911

Uutiset

Tekoäly vapauttaa näkövammaisen valkoisesta kepistä

Innovaatiokilpailun kolmossija ja kunniamaininta Aalto-yliopistoon.
Kuvassa Aalto-yliopiston palkitun ryhmän jäsenet  Jyri Maanpää (vas.), Leo Pakola ja Josef Taher. Kuvasta puuttuu Petri Manninen.

Tekniikan opiskelijoille järjestetyn SICK-innovaatiokilpailun voitti tänä vuonna Vaasan ammattikorkeakoulun opiskelijoiden suunnittelema 3D-rollaattori. Toinen palkinto meni laitteistolle, jonka avulla voidaan seurata varaston täyttöastetta vaikka maailman toiselta puolelta. Kolmas palkinto jaettiin: sen saivat tomaattien poimintarobotti, kaivosturvallisuutta lisäävä laite ja Aalto-yliopiston opiskelijoiden kehittämä näkövammaisten avustin.

Avustin tuottaa laserkeilaimen etäisyysdatasta opastavaa ääntä näkövammaisten liikkumiseen. Kuulokkeilla toistetaan kolmiulotteinen äänimaisema, jonka avulla ihminen pystyy intuitiivisesti suunnistamaan ympäristössään ilman näkökykyä. Opiskelijaryhmään kuuluivat Jyri MaanpääJosef Taher, Petri Manninen ja Leo Pakola. Ohjaavana opettajana toimi vanhempi yliopistonlehtori Petri Rönnholm geoinformatiikan tutkimusryhmästä.

Aalto-yliopiston toisen opiskelijaryhmän innovaatio, modulaarinen multispektraalilaserkeilain, sai kilpailussa kunniamaininnan. Innovaatio muuttaa SICK MRS1000 -keilaimen multispektraaliksi, jolloin intensiteettiarvoja saadaan useammalta eri aallonpituudelta. Kun normaalisti keilainta käytetään lähinnä kohteen geometrian mittaamiseen, multispektraali keilain mahdollistaisi myös eri materiaalien luokittelun. Opiskelijaryhmään kuuluivat Heikki Kauhanen ja Tiia Kokkonen sekä kuvassa olevat Toni Rantanen (oik.) ja Ville Nikkonen. Ohjaavana opettajana Petri Rönnholm.

Kolmannen palkinnon voittanut joukkue yhdisti kilpailutyössään nerokkaasti laaja-alaista osaamispohjaansa. Joukkueen jäsenet olivat Aallon eri koulutusohjelmista. Yhdistävänä tekijänä oli työskentely kesällä 2017 pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen, hankkeissa professori Juha Hyypän ää.

"Iso kiitos kuuluu rakennetun ympäristön mittauksen ja mallinnuksen instituutin johtajan, professori Hannu Hyypän panokselle ryhmän kokoamisessa", toteaa opettaja Petri Rönnholm.

Kunniamaininnan saanut geoinformatiikan opiskelijoiden innovaatio multispektraalista keilaimesta herätti paljon kiinnostusta SICK Oy:ssä, sillä työ osoitti, kuinka olemassa olevaa sensoria voi jatkokehittää.

"Tehtävänä oli kehittää keilaimelle sovelluksia, mutta lahjakas ryhmä innovoi aivan uuden tuotteen”, kehuu opettaja Petri Rönnholm.

”Opiskelijat olivat tehneet makeita sovelluksia ja hyviä innovaatioita. Aika monesta innovaatiosta voisi lähteä liikkeelle start-up tai teknologiayritys”, SICK Oy:n toimitusjohtaja Ari Rämö sanoo.

Ensimmäinen palkinto oli 10 000 euron arvosta antureita ja anturiteknologiaa. Lisäksi kilpailuun osallistuneet koulut saivat käyttöönsä kilpailussa käyttämänsä anturit.

Lisätietoja kilpailusta ja Aalto-yliopiston opiskelijoiden innovaatiosta:

Ohjaava opettaja Petri Rönnholm,puh.  040 707 0950, petri.ronnholm@aalto.fi
Toimitusjohtaja Ari Rämö, SICK Oy, puh. 040 900 8030, ari.ramo@sick.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Iäkkäämpi henkilö istuu lattialla turkoosin ja keltaisen säkkituolin välissä, kasvot sumeina
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Kristiina Kruus on kutsuttu Kemistikillan kunniajäseneksi

Kemistikilta on vuosikokouksessaan kutsunut Kemian tekniikan korkeakoulun dekaanin Kristiina Kruusin kunniajäsenekseen. Kunniajäsenyys on elinikäinen, ja jäsenyys voidaan myöntää henkilölle, joka on erityisesti ansioitunut killan toiminnassa tai muuten merkittävästi edistänyt sen pyrkimyksiä.
Ihmisiä aaltoilevalla katutasanteella, vieressä korkea valkoinen kellotorni pilvisen taivaan alla
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Näytös/Näyttely26 – muodin ja tekstiilin juhla valloitti Helsingin Lasipalatsin

Lasipalatsin aukio Helsingin ydinkeskustassa toimi Aalto-yliopiston vuosittaisen muotinäytöksen päänäyttämönä torstaina 28. toukokuuta.
Perhe poseeraa vuonon satamassa punaisten mökkien ja lumihuippuisten vuorten taustalla
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vuono-elokuvalle Kultainen palmu Cannesissa – mukana joukko suomalaistekijöitä

Elokuvan yhteistuottajana on elokuvayhtiö Aamun Jussi Rantamäki, ja elokuvalla on myös suomalainen puku- ja äänisuunnittelija.