911

Uutiset

Työpaja materiaalien ja valmistuksen kestävästä kehityksestä

Kolmipäiväinen työpaja, johon osallistui tutkijoita Aalto-yliopistosta ja Münchenin teknillisestä yliopistosta, käsitteli muun muassa materiaalien testausta ja karakterisointia, digitalisaatiota materiaalien valmistuksessa sekä materiaalien että valmistuksen kestävää kehitystä.
A Joint Workshop on Sustainability in Materials and Manufacturing  Dec 2022
Työpajan osallistujia Dipolin edustalla. Apulasiprofessori Junhe Lian vasemmalla.

Otaniemen kampuksella järjestettiin joulukuun alussa yhteinen työpaja, johon osallistui asiantuntijoita Aalto-yliopiston konetekniikan laitoksen Advanced Manufacturing and Materials -ryhmästä sekä Münchenin teknillisen yliopiston  (Technische Universität München, TUM) Metallin muotoilun ja valun tutkimusryhmästä.

Työpajan teemana oli materiaalien ja valmistuksen kestävä kehitys. Tapaaminen tarjosi osallistujille foorumin ideoiden vaihtoon tutkimuksessa ja koulutuksessa sekä yhteistyön aiheita tutkimusryhmien välillä. Työpajaan osallistui noin 25 tutkijaa molemmista yliopistoista sekä yhteistyökumppaneita Oulun yliopistosta ja ainetta lisäävän valmistuksen eli 3D-valmistuksen asiantuntijayritys EOSista.

Työpaja kattoi viisi tärkeää alaa

  • New Experimental, Modeling, and Data-driven Methods for Materials
  • Characterization and Modeling in Manufacturing Processes
  • Digitalization in Materials and Processes for Future Material Design
  • Additive Manufacturing, and
  • Metallic Materials for Hydrogen Applications.

Lue koko teksti englanninkielisiltä sivuilta /en/news/a-joint-workshop-on-sustainability-in-materials-and-manufacturing

Dr Christoph Hartmann
Dr Christoph Hartmann Münchenin teknillisestä yliopistosta pitämässä esitelmää.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.
Ilmakuva modernista kampuksesta, punatiisiä rakennuksia, raitiovaunukiskoja ja taustalla järvi ja metsä
Mediatiedotteet Julkaistu:

St1 lahjoittaa 3 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle – tavoitteena kestävän energiasiirtymän vauhdittaminen

Lahjoituksella tuetaan kahden uuden professuurin perustamista: uudet energiateknologiat ja -innovaatiot sekä energiastrategia.
Lähikuva tuulivoimalasta metsän yllä, taustalla useita voimaloita ja auringonlaskun taivas
Mediatiedotteet Julkaistu:

Fortum lahjoittaa Aalto-yliopistolle 1,5 miljoonaa euroa

Lahjoitus kohdistuu professuuriin, joka tulee osaksi Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta.