Tutkijat kehittivät huipputarkan menetelmän ledien valotehon mittaamiseen
Aalto-yliopiston ja Teknologian tutkimuskeskus VTT:n tutkijat ovat onnistuneet kehittämään menetelmän, jolla ledien valotehon mittaamisen virhemarginaali pienenee tulevaisuudessa nykyisestä noin viidestä prosentista yhteen prosenttiin. Tulokset julkaistiin juuri arvostetussa Light: Science & Applications -lehdessä.
– Tähän asti fotometriassa, eli ihmissilmän havaitseman valon mittaamisessa, on käytetty yleisesti hehkulamppupohjaisia ratkaisuja, selittää Aalto-yliopiston tohtorikoulutettava Tomi Pulli.
– Testi-ilmaisimet, joita valaisinvalmistajat käyttävät kalibroimaan omia laitteitaan, on tehty ja kalibroitu hehkulamppuja varten, mikä aiheuttaa virheitä, kun mitataan ledien tehoa. Me käytimme tutkimuksessa ledilamppua, jonka spektri on hyvin määritelty, ja yhdessä VTT:n sekä eurooppalaisten partnereiden kanssa kehittämäämme PQED-ilmaisinta, jonka spektrinen vaste voidaan laskea erittäin tarkasti. Tämän takia hehkulamppupohjaisissa sovelluksissa käytettäviä ongelmallisia optisia suodattimia ei tarvittu. Juuri ledin spektrin tarkka määrittäminen ja analyysi oli tutkimuksen haastavin ja ratkaisevin osuus, hän paljastaa.
Tohtorikoulutettavat Timo Dönsberg (takana) ja Tomi Pulli mittaavat ledien valotehoa.
Pisteestä palloon
Pullin ja hänen tutkijakollegoidensa mittauksissa käyttämä ilmaisin mittaa ledien valotehon hyvin pieneltä alueelta. Tutkimusta vetäneen professori Erkki Ikosen mukaan seuraava askel on siirtyä mittauksiin, joissa jäljitellään oikeita valaistusolosuhteita.
– Ledeistähän lähtee valoa joka suuntaan. Siksi tehon mittaukseen tarvitaan integroiduksi palloksi kutsuttua laitetta, joka huomioi eri suunnista tulevaa valoa, hän tarkentaa ja muistuttaa, että ledeillä on hehku- ja loisteputkiin verrattuna vasta lyhyt historia. Siksi niiden todellisesta tehosta ja pitkäikäisyydestä on vasta vähän tietoa. Valotehokkuuden mahdollisimman tarkka selvittäminen onkin olennaista, jotta markkinoille voidaan tuoda ne lamput, jotka muuttavat mahdollisimman suuren osan sähköenergiasta ihmissilmälle hyödylliseksi valoksi.
– Toistaiseksi ledien osuus on globaalisti vain kymmenisen prosenttia, mutta se kasvaa todella kovaa vauhtia, Ikonen kertoo.
– Valaistuksen osuus maapallon sähkönkulutuksesta on noin 20 prosenttia. Kun ledien osuus kasvaa lähelle 50 prosenttia, prosentinkin parannus niiden valotehokkuuden mittaustarkkuudessa ja siten markkinoille tulevien lamppujen tehokkuudessa merkitsee miljardien eurojen säästöä vuodessa.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Tohtorikoulutettava Tomi Pulli
Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu
puh. 050 408 2782
tomi.pulli@aalto.fi
Professori Erkki Ikonen
Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu
puh. 050 550 2283
erkki.ikonen@aalto.fi
Lue lisää uutisia
Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu
Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026
Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026
Kasvun avaimet: Näin energiamurros tekee öljystä tarpeettoman
Puhtaaseen energiaan siirtyminen on yhteiskunnalle yhtä suuri mullistus kuin digitalisaatio, ja Suomella on siihen monta valttikorttia, sanoo Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta vetävä professori Annukka Santasalo-Aarnio.