911

Uutiset

Tuore selvitys: Koulujen tarveperusteista rahoitusta voisi kohdentaa nykyistä tarkemmin

Rahoituksen kriteereinä käytetyt oppilaiden taustaominaisuudet kerättäisiin hallinnollisista rekistereistä.
Reppu ja A-heijastin. Kuva: Suvi Helko
Kuva: Aalto-yliopisto / Suvi Helko

Oppilaiden sosioekonomisista taustoista johtuvia oppimiseroja pyritään Suomessa tasoittamaan suuntaamalla osalle kouluista lisäresursseja tarveperusteisella rahoituksella. Aalto-yliopiston, VATT:n, Helsingin yliopiston ja Helsinki GSE:n tutkijoiden tuore selvitys kertoo, miten rahoituksen kohdentaminen voitaisiin toteuttaa nykyistä tehokkaammin rekisteriaineistojen avulla. Selvitys on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama.

”Tavoitteena on käyttää olemassa olevaa tietovarantoa siten, että tarveperusteinen rahoitus kohdentuu mahdollisimman tarkasti. Lisäksi pyrimme vähentämään hallinnollisesta työstä syntyviä turhia kustannuksia”, selvitysryhmän johtaja, Aalto-yliopiston taloustieteen apulaisprofessori Matti Sarvimäki kertoo.

Selvityksessä ehdotetaan toimintamallia, jossa tarveperusteisen rahoituksen kriteereinä käytetyt oppilaiden taustaominaisuudet kerättäisiin hallinnollisista rekistereistä. Näiden tietojen perusteella muodostettaisiin koulukohtainen indeksi, joka toimisi rahoituksen kohdentamisen perusteena. Mahdollisia oppilaiden taustatietoja ovat esimerkiksi perheen aikuisten työssäkäynti, tulotaso, koulutusaste ja maahanmuuttajatausta. Selvityksessä esitellään myös vaihtoehtoisia tapoja arvioida, miten suuri paino eri taustaominaisuuksille on mielekästä antaa tarveperusteisen rahoituksen kriteereitä muodostettaessa.

Ehdotetun mallin hyödyt syntyvät pääasiassa kahdella tavalla: uusi malli lisäisi nykytilanteeseen verrattuna merkittävästi rahoituksen kohdentumisen tarkkuutta ja läpinäkyvyyttä, ja se poistaisi hallinnon eri tasoilta tarpeen käsitellä tarveperusteiseen rahoitukseen liittyviä hakemuksia.

”Mikäli tällainen järjestelmä perustettaisiin, antaisi se erinomaisen työvälineen valtion ja kuntien tiedolla johtamisen ja päätöksenteon tukemiseen. Tällainen järjestelmä tuottaisi koulukohtaisia tunnuslukuja aineistoista, joihin kunnilla ei muutoin ole itsenäistä pääsyä”, kuvailee selvitystyössä mukana ollut Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen apulaisprofessori Venla Bernelius.

Ehdotettu toimintamalli itsessään ei vielä kerro tarvittavan lisäresurssoinnin määrää, eikä sen vaikuttavuutta. Työryhmä esittääkin, että opetus- ja kulttuuriministeriö käynnistäisi aiheeseen liittyvää jatkotutkimusta ja toteuttaisi toimenpiteitä, joilla voitaisiin päästä pureutumaan lisäresursoinnin vaikuttavuuteen.

Lue koko selvitys: 

äپٴᲹ:
Apulaisprofessori Matti Sarvimäki
+358 40 304 45515
etunimi.sukunimi@aalto.fi

Taloustieteen laitos

Taloustieteen laitos tarjoaa kattavan näkemyksen talouksien toiminnasta ja yritysten toimintaympäristöstä.

Lue lisää
Outside picture of the School of Business building in Otaniemi. Three Aalto Flags swinging in front of the building.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026
Henkilö valkoisessa laboratoriotakissa seisoo kirkkaassa laboratoriossa laitteiden keskellä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvun avaimet: Näin energiamurros tekee öljystä tarpeettoman

Puhtaaseen energiaan siirtyminen on yhteiskunnalle yhtä suuri mullistus kuin digitalisaatio, ja Suomella on siihen monta valttikorttia, sanoo Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta vetävä professori Annukka Santasalo-Aarnio.
Ilmakuva modernista kampuksesta, punatiilirakennuksia, raitiotiekiskoja ja puita aurinkoisena päivänä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ainutlaatuinen yhteisponnistus – Aalto-yliopistolle yhteensä 9 miljoonan euron lahjoitukset energiasiirtymän vauhdittamiseen

ABB:n, Fortumin, St1:n ja Walter Ahlströmin säätiön lahjoitukset käytetään uusien professuurien perustamiseen. Samalla lahjoitukset tukevat Aalto-yliopiston energiasiirtymän osaamiskeskuksen perustamista.