911

Uutiset

Uusi poikkitieteinen tutkimusprojekti pureutuu japanilaiseen kuluttajuuteen

Pikavoittoja Japanista ei kannata lähteä hakemaan.
Muji on Japanin johtava lifestyle-konseptimyymälä ketju, joka tarjoaa kiinnostavan näyteikkunan kuluttamisen viimeisimpiin trendeihin.

Geishat, temppelit, sushi, ikääntyvä yhteiskunta. Erityisesti näistä Japani tunnetaan Suomessa, mutta Japani on paljon muutakin. Japani on tällä hetkellä maailman kolmanneksi suurin talous ja yksi teknologisesti kehittyneimpiä maita maailmassa. Japanissa on 127 miljoonaa ostovoimaista kuluttajaa, jotka nauttivat kuluttamisesta ja kulutuskeskeisestä elämäntavasta. Japanilaiset ovat tosin kuluttajina äärimmäisen vaativia ja laatutietoisia, mutta kuitenkin myös kokeilunhaluisia.

Monille yrityksille, myös suomalaisille, Japanin kuluttajamarkkinat tarjoavat merkittäviä kasvumahdollisuuksia. Pikavoittoja Japanista ei kuitenkaan kannata lähteä hakemaan. Japanin liiketoimintaympäristö on erittäin kilpailtu eikä japanilaisen kuluttajan ostosuosioon pääseminen ole helppoa. Japaniin tähyävän yrityksen onkin tehtävä kotiläksyt huolella ja varattava riittävästi aikaa ja resursseja markkinoille tuloon.

– Japaniin ei kannata lähteä hölmöilemään tai tavoittelemaan helppoa rahaa. Keskeisintä on pitkäjänteisyys ja kova työ. Tärkeää on löytää myös paikallisia yhteistyökumppaneita, joilla on tarvittavia kontakteja ja markkinatuntemusta, toteaa professori Arto Lindblom Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta.

Rohkeita esimerkkejä uusista yhteistyöavauksista löytyy yhä enemmän. Sekä Reaktor että Rovio perustivat toimiston Japaniin jo vuonna 2013, ja viime vuonna julkaistu mobiilipeli Angry Birds Fight! on kehitetty yhteistyössä paikallisen kehittäjän Kiteretsun kanssa. Pienet suomalaiset muotoiluyritykset puolestaan ovat jo pitkään saaneet tuotteitaan myyntiin japanilaisiin tavarataloihin paikallisten yhteistyökumppaneidensa ansiosta.

– Japani olisikin nyt otollinen markkina-alue juuri monille luovan alan yrityksille. Japaniin toki viedään jo tänä päivänä suomalaista muotoilua, peliosaamista ja musiikkia, mutta näiden osuus kokonaisuudesta on vielä valitettavan vähäinen. Erityisesti pienten ja keskisuurten luovien alojen yritysten keskuudessa olisi paljon potentiaalia, kertoo Miikka J. Lehtonen Tokio-yliopiston i.schoolista.

Läpimurron aikaansaaminen Japanissa edellyttää näiltä luovan alan toimijoilta perinteisen markkina- ja kuluttajaosaamisen ohella syvällistä ymmärrystä siitä, miten japanilaiset kuluttavat muotia, viihdettä ja muita kulttuurituotteita. Lisäksi tärkeää on olla perillä siitä, minkälaiset tekijät ohjaavat luovan talouden kehittymistä Japanissa. Tätä japanilaista luovan talouden ja kulutuksen kontekstia lähdetään avaamaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun markkinoinnin laitoksen, Turun yliopiston taloussosiologian oppiaineen ja Tokion yliopiston i.schoolin tutkijoiden käynnistämässä yhteisessä tutkimusprojektissa. Projektia rahoittaa Yrjö Uiton säätiö.

– Tämä projekti on tutkimusmatka japanilaisen elämäntavan ja kuluttajuuden ymmärtämiseen. Projektin kuluessa tuotetaan uutta rikasta tietoa japanilaisista kuluttajista, ja pyritään analysoimaan eri tavoin japanilaisten kulutuskäyttäytymistä ja sen linkittymistä taloudellisiin, sosiaalisiin ja kulttuurisiin tekijöihin, sanoo taloussosiologian tutkijatohtori Taru Lindblom Turun yliopistosta.

äپٴᲹ:
Professori Arto Lindblom
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
Markkinoinnin laitos
arto.lindblom@aalto.fi

Tutkijatohtori Taru Lindblom
Turun yliopisto
Taloussosiologia
taru.lindblom@utu.fi

Apulaisprofessori Miikka J. Lehtonen
Tokion yliopisto i.school
mlehtonen@ischool.t.u-tokyo.ac.jp

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Aalto-yliopiston kiertotalousnäyttely, puiset taustat, näyttelypöydät, näytteitä ja musta sekä pinkki asu.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi

Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.