911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Tanssin talo Helsinkiin -näyttely

Arkkitehtuurin laitoksen rakennussuunnittelustudion aiheena oli syksyllä 2015 suunnitella Kaapelitehtaan yhteyteen vuorovaikutteinen Tanssin talo.

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksen rakennussuunnittelustudion aiheena oli syksyllä 2015 suunnitella Kaapelitehtaan yhteyteen vuorovaikutteinen Tanssin talo. Studion suunnitteluaihe perustuu todelliseen tanssin koulutukseen ja esittämiseen keskittyvään tanssin talo -hankkeeseen, jonka taustalla on Tanssin talo -yhdistys. Tanssin talo tulee olemaan avoin ja helposti lähestyttävä kokoontumispaikka yleisölle ja samalla korkealaatuisten esitysten näyttämö. Aalto-yliopiston suunnittelukurssi suunniteltiin yhteistyössä Tanssin talo ry:n ja Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston kanssa.

Studiokurssilla tutkittiin tulevan Tanssin talo -rakennuksen sijoittumisvaihtoehtoja Kaapelitehtaan välittömään yhteyteen ja samalla opiskelijat tutkivat erilaisia toimintakonsepteja vuorovaikutteiselle ja avoimelle tanssin monitoimirakennukselle. Rakennuksen tuli herättää kiinnostusta ja heijastaa sen identiteettiä vierailijoille. Kurssilla painotettiin rakennuksen innovatiivisuutta ja arkkitehtonista laatua sekä rakennuksen sopimista ympäristöönsä. Tehtävänä oli suunnitella tanssin esittämiseen ja kouluttamiseen soveltuvia tiloja. Opiskelijat saivat tutkia vapaasti rakennuksen sijoittamista Kaapelitehtaan yhteyteen. Lisäksi rakennuksen yhteydessä tutkittiin ideoita, miten rakennus voisi generoida hyvinvointi-infrastruktuuria ympäristöönsä. Ajatuksena oli kannustaa rakennuksen käyttäjiä aktiiviseen elämäntyyliin ja pitämään itsestään huolta.

Kurssin keskeinen opetusteema oli, miten suunnitella arkkitehtonisesti haastava ja laaja julkinen rakennus. Jokainen opiskelija teki itsenäisen projektin. Kurssille osallistui 17 Aalto-yliopiston maisteriopiskelijaa. Näyttelyssä on esillä yhdeksän erilaista ratkaisua suunnittelualueelle. Rakennuksen kokonaisalaksi tuli suunnitella 7,000 m2, joista n. 1,400 m2 toimi tanssin esitystiloina.

Kurssi toteutettiin yhteistyöprojektina Pekingiläisen Tsinghua-yliopiston arkkitehtuurilaitoksen kanssa. Kurssin alussa kiinalaiset opiskelijat viettivät viikon Suomessa tutustumassa konseptiajatukseen ja tonttiin, ja heillä oli yhteisiä työpajoja Aalto- yliopiston opiskelijoiden kanssa. Kurssin lopuksi pidettiin yhteinen katselmus kaikista töistä Pekingissä.
 

Opiskelijat, joiden työt näyttelyssä:                      Opettajat:

Ilkka Ala-Fossi                                                       Pirjo Sanaksenaho, arkkitehti, professori

Iiris Andersson                                                      Teemu Kurkela, arkkitehti, professori

Markus Böck                                                         Sari Lehtonen, arkkitehti, yliopisto - opettaja

Tuuli Kanerva                                                         Fernando Nieto, arkkitehti, postdoc tutkija

Mariana Lazaro Rantanen                                     Ville Hara, arkkitehti

Pia Pokkinen                                                         Toni Kotnik, arkkitehti, professori (rakenteet)

Sarita Poptani                                                        Erkki Immonen, diplomi insinööri. (LVI)

Liuxin Yang                                                            Claudia Auer, arkkitehti

Matti Wäre

                                                                            ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âökumppanit:

                                                                            Kaupunkisuunnitteluvirasto, Jari Huhtaniemi

                                                                            Tanssin talo ry, Tuomo Hahl

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð»å´Ç³Ù:

Aalto-yliopisto, Sari Lehtonen, sari.lehtonen@aalto.fi, puh. 050 593 9009

Kiinteistö Oy Kaapelitalo, Kai Huotari, kai.huotari@kaapeli.fi, puh. 050 3841557

Tanssin talo ry, Hanna-Mari Peltomäki, hanna-mari.peltomaki@tanssintalo.fi, puh. 044 5131069

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Valkolakkinen valmistuja seisoo purppurojen alppiruusujen edessä vehreässä puistossa
Opinnot Julkaistu:

Kandiopinnot auttoivat Maisa Pousaria löytämään oman alan

Maisa Pousar valitsi Kestävät yhdyskunnat -kandiohjelman sen laaja-alaisuuden vuoksi – eikä vielä tiennyt, mikä ala kiinnostaisi eniten. Opintojen aikana oma suunta löytyi vesitekniikasta, ja samalla opiskelijaelämästä tuli tärkeä osa arkea Aallon kampuksella.
PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Aalto-yliopiston kiertotalousnäyttely, puiset taustat, näyttelypöydät, näytteitä ja musta sekä pinkki asu.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi

Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.