911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Tekniikan akateemiset palkitsi parhaana Taneli Riihosen väitöskirjan

Palkittu väitöstutkimus voi jopa tuplata 5G-verkon välityskyvyn.
taneliriihonenwww_fi.jpg

Taneli Riihonen väitöstilaisuudessa 4.7.2014 Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun S1-salissa Espoon Otaniemessä.

Tekniikan alan järjestöt palkitsivat vuoden parhaat alansa opinnäytetutkimukset 19. marraskuuta Helsingissä. Taneli Riihosen väitöstyössä esitetty oivallus voi osoittautua maailmanlaajuisesti satojen miljardien arvoiseksi ratkaisuksi ruuhkautuvien radiotaajuuksien tiedonvälityskyvyn ongelmaan.

Taneli Riihonen väitteli 4.7.2014 Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulussa. Palkittu väitöskirja on uraauurtava, ja se on herättänyt suurta kansainvälistä kiinnostusta. Riihonen osoitti, että seuraavan sukupolven 5G-verkon välityskyky voidaan lähes tuplata. Radiotaajuuksien ruuhkautuessa Riihosen tutkimustulokset voivat osoittautua maailmanlaajuisesti jopa satojen miljardien eurojen arvoisiksi. Riihosen esittämä full-duplex-tiedonsiirto on uusi lupaava konsepti, joka on herättänyt kansainvälisesti paljon kiinnostusta, mutta jota ei ole juurikaan tutkittu aiemmin.

Riihonen teki väitöskirjansa Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun signaalinkäsittelyn ja akustiikan laitokselle. Työn valvojana toimi professori Risto Wichman ja ohjaajana akatemiatutkija Stefan Werner. Tällä hetkellä Riihonen on vierailevana tutkijana Columbian yliopistossa New Yorkissa.

Tekniikan akateemiset TEK ja Tekniska Föreningen i Finland TFiF palkitsevat alansa parhaan väitöskirjan ja diplomityön vuosittain. Väitöskirjapalkinnon arvo on 7 500 euroa.

Lisätietoja palkitusta väitöskirjasta:
Taneli Riihonen
taneli.riihonen@iki.fi
+358 50 3481 881

Tekniikan akateemiset TEK on tekniikan alalla työskentelevien yliopistokoulutettujen etu- ja palvelujärjestö. Noin 73 000 jäsenellään TEK on Akavan toiseksi suurin jäsenliitto. Tekniska Föreningen i Finland (TFiF) edustaa ruotsinkielisiä diplomi-insinöörejä ja arkkitehteja.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Iäkkäämpi henkilö istuu lattialla turkoosin ja keltaisen säkkituolin välissä, kasvot sumeina
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Kristiina Kruus on kutsuttu Kemistikillan kunniajäseneksi

Kemistikilta on vuosikokouksessaan kutsunut Kemian tekniikan korkeakoulun dekaanin Kristiina Kruusin kunniajäsenekseen. Kunniajäsenyys on elinikäinen, ja jäsenyys voidaan myöntää henkilölle, joka on erityisesti ansioitunut killan toiminnassa tai muuten merkittävästi edistänyt sen pyrkimyksiä.
Ihmisiä aaltoilevalla katutasanteella, vieressä korkea valkoinen kellotorni pilvisen taivaan alla
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Näytös/Näyttely26 – muodin ja tekstiilin juhla valloitti Helsingin Lasipalatsin

Lasipalatsin aukio Helsingin ydinkeskustassa toimi Aalto-yliopiston vuosittaisen muotinäytöksen päänäyttämönä torstaina 28. toukokuuta.
Perhe poseeraa vuonon satamassa punaisten mökkien ja lumihuippuisten vuorten taustalla
Palkinnot ja tunnustukset, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vuono-elokuvalle Kultainen palmu Cannesissa – mukana joukko suomalaistekijöitä

Elokuvan yhteistuottajana on elokuvayhtiö Aamun Jussi Rantamäki, ja elokuvalla on myös suomalainen puku- ja äänisuunnittelija.