911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Tutkijat pyrkivät sosiaalisen median riitaisten uutisaiheiden mallintamisen kautta rikastamaan uutisten lukemista

Tutkimus pohjautuu Twitter-keskusteluihin, mutta samoja tutkimusmetodeja voidaan käyttää kaikkialla sosiaalisessa mediassa.
Vasen puoli kuviosta edustaa riitaisaa (esim. #beefban), ja oikea puoli hyväntahtoista tai neutraalia aihetunnistetta (esim. #germanwings).

- Ensimmäisenä halusimme selvittää, onko mahdollista laskennallisesti määritellä uutisaiheen riitaisuuden aste, kertoo tohtorikoulutettava Kiran Garimella.

Tutkijat käyttivät tutkimuksessaan kymmentä valittua Twitter-keskustelua, joiden aihetunnisteiden tiedetään olevan riitaisia, kuten #ukraine ja #beefban, ja tutkivat näiden keskusteluiden uudelleentviittaamista, seuraamista, avainsanoja ja näiden yhdistelmiä. Vertailun vuoksi he tutkivat myös sopuisia keskusteluja, joiden aihetunnisteita olivat esimerkiksi #mothersday ja #FF. Sopuisissa keskusteluissa suurin osa käyttäjistä on samaa mieltä aiheesta. Tutkimus osoittaa, kuinka tietyn uutisaiheen hajaantumista voidaan tutkia sosiaalisissa verkostoissa ja miten uutisaiheen riitaisuutta voidaan määritellä.

- Päätimme keskittyä riitaisiin aiheisiin, koska kokemuksemme mukaan niissä on suurin vinouma. Riitaisissa aiheissa ihmiset valitsevat helposti puolensa, ja he hyväksyvät helpommin uutisia jotka tukevat heidän henkilökohtaista kantaansa. He päätyvät usein olemaan välittämättä, suhtautumaan kriittisesti tai olemaan kannattamatta uutisia jotka tukevat päinvastaista kantaa, jatkaa Kiran Garimella.

Sosiaalisen kuplan kyseenalaistaminen

Kiran Garimellan, Gianmarco De Francisci Moralesin, Aristides Gioniksen ja Michael Mathioudakiksen tutkimus tähtää sosiaalisen median uutisaiheiden riitaisuuksien määrittelyn jälkeen tuottamaan käyttäjille työkaluja tukemaan verkkouutisten monipuolista käsittelyä. Tavoitteena on, että nämä tutkimustulokset auttavat tulevaisuudessa käyttäjiä kyseenalaistamaan omaa sosiaalista kuplaansa. Sosiaalisen kuplan ilmiötä on tutkittu jo aikaisemmissa tutkimuksissa.

- Seuraavaksi tutkimuksessa pyritään automaattisesti tunnistamaan riitaisat aiheet ja tuottamaan käyttäjille monipuolisia uutissuosituksia riitaisan aiheen eri näkökulmat huomioiden. Tämä toivottavasti rikastuttaa ja tasapainottaa heidän uutisvirtaansa, kertoo professori Aristides Gionis.

- Lopullinen tavoitteemme on luoda käyttäjille työkaluja, joilla he voivat analysoida, visualisoida ja lopulta hallita heidän verkossa näkemäänsä uutisvirtaa. Mikäli he haluavat, työkalujen avulla voi lopulta vapautua omasta sosiaalisesta kuplastaan, kertoo Kiran Garimella lopuksi.

Kiran Garimella, Gianmarco De Francisci Morales, Aristides Gionis ja Michael Mathioudakis päätyivät tutkimaan sosiaalisen median uutisvirtaa, koska suurin osa ihmisistä lukee uutiset nykyisin sosiaalisen median palveluista, kuten Twitteristä ja Facebookista. Pitkän tähtäimen tutkimustavoite on ymmärtää, miten sosiaalisen median uutisvirta vaikuttaa käyttäjien maailmankuvan muodostumiseen. Lisäksi tutkimuksessa halutaan poistaa vinoumaa ja kasvattaa puolueettomuutta.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Aristides Gionis
Aalto-yliopisto
aristides.gionis@aalto.fi

Michael Mathioudakis
Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT
michael.mathioudakis@hiit.fi
puh. 050 430 2217

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026
Henkilö valkoisessa laboratoriotakissa seisoo kirkkaassa laboratoriossa laitteiden keskellä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvun avaimet: Näin energiamurros tekee öljystä tarpeettoman

Puhtaaseen energiaan siirtyminen on yhteiskunnalle yhtä suuri mullistus kuin digitalisaatio, ja Suomella on siihen monta valttikorttia, sanoo Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta vetävä professori Annukka Santasalo-Aarnio.
Ilmakuva modernista kampuksesta, punatiilirakennuksia, raitiotiekiskoja ja puita aurinkoisena päivänä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ainutlaatuinen yhteisponnistus – Aalto-yliopistolle yhteensä 9 miljoonan euron lahjoitukset energiasiirtymän vauhdittamiseen

ABB:n, Fortumin, St1:n ja Walter Ahlströmin säätiön lahjoitukset käytetään uusien professuurien perustamiseen. Samalla lahjoitukset tukevat Aalto-yliopiston energiasiirtymän osaamiskeskuksen perustamista.