Tutkijat pystyttivät näyttelyn vanhojen taideteosten uudelleentulkinnoista
Tanskan kansallismuseossa (Statens Museum for Kunst, SMK) on esillä nykytaiteilijoiden uudelleentulkintoja museon historiallisista taideteoksista. Näyttelyllä on sitoutettu taitelijat ja suunnittelijat kokeilemaan ja kokemaan museon omia taideteoksia. Kokoelmissa on teoksia 700 vuoden ajalta Tanskasta, Euroopasta ja myös muualta maailmasta. Monet teokset ovat niin vanhoja, että niiden tekijänoikeudet ovat rauenneet. Siksi niitä voi käyttää uudelleen raakamateriaalina uusissa taiteellisissa projekteissa.
Näyttelyn pystyttämisen lisäksi kahdella Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun opiskelijalla, Neea Laaksolla ja Kati Hyypällä, on teokset näyttelyssä.
Tohtorikoulutettava Kati Hyyppä (Median laitos)
As light goes by - electromehanical machine
Maisteriopiskelija, tutkimusassistentti Neea Laakso
Free? – laser cut light-and-shadow piece
Näyttely on osa EU:n rahoittamaa Europeana Creative Projectia
äپٴᲹ:
Sanna Marttila
sanna.marttila@aalto.fi
Kuvassa Neea Laakson oman työnsä pohjana käyttämä teos, jonka on tehnyt Christoffer Wilhelm Eckersberg vuonna 1820. Teos on nimeltään Bella and Hanna. Lisätietoja teoksesta museon sivuilta.
Lue lisää uutisia
Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle
Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”
Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.
Hiiliviisauden jäljillä – kätköreitit opastavat tuntemaan kaupunkiluontoa paremmin
Kaupunkivihreää tutkivan CO-CARBON-hankkeen tutkijat ovat suunnitelleet pääkaupunkiseudulle neljä eri teemaista kätköreittiä, jotka vievät etsijän hiiliviisauden aarrejahtiin.