911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Talvimerenkulun riskit halutaan paremmin hallintaan

Aalto-yliopiston ja sen kumppaneiden Stormwinds -projekti porautuu talvimerenkulu riskien hallintaan.
911±¬ÁÏÍø School of Engineering

Stormwinds-projektin noin kahden miljoonan euron rahoitus varmistui huhtikuun 2015 alussa. Hanketta rahoittaa Euroopan unionin ja Itämeren rannikkovaltioiden yhteinen BONUS-ohjelma.

- BONUS-ohjelman rahoituksesta käydään kova kilpailu. Vain noin kymmenesosa anomuksista hyväksytään, toteaa meriliikenteen turvallisuusasioihin erikoistunut professori Pentti Kujala Aalto-yliopistosta.

Vuonna 2007 käynnistynyt tutkimus- ja kehitysohjelma BONUS etsii keinoja Itämeren säilyttämiseen terveenä ja elinvoimaisena niin, että ekosysteemi pystyy tarjoamaan ihmisille kestävästi erilaisia aineellisia ja aineettomia palveluita.

Analyysi logistiikasta

Stormwinds-projektissa tutkitaan talvimerenkulun riskejä ja niiden hallintaa. Tavoitteena on tuottaa käytännön suosituksia, uusia menetelmiä ja ehdotuksia, joilla voidaan parantaa talvimerenkulun turvallisuutta ja pienentää ympäristöonnettomuuksien riskiä.

Helsinkiin ja Pietariin sijoitetut VTS- eli Vessel Traffic Service -keskukset seuraavat Itämeren laivaliikennettä ja antavat ohjeita alusten miehistöille. Talvisaikaan VTS-keskukset tekevät yhteistyötä jäänmurtajien kanssa. Murtajat ilmoittavat laivoille reittipisteet, joihin alusten tulee suunnata ja tarvittaessa odottaa jäänmurtaja-apua.

Stormwinds-projektissa tutkitaan, miten VTS-keskusten toimintaa ja niiden yhteistyötä jäänmurtajien kanssa voitaisiin kehittää. Yhtenä tavoitteena on luoda uusia ohjeita VTS-keskusten alusliikenneohjaajien koulutukseen.

Hankkeessa kerätään systemaattisesti tietoa laivojen liikennöinnistä, vaaratilanteiden ennakoinnista ja päätöksenteosta eri tilanteissa. Tutkimuksen kohteena on myös jääolosuhdetietojen välitys ja reittien optimointi.

- Suomessa käy vuosittain noin 40 000 laivaa. Käytäntö on ohjannut tämän ison logistisen järjestelmän nykyisenlaiseksi. Sen toimintaa ei ole koskaan analysoitu tieteellisesti. Nyt se on tarkoitus tehdä, Kujala sanoo.

Kansainvälistä yhteistyötä                

Stormwinds-hankkeen projektipäällikkönä toimii postdoc-tutkija Florins Goertland Aalto-yliopistosta. Hän väittelee meriliikenteen riskien hallinnasta tämän vuoden aikana. Lisäksi hankkeessa työskentelee tohtoriopiskelija Osiris Valdez, joka valmistelee väitöskirjaa hankkeen teemasta eli talvimerenkulun riskien hallinnasta. Lisäksi hankkeessa teetetään useita diplomitöitä Aalto yliopiston osuudessa.

Aalto-yliopiston lisäksi Stormwinds-projektiin osallistuu yhteensä seitsemän yliopistoa ja tutkimuslaitosta Suomesta, Virosta, Ruotsista ja Venäjältä. Rahoituksesta puolet tulee EU:lta. puolet osallistujamaiden tiederahoittajilta. Suomesta rahoittajana on Suomen Akatemia.

Vuosille 2010–2017 ajoittuvan BONUS-ohjelman kokonaisbudjetti on 100 miljoonaa euroa. Rahaa jaettiin tällä kertaa yhteensä 17 miljoonaa euroa. Stormwindsin lisäksi rahoituksen sai seitsemän muuta tutkimushanketta.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026
Henkilö valkoisessa laboratoriotakissa seisoo kirkkaassa laboratoriossa laitteiden keskellä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvun avaimet: Näin energiamurros tekee öljystä tarpeettoman

Puhtaaseen energiaan siirtyminen on yhteiskunnalle yhtä suuri mullistus kuin digitalisaatio, ja Suomella on siihen monta valttikorttia, sanoo Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta vetävä professori Annukka Santasalo-Aarnio.
Ilmakuva modernista kampuksesta, punatiilirakennuksia, raitiotiekiskoja ja puita aurinkoisena päivänä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ainutlaatuinen yhteisponnistus – Aalto-yliopistolle yhteensä 9 miljoonan euron lahjoitukset energiasiirtymän vauhdittamiseen

ABB:n, Fortumin, St1:n ja Walter Ahlströmin säätiön lahjoitukset käytetään uusien professuurien perustamiseen. Samalla lahjoitukset tukevat Aalto-yliopiston energiasiirtymän osaamiskeskuksen perustamista.