911

Uutiset

Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö lahjoittaa Aalto-yliopistolle 3,2 miljoonaa euroa tekoälyosaamisen vahvistamiseen

Lahjoitusvaroilla Aalto-yliopistoon perustetaan monitieteinen House of AI -keskus.
3 students walking and 2 sitting on couches at Dipoli
Kuva: Aalto-yliopisto / Tuomas Uusheimo.

Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö on myöntänyt Aalto-yliopistolle 3,2 miljoonaa euron lahjoituksen tekoälyosaamisen vahvistamiseen. Lahjoituksella Aalto-yliopisto perustaa House of AI -keskuksen tuottamaan tieteellistä tutkimusta ja käytännön sovelluksia tekoälyn alueella.  

Tekoälyn mahdollisuuksien hyödyntäminen eettisesti kestävällä tavalla on elintärkeää niin Suomen kilpailukyvylle kuin koko maailman kestävyyshaasteiden ratkaisemiselle.   

”Säätiö on jo vuosia panostanut merkittäviä summia tekoälyn tutkimiseen. Nykyinen alan nopea kehitys mahdollistaa aivan uudella tavalla tekoälyn soveltamisen yrityksissä. Haluamme olla tukemassa hanketta, jonka avulla suomalainen tutkimusosaaminen saadaan entistä paremmin hyödynnettyä myös yritysten liiketoiminnassa”, sanoo Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön hallituksen puheenjohtaja Aaro Cantell

Monitieteisen House of AI -keskuksen toiminnan ydintä ovat korkealaatuinen tieteellinen tutkimus ja tiivis yhteistyö tutkijoiden ja yritysten kesken. Tutkimustietoa tekoälystä hyödynnetään uudenlaisiin sovelluksiin eri aloilla käyttäen nopean pilotoinnin menetelmiä. 

“Lämmin kiitos Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiölle merkittävästä tuesta tälle Suomen kilpailukyvyn kannalta keskeiselle alueelle. Kehitämme sen avulla Aaltoon maailmanluokan monialaista keskittymää, jossa tekoälyn vahvaa osaamista jalostetaan yritysten ja koko yhteiskunnan hyväksi”, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä.  

Tekoälyn käyttö yleistyy maailmassa kiihtyvällä vauhdilla, ja sille syntyy jatkuvasti uusia käyttökohteita. Monitieteisyys tarjoaa tekoälyn tutkimukselle paljon uusia mahdollisuuksia. House of AI:n toiminta tukee myös monialaisten tekoälymenetelmien kehittäjien ja soveltajien koulutusta.

Kestävyyshaasteiden ratkaisemisen kannalta tärkeät sovellusalueet ovat House of AI:n toiminnassa ensisijaisia. Käynnistymässä on muun muassa sähköenergiajärjestelmän muuttumiseen liittyvä sähkötekniikan, taloustieteen ja tekoälytutkimuksen yhteistyöhanke.

”Maat, jotka panostavat tekoälyyn nyt, tulevat todennäköisesti saamaan merkittäviä hyötyjä tästä teknologisesta murroksesta. Aalto-yliopiston rohkea panostus tekoälyn entistä vahvempaan soveltamiseen laajasti yliopiston tutkimusalueilla tulee hyödyttämään niin tutkimusta, yrityksiä kuin Aallosta valmistuvia tulevaisuuden osaajiakin ”, sanoo säätiön johtaja, asiamies Antti Aarnio

Aalto-yliopistossa on jo ennestään erittäin vankka osaaminen ja vahvat verkostot tekoälyn alueen tutkimuksessa. Aalto koordinoi Suomen tekoälykeskuksen (Finnish Center for Artificial Intelligence FCAI) laajaa toimintaa ja on tärkeässä asemassa Euroopan tekoälyn huippututkimuksen ELLIS-verkostossa (European Laboratory for Learning and Intelligent Systems). 

House of AI -keskuksen myötä Aallon tekoälytutkimus laajenee entistä kattavammin yhteistyöhön muiden tieteenalojen ja yritysten kanssa. Yliopiston monialainen osaaminen ja kansainväliset verkostot tekniikassa, taiteessa ja kauppatieteissä tuovat vahvan perustan tekoälyn kehittämiselle ja soveltamiselle.

äپٴᲹ:

Professori Heikki Mannila
Aalto-yliopisto
heikki.mannila@aalto.fi, 050 441 6554

Johtaja, asiamies Antti Aarnio 
Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö
antti.aarnio@teknologiateollisuus.fi, 040 503 6634

Lue lisää:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kasvot peitetty henkilö raidallisessa paidassa lasi-ikkunan ja punatiiliseinän edessä
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet, Opinnot Julkaistu:

Prototyping and Validation Grant: VeinOptima

Aallon opiskelijan kehitteillä oleva tuote auttaa hoitajia löytämään verisuonet nopeammin.
A group of people cheering with branded black cups. 4 people sitting, 2 on each side, and one in the middle standing up. 3 men and two women
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Kolmen tutkijan ideasta syntyi deep tech -yritys

Vahvaan tutkimusosaamiseen nojaava Sim Analytics Oy sai alkunsa, kun kolme LUT-yliopiston eri laboratorioissa työskennellyttä tutkijakollegaa alkoi miettiä, miten tarjota ja analysoida dataa teollisuusyritysten liiketoimintapäätösten tueksi.
Hehkuva neonpallo, geometrinen ydin ja valojuovat leijuvat tumman tabletin yläpuolella
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ensimmäinen suprajohtava kvanttilämpökone osoittaa, että lämpö voidaan valjastaa työksi myös kvanttimaailmassa

Suprajohtava kvanttilämpökone paitsi edistää termodynamiikan perustutkimusta, voi myös merkittävästi pienentää tulevaisuuden kvanttitietokoneiden hintalappua.
Punainen palvelukatkon ilmoitus IT-palveluista, jossa edistymispalkki
Yliopisto Julkaistu:

Yleispalvelimet uudelleenkäynnistetty 8.7.

Yleispalvelimet kosh.aalto.fi, lyta.aalto.fi sekä kevyen laskennat palvelimet brute.aalto.fi ja force.aalto.fi on uudelleenkäynnistetty 8.7.