatiolle, joka parantaa ihmisten elämänlaatua ja auttaa ratkaisemaan ihmiskunnan suuria haasteita kestävällä tavalla. Innovaatiolla on näyttöä käytännön sovelluksista ja se saa aikaan uutta huippututkimusta. Palkinto on perustettu vuonna 2004 ja se jaetaan joka toinen vuosi. Palkinnon arvo on vähintään miljoona euroa.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026