911

Uutiset

Teknoloikasta ikkuna teknologia-alan töihin

Teknoloikka-ohjelmassa lukiosta valmistuneet pääsevät tutustumaan tekniikan alaan työelämässä.
Teknoloikka-harjoittelu

Moni nuori miettii kevään ylioppilaskirjoitusten jälkeen, mistä löytyisi oma suunta koulun jälkeen. Lähteäkö opiskelemaan vai pitääkö välivuosi? Mikä olisi oikea ala ja millaisiin töihin opintojen jälkeen pääsee? Monilla on jonkinlainen käsitys vaikkapa lääkärin työstä, mutta millaisia töitä teknologia-alalla on? Mitä insinöörit tekevät?

Tähän kysymykseen pyrkii omalta osaltaan vastaamaan Tekniikan Akatemian järjestämä Teknoloikka-ohjelma, joka on suunnattu lukiosta valmistuneille nuorille. Teknoloikassa nuori pääsee neljän kuukauden palkalliseen harjoitteluun teknologia-alalle ja saa työpaikalta tuekseen oman mentorin, joka coachaa häntä harjoittelun ajan. Harjoittelujakso on aina syksyisin, syyskuusta joulukuuhun, jotta nuori ehtii hyvin mukaan seuraavan kevään opiskelupaikkahakuihin.

Teknoloikka järjestetään ensi syksynä jo kolmatta kertaa ja mukana on tälläkin kertaa Suomen eturivin työnantajia, myös Aalto-yliopisto. Työnantajien kokemukset Teknoloikasta ovat olleet myönteisiä ja moni jatkaa ohjelmassa vuosi toisensa jälkeen. Aalto-yliopiston Design Factoryn professori Kalevi Ekman on ollut Teknoloikassa mentorina alusta lähtien.

”Kokemuksemme Teknoloikasta ovat olleet valtavan positiivisia. Fiksut nuoret pystyvät vaikka mihin, eräskin Teknoloikka-harjoittelijamme suunnitteli RFID-lainausjärjestelmän, joka on yliopistossa käytössä tänäkin päivänä.”

Rauten Teknoloikka-mentori Marjo Tuominen on saanut Teknoloikka-harjoittelijastaan todellisen avun arkityöhön. ”Kun lähes 30 vuotta tekee jotakin työtä, putkikatsehan siihen syntyy. Harjoittelijat kyselevät jatkuvasti, miksi jokin asia tehdään näin, jolloin joutuu itsekin kyseenalaistamaan totuttuja toimintatapoja. Koko yritys hyötyy siitä, että ennakkoluulottomat nuoret tönivät ja herättelevät vanhoja tekijöitä”, Tuominen kertoo.

Tuominen suosittelee harjoittelijaa tarvitseville yrityksille lämpimästi Teknoloikkaan lähtemistä, mutta painottaa yrityksen todellista sitoutumista ohjelmaan. ”Harjoittelua ei tule nähdä vain yrityksen kannalta. Harjoitteluohjelman tehtävänä on valmistaa nuorta työelämään ja kasvattaa häntä yrityksen työtapoihin.”

Hyvin organisoitu ja helppo ohjelma työnantajalle

Teknoloikan hakuprosessi on työnantajille helppo, sillä Tekniikan Akatemia vastaa Teknoloikka-paikkojen markkinoinnista ja organisoi hakuprosessin. Työnantaja valitsee hakijoista sopivimmat ehdokkaat ja tekee lopulliset valinnat sekä työsopimukset. Varsinaisen harjoittelujakson aikana työantaja maksaa nuorelle palkkaa (minimipalkka on 1 200 euroa kuukaudessa) sekä järjestää nuorelle mentorin.

Tekniikan Akatemia valmentaa mentorit ja järjestää Teknoloikan aikana mentori- ja harjoittelijatapaamisia, joissa ohjelmassa mukana olevat jakavat kokemuksiaan ja oppivat toisiltaan.

Syksyn 2017 työnantajahaku nyt käynnissä

Ensi syksyn Teknoloikkaan haetaan nyt mukaan työnantajia. Sekä toimialat että tehtävät voivat olla hyvin monipuolisia teollisuudessa, palvelualoilla tai julkisella sektorilla. Löytyisikö sinun työpaikaltasi tilaa Teknoloikkaajalle ensi syksynä? Lue lisää Teknoloikasta ja mukana olleiden työnantajien kokemuksista:

Lisätietoja Tekniikan Akatemiassa antaa Johanna Fräki: johanna.fraki@taf.fi, puh. +358 40 554 6604.

Aalto-yliopisto on Tekniikan Akatemian strateginen yhteistyökumppani. Aalto ja Tekniikan Akatemia pyrkivät yhteistyössä nostamaan esiin yhteiskunnallisia teemoja, jotka ovat merkityksellisiä molemmille. Teknoloikka on yksi yhteistyön muoto, jolla tehdään tunnetuksi teknologia-alan työ- ja uramahdollisuuksia nuorille.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Valkolakkinen valmistuja seisoo purppurojen alppiruusujen edessä vehreässä puistossa
Opinnot Julkaistu:

Kandiopinnot auttoivat Maisa Pousaria löytämään oman alan

Maisa Pousar valitsi Kestävät yhdyskunnat -kandiohjelman sen laaja-alaisuuden vuoksi – eikä vielä tiennyt, mikä ala kiinnostaisi eniten. Opintojen aikana oma suunta löytyi vesitekniikasta, ja samalla opiskelijaelämästä tuli tärkeä osa arkea Aallon kampuksella.
MyCourses aktiviteetti
Opinnot Julkaistu:

MyCourses-päivitys ma 15. kesäkuuta 2026 klo 9.00-17.00

MyCoursesin päivitys ma 15.6.2026 klo 9.00-17.00. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.
Kaksi opiskelijaa mittaa pientä piirilevyä harmailla laboratoriolaitteilla pöydän ääressä
Opinnot Julkaistu:

Projektikurssilla teoriasta käytäntöön: opiskelijat paransivat saavutettavaa magneettikuvauslaitetta

Teemu Rauha ja Elias Viitanen kehittivät saavutettavaan magneettikuvauslaitteeseen uudet suodattimet, joiden tavoitteena on muun muassa parantaa laitteella otettavia kuvia. Tutkimusprojektina kehitetty teknologia voi tulevaisuudessa nopeuttaa esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöiden diagnostiikkaa.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.