911

Uutiset

Tutkijat kehittivät uuden tavan mitata tartuttavuutta: verenmyrkytystä aiheuttava E. coli -suolistobakteeri voi levitä kuin influenssavirus

Suolistossa asuvat mikrobit voivat käyttäytyä leviämisensä puolesta kuin virukset. Uusi malli tarjoaa keinon vertailla antibioottiresistenttien bakteerikantojen leviämistä populaatiossa.
Useita sauvanmuotoisia bakteereja mikroskooppisessa näkymässä, tummanpunaisella taustalla.
Verenmyrkytystä aiheuttavat bakteerit voivat piileskellä elimistössä pitkään ennen oireiden puhkeamista. Kuvituskuva. Adobe Stock Photo

Suolistossa piilevät bakteerit voivat levitä väestössä yllättävällä vauhdilla – jopa yhtä tehokkaasti kuin influenssavirukset. Hyvä uutinen on kuitenkin se, että kaikkein vastustuskykyisimmät ja vaarallisimmat kannat eivät vaikuta olevan herkimmin leviäviä.

E. coli tarttuu usein arjen tavallisissa kontakteissa – esimerkiksi suudellessa, samassa taloudessa asuttaessa tai yhteisten esineiden ja ruoan välityksellä. Se kuuluu ns. opportunistisiin bakteeripatogeeneihin: tavallisesti se elää suolistossa harmittomasti, mutta voi joillakin kantajilla aiheuttaa virtsatieinfektion tai jopa hengenvaarallisen verenmyrkytyksen, jos bakteeri pääsee virtsateihin ja verenkiertoon tai jos ihmisen immuunijärjestelmä on heikentynyt.

Antibiooteille herkkä kanta leviää nopeimmin

Tulokset perustuvat vastikään julkaistuun kansainväliseen tutkimukseen, jossa kolmen maailmanlaajuisesti levinneen Escherichia coli (E. coli) -kannan havaittiin eroavan selvästi tartuttavuudeltaan.

Kaikkein tarttuvimmaksi osoittautui antibiooteille herkempi kanta ST131-A. Sen tartuttavuutta kuvaavaksi R₀-luvuksi arvioitiin 1,47 – eli samaa tasoa kuin vuoden 2009 H1N1-sikainfluenssalla, jonka R₀-luvuksi on arvioitu 1,45.

Sen sijaan antibioottiresistentit kannat ST131-C1 ja ST131-C2 levisivät selvästi hitaammin (R₀ = 1,18 ja 1,13). Tämä viittaa siihen, etteivät ne välttämättä ole luontaisesti erityisen tarttuvia, mutta selviävät paremmin antibioottihoidoista. Niinpä ne pääsevät leviämään sairaaloissa ja hoitolaitoksissa, joissa antibiootteja käytetään paljon ja potilaat ovat heikkokuntoisempia – eivät niinkään laajassa, terveessä väestössä.

Uusi malli bakteerien tartuttavuuden mittaamiseen

Tutkimus toteutettiin Aalto-yliopiston, Helsingin, Tampereen ja Oslon yliopistojen sekä Wellcome Sanger -instituutin yhteistyönä.

“Yhdistämällä Britannian ja Norjan laajoja tartuntatauti- ja väestöaineistoja pystyimme kehittämään uuden mallin, joka mahdollisti ensimmäistä kertaa kolmen pandemian lailla levinneen E. coli -kannan tartuttavuuden mittaamisen ja vertailun”, kertovat Aalto-yliopiston professori Pekka Marttinen sekä Helsingin yliopiston ja Oslon yliopiston professori Jukka Corander, jotka yhdessä vetivät tutkimushanketta.

Korona-aikana suuren yleisön tietoisuuteen noussut R₀-luku kertoo, kuinka monta uutta tartuntaa yksi kantaja aiheuttaa keskimäärin. R₀:n estimointiin käytettyä mallia hyödynnetään perinteisesti virusinfektioiden arvioinnissa, mutta sitä ei ole aiemmin pystytty soveltamaan suolistossa usein oireettomina eläviin bakteereihin.

”Laajan aineiston ansiosta pystyimme rakentamaan simulaatiomallin, joka ennustaa E. colin R₀-luvun. Käsityksemme mukaan tämä ei ole vain ensimmäinen kerta, kun R₀ on arvioitu E. colille, vaan ylipäätään millekään suolistomikrobistossamme elävälle bakteerille. Kehittämäämme mallia voidaan tulevaisuudessa soveltaa myös muihin bakteerikantoihin – ja näin ymmärtää, seurata ja toivottavasti myös ehkäistä antibiooteille vastustuskykyisten infektioiden leviämistä”, sanoo Aalto-yliopiston väitöskirjatutkija Fanni Ojala, tutkimuksen toinen pääkirjoittaja.

Työkalu riskikantojen tunnistamiseen ja ennaltaehkäisyyn

Jatkossa R₀-luku auttaa tutkijoita erottamaan, mitkä bakteerikannat aiheuttavat suurimman tautiriskin ja ohjaamaan seurantaa ja ennaltaehkäiseviä toimia oikeaan suuntaan.

Koska verenmyrkytystä aiheuttavat bakteerit voivat piileskellä elimistössä pitkään ennen oireiden puhkeamista, tutkijat painottavat tarvetta kehittää seulontajärjestelmiä, jotka tunnistavat riskialttiit kannat jo kantajavaiheessa – jotta niiden evoluutiota ja leviämistä voidaan ymmärtää paremmin ja infektioita ehkäistä varhaisessa vaiheessa.

ä:

FCAI

Suomen tekoälykeskus FCAI on osaamiskeskittymä, jonka ovat käynnistäneet Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto ja Teknologian tutkimuskeskus VTT. FCAI:n tavoitteena on kehittää uudenlaista tekoälyä, joka voi toimia ihmisen kanssa monimutkaisessa ympäristössä ja auttaa uudistamaan suomalaista teollisuutta. FCAI on yksi Suomen Akatemian lippulaivoista.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026
Metakidepaneeli ohjaa langatonta verkkoa sisäkatossa olevasta reitittimestä kulman takana olevan käyttäjän tarpeeseen.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Edullinen ratkaisu 6G-katveeseen: tutkijoiden kehittämät metakidepaneelit ohjaavat langattomia signaaleja myös kulman taakse

Tutkijoiden kehittämät paneelit ohjaavat radioaaltoja fyysisten esteiden ympäri – ilman ylimääräistä elektroniikkaa, virtalähteitä tai aktiivista viritystä.
Henkilö valkoisessa laboratoriotakissa seisoo kirkkaassa laboratoriossa laitteiden keskellä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvun avaimet: Näin energiamurros tekee öljystä tarpeettoman

Puhtaaseen energiaan siirtyminen on yhteiskunnalle yhtä suuri mullistus kuin digitalisaatio, ja Suomella on siihen monta valttikorttia, sanoo Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta vetävä professori Annukka Santasalo-Aarnio.