911

Uutiset

Uudenmaan StarT -festivaalit

Helsingin yliopiston LumA-tiedekasvatuskeskus ja LUMA-keskus Aalto järjestävät Uudenmaan StarT-festivaalin kaksipäiväisenä tapahtumana 6.-7.4.2017 Tiedekeskus Heurekassa.
start_fi_fi.png

StarT-festivaalit ovat innostavia tapahtumia, joissa lapset ja nuoret saavat tuoda esille omaa osaamistaan ja jakaa yhdessä tekemisen ja oppimisen iloa. Myös erilaiset oppimisyhteisöt esittelevät festivaaleilla ilmiöpohjaisen oppimisen toteuttamiseen liittyviä hyviä käytänteitään, joista muut opettajat ja ohjaajat saavat uusia ideoita.

Alueelliset StarT-festivaalit ovat osa laajempaa LUMA-keskus Suomen Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi käynnistämää StarT-toimintamallia, jolla tuetaan uusien opetussuunnitelmien mukaisten monialaisten oppimiskokonaisuuksien sekä teemaopintojen toteuttamista varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle. StarTissa opitaan tekemällä yhdessä ilmiöpohjaisia projekteja. Päätavoitteena on lisätä lasten ja nuorten innostusta matematiikkaa, luonnontieteitä ja teknologian opiskeluun.

"Yhdessä hyvään tulevaisuuteen!" kuuluu StarTin motto. Yhteisen tulevaisuuden rakentamisessa StarTissa ovat tärkeässä roolissa myös lukuisat yhteistyökumppanit, joita ilman StarT ei olisi mahdollinen. He ovat mukana niin viestinnässä, tarjoavat asiantuntijatukea oppimisyhteisöille kuin palkitsevat ansioituneimpia tähtitiimejä ja oppimisyhteisöjen hyviä käytänteitä.

Alueellisilla StarT-festareilla palkitaan osallistujia erilaisin elämyspalkinnoin. Pääpalkintona on kolmelle parhaalle lasten ja nuorten tiimille sekä kahdelle parhaalle hyvien käytänteiden oppimisyhteisölle pääsy StarT-gaalaan, jossa kaikki palkitaan rahallisin tunnustuspalkinnoin. Gaala on sekä kansallisen että kansainvälisen StarT-toiminnan huipentuma ja kuluvana lukuvuonna se järjestetään 23.5.2017 Helsingissä osana valtakunnallisia LUMA-päiviä.

6.-7.4.2017 Tiedekeskus Heureka, Vantaa
torstai klo 10-15 (lapset)
perjantaina klo 10-14 (nuoret ja aikuiset).
Tapahtuma on kaikille avoin Heurekan normaalin pääsymaksun hinnalla.  

Lisätietoa StarTista: 

Saapuminen Heurekaan: 

StarT on pysyvä osa LUMA Suomen toimintaa ja kaikki ovat tervetulleita mukaan!

Teksti: Julia Halonen
Kuva: Annukka Onne

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Aalto-yliopiston kiertotalousnäyttely, puiset taustat, näyttelypöydät, näytteitä ja musta sekä pinkki asu.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi

Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.