911������

Väestön ikääntyminen lisää terveyspalvelujen tarvetta ja kustannuksia. Neuvonen toivoo laajaa keskustelua siitä, mikä on terveydenhoitojärjestelmän pitkän tähtäimen tavoite. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Moni valtio on valtavan haasteen edessä: hoidot ja lääkkeet kehittyvät, mutta menoista pitäisi nipistää, ammattilaisista on pulaa ja väestö vanhenee vauhdilla.

Helppoa ratkaisua ei ole, mutta monitavoiteoptimointi voi antaa päättäjille puntaroitavaksi joukon järkeviä ratkaisuvaihtoehtoja, sanoo menetelmästä vastikään Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa väitellyt Lauri Neuvonen. 

Optimoinnissa on kyse parhaan mahdollisen ratkaisun etsimisestä. Monitavoiteoptimoinnilla taas voidaan etsiä parhaita päätössuosituksia tilanteissa, joissa on useita, mahdollisesti ristiriitaisiakin tavoitteita.

”Terveydenhoidossa yritetään usein samaan aikaan minimoida kustannuksia ja maksimoida terveyshyötyjä. Monitavoiteoptimoinnilla ei saada yhtä parasta ratkaisua vaan joukko laadukkaita ja tehokkaita ratkaisuvaihtoehtoja päättäjien käsiteltäväksi. Vaihtoehtoihin sisältyy lähes aina vaihtokauppoja eri tavoitteiden välillä, eli yhden suosiminen heikentää toisen toteutumista. Tavoitteena on hyvä kompromissi”, Neuvonen selittää.

Monitavoiteoptimoinnissa ongelma kuvataan ensin matemaattisesti, minkä jälkeen tietokoneohjelma käsittelee ongelman ja antaa joukon ratkaisuvaihtoehtoja. Optimointiin tarvitaan sekä paljon dataa että asiantuntijaymmärrystä. Terveydenhoidon data voi tulla monesta lähteestä kirjallisuudesta tietokantoihin.

Väitöskirjassaan Neuvonen hyödynsi monitavoiteoptimointia kolmessa terveydenhoidon käytännön ongelmassa: koronaepidemian hallitsemisessa, suomalaisen suolistosyöpien seulontaohjelman tehokkuuden parantamisessa sekä sairaalaverkon suunnittelussa polvi- ja lonkkanivelleikkauksia varten. 

Koronapandemiaan liittyvä tutkimus yhdisti monitavoiteoptimointia muihin analyysitekniikoihin. Kehitetyn menetelmän avulla pystyttiin tuottamaan rajattu joukko korkealaatuisia ratkaisuvaihtoehtoja epidemian hillitsemiseksi.  Osa painotti tartuntojen välttämistä, mihin päästiin laajalla testaamisella ja yhteiskunnan sulkemisella. Osa taas painotti työssä käyvien määrää eli käytännössä talouden mahdollisimman normaalia pyörimistä, jolloin sulkuja vältettiin ja tartuntoja tuli enemmän. 

”Kiinnostava havainto oli se, että kun testattiin paljon epätarkoilla testeillä, väärien positiivisten ja sitä kautta eristäytymisen määrä oli niin suuri, että teho tartuntojen välttämisessä oli sama kuin sulkutoimilla”, Neuvonen kertoo ja lisää, että koska työ käynnistyi epidemian aikana, ratkaisuehdotuksia ei ehditty hyödyntää käytännössä. Hän uskoo, että tutkimuksessa syntyneestä päätöksentekojärjestelmästä on hyötyä tulevien epidemioiden hallinnassa.

Syöpäseulontojen tehostamisessa tavoitteena oli kokonaiskuolleisuuden vähentäminen tilanteessa, jossa seulontaresursseja ei voida lisätä. Ratkaisuehdotus oli tähystysten painottaminen kohderyhmän nuorempiin naisiin samalla, kun vanhempien miesten tähystyksiä vähennetään. 

Sairaalaverkon kehittämisessä tavoitteena oli samaan aikaan minimoida sairaaloiden määrä, jonotusaika suunniteltuihin polvi- ja lonkkanivelleikkauksiin ja akuuttipotilaiden etäisyys lähimpään sairaalaan. Menetelmä tuotti hyvin erilaisia ratkaisuvaihtoja riippuen siitä, painotettiinko tasa-arvon toteutumista vai keskittämisnäkökulmaa. Osa ratkaisuvaihtoehdoista huononsi selvästi tiettyjen alueiden palvelua.

Neuvonen kertoo, että väitöskirjan tekemisen myötä hänelle kirkastui, mikä on suomalaisen sote-järjestelmän suurin ongelma.

”Meiltä puuttuu perusteellinen keskustelu siitä, mihin haluamme panostaa, mikä on pitkän tähtäimen suunnitelma ja mille arvoille järjestelmä rakentuu. Äänessä ovat lähinnä kaksi ääripäätä: joko pitää saada kaikki tai keskittyä kulujen leikkaamiseen. Missä, miten ja ketä kannattaa hoitaa ovat sote-haasteiden ytimessä, ja ne päätökset tulevat koko ajan vaikeammiksi, kun väestö ikääntyy. Uskon, että tutkimani menetelmät voivat auttaa paremman terveydenhuoltojärjestelmän suunnittelussa.”

Tutustu Lauri Neuvosen väitöskirjaan

Eri alojen yhteistyö on terveydenhoidon optimoinnissa välttämätöntä, Neuvonen korostaa. Analyytikko tarvitsee rinnalleen terveydenhoidon ammattilaisia. Väitöstutkimuksessaan Neuvonen teki yhteistyötä muun muassa Syöpärekisterin ja THL:n kanssa. 

Kuvassa vasemmalta vastaväittäjä professori Gilberto Montibell, Lauri Neuvonen sekä Neuvosen väitöskirjan ohjaaja, apulaisprofessori Eeva Vilkkumaa. Kuva Alpo Neuvonen