911

Uutiset

Tutkimus osoittaa, että hyvän johtamisen tuottavuusvaikutus näkyy tilinpäätöksessä 2–3 vuoden ajan

Tervetuloa kuulemaan lisää tuloksista 12. helmikuuta!
Ihmisiä istumassa ja seisomassa

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa tehty tuore tutkimus osoittaa, että henkilöstöön kannattaa satsata: strategisen hyvinvoinnin johtaminen edistää tuottavuuden kasvua. Strateginen hyvinvointi tarkoittaa työhyvinvointia, jolla on merkitystä yrityksen tuloksellisuuteen.

Tuottavuus ja sen johtaminen ovat liikkeenjohdon keskeisiä haasteita. Tutkimuksessa tarkasteltiin johtamista 220 suomalaisessa teollisuusyrityksessä ja johtamisen yhteyttä tuottavuuden kehitykseen ja tasoon. Tutkimusaineistona oli laaja tilinpäätösaineisto sekä aiemmissa strategisen hyvinvoinnin johtamisen tutkimuksissa kerätyt tiedot yritysten johtamiskäytännöistä vuosina 2009–2016.

Selkeä yhteys

”Tutkimustulokset korostavat päätösten tärkeyttä – päätökset tavoitteista ja työhyvinvoinnin ottaminen osaksi strategiatyötä heijastuvat parempaan johtamiseen ja tuottavuuden ohella myös kannattavuuteen”, toteaa FT Ossi Aura.

”Tutkimuksen perusteella hyvän johtamisen tuottavuusvaikutukset näkyvät tilinpäätöksissä 2–3 vuoden ajan”, sanoo professori Guy Ahonen.

Aalto-yliopiston professorin Timo Kuosmasen mukaan johtamiskäytäntöjen tuottavuusvaikutuksia on tutkittu paljon aiemminkin, mutta tilastollisesti merkitsevää yhteyttä on ollut vaikea todentaa.

”Tässä tutkimuksessa käytetyt tilastolliset menetelmät osoittavat selkeän yhteyden strategisen hyvinvoinnin johtamisen ja tuottavuuden välillä.”

Tutkimus toteutettiin Työsuojelurahaston rahoittamana yhteistyössä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun, FT Ossi Auran ja professori Guy Ahosen kanssa.

Tervetuloa kuulemaan tutkimuksen keskeisistä tuloksista kaikille avoimeen tilaisuuteen!

Aika: Tiistai 12. helmikuuta klo 9.00–10.30 (aamukahvi klo 8.30 alkaen)
Paikka: Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, Chydenia-rakennus, Runeberginkatu 22-24, 00100 Helsinki.

7. helmikuuta mennessä.

Tutkijat avaavat tilaisuudessa tulosten valossa muun muassa seuraavia aiheita:

•    Ovatko tuottavuus ja kannattavuus seurausta hyvästä johtamisesta vai onko vain kannattavilla varaa hyvään johtamiseen?
•    Mikä merkitys johdon päätöksillä ja esimiesten osaamisella on tuottavuudelle ja kannattavuudelle?
•    Miten henkilöstön hyvinvointia vahvistavat käytännöt lisäävät tuottavuutta ja kannattavuutta?

äپٴᲹ:
Juha Eskelinen, tutkija
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu 
puh. 0400 813 858 
juha.p.eskelinen@aalto.fi 
biz.aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kasvot peitetty henkilö raidallisessa paidassa lasi-ikkunan ja punatiiliseinän edessä
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet, Opinnot Julkaistu:

Prototyping and Validation Grant: VeinOptima

Aallon opiskelijan kehitteillä oleva tuote auttaa hoitajia löytämään verisuonet nopeammin.
A group of people cheering with branded black cups. 4 people sitting, 2 on each side, and one in the middle standing up. 3 men and two women
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Kolmen tutkijan ideasta syntyi deep tech -yritys

Vahvaan tutkimusosaamiseen nojaava Sim Analytics Oy sai alkunsa, kun kolme LUT-yliopiston eri laboratorioissa työskennellyttä tutkijakollegaa alkoi miettiä, miten tarjota ja analysoida dataa teollisuusyritysten liiketoimintapäätösten tueksi.
Hehkuva neonpallo, geometrinen ydin ja valojuovat leijuvat tumman tabletin yläpuolella
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ensimmäinen suprajohtava kvanttilämpökone osoittaa, että lämpö voidaan valjastaa työksi myös kvanttimaailmassa

Suprajohtava kvanttilämpökone paitsi edistää termodynamiikan perustutkimusta, voi myös merkittävästi pienentää tulevaisuuden kvanttitietokoneiden hintalappua.
Portrait of Kimmo Järvinen, from the Xiphera team. A man smiling at the camera
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Tutkijoiden perustama Xiphera kasvaa vauhdikkaasti

Yhdeksänvuotisjuhliaan viettävä Xiphera Oy on kehittänyt tietoturvauhkien torjuntaan laitepohjaisia salausratkaisuja. Yritys on ns. deep tech eli syväteknologiayritys, jonka tuotteet nojaavat tutkimukseen ja tuottavat uusia teknologisia ratkaisuja.