Tuula Teeri infrastruktuureita kehittävään komiteaan
Suomen Akatemian hallitus on nimittänyt Aalto-yliopiston rehtorin Tuula Teerin jäseneksi tutkimusinfrastruktuurikomiteaan. Komitean puheenjohtajana toimii Suomen Akatemian tutkimuksen ylijohtaja Marja Makarow ja varapuheenjohtajana johtaja Riitta Maijala opetus- ja kulttuuriministeriöstä.
Tutkimusinfrastruktuurikomitean tehtävänä on tehdä viiden vuoden välein esitys Akatemian hallitukselle tutkimusinfrastruktuurien pitkän aikavälin suunnitelmasta. Komitean muita tehtäviä on seurata ja kehittää kansallista ja kansainvälistä tutkimusinfrastruktuuritoimintaa, päättää tutkimusinfrastruktuurihankkeiden valinnasta ja niiden rahoituksesta sekä vastata hankkeiden seurannasta. Lisäksi Suomen Akatemian hallitus osoitti tutkimusinfrastruktuurikomitealle tälle vuodelle 10 miljoonaa euroa myöntämisvaltuutta, mikä on tarkoitettu tutkimusympäristöjen, erityisesti kansallisen ja kansainvälisen tason tutkimusinfrastruktuurien vahvistamiseen, sekä vuoden 2014 tutkimusinfrastruktuurien rahoitukseen 8,5 miljoonaa euroa.
Tutkimusinfrastruktuureilla tarkoitetaan tutkimusvälineitä, laitteistoja, aineistoja ja palveluita, jotka mahdollistavat tutkimus- ja kehitystyötä ja tukevat järjestäytynyttä tutkimustyötä, tutkijankoulutusta ja opetusta sekä kehittävät tutkimus- ja innovaatiokapasiteettia. Ne ovat tutkimuksen kannalta oleellisia laitteistoja, tietoverkkoja, tietokantoja, monitieteisiä tutkimuskeskuksia, tutkimusasemia, kokoelmia, kirjastoja sekä näiden käyttöön liittyviä palveluja.
(www.aka.fi)
Lue lisää uutisia
Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle
Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”
Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.
Tohtoriopintojen uusi THOPS-työkalu julkaistu
Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.