911

Uutiset

Taloustieteilijöiden selvitys: Päästörajoitukset vauhdittaisivat Helsingin autokannan sähköistymistä

Helsingin hiilineutraaliustavoitteen saavuttaminen edellyttää uusia vaikuttavia toimenpiteitä. Aallon taloustieteen työryhmän tuoreen selvityksen perusteella CO2-päästöttömän liikenteen alueet olisivat tehokas tapa Helsingin liikenteen päästöjen vähentämiseen. Onnistumisen edellytyksenä olisi riittävän pitkä siirtymäaika.
Cars driving on the highway at night
Kuva: Aalto-yliopisto / Roope Kiviranta

Helsingin kaupunki on asettanut Helsingin alueella syntyville liikenteen päästöille tiukat tavoitteet. Se teetti Aalto-yliopiston taloustieteen tutkimusryhmällä selvityksen siitä, miten päästörajoitusvyöhykkeet ja ilmastopäästöjä tuottavien autojen käytön alueellinen kielto vaikuttaisivat erilaisiin autonomistajiin. 

”Periaatteellinen tarkastelu osoittaa, että riittävän pitkällä siirtymäajalla tehty päätös CO2-päästöttömästä liikenteen alueesta olisi miltei markkinaehtoinen ja siten tehokas tapa asetetun tavoitteen saavuttamiseksi”, tutkimusryhmää johtanut taloustieteen professori Matti Liski kertoo.

Selvityksen kvantitatiivisessa osassa tarkasteltiin Helsingin autokantaa, autokannan kehittymistä sekä autojen omistajia ja haltijoita. Selvitys vahvisti käsitystä, että auton omistus on myös Helsingissä painottunut suurituloisille, jotka myös ovat aktiivisimpia sähköautojen ostajia.

Selvitys osoitti myös, että autokannan sähköistyminen on kiihtynyt Helsingissä ja vaikka vasta noin kolme prosenttia autoista on sähköautoja, jo nykytahdilla osuus voi nousta yli 40 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Vuonna 2035 osuus voi olla jo 65 prosenttia.

”Helsingin autokanta on jo nyt sähköistymässä vauhdilla, eikä Helsingin tavoite näytä mahdottomalta saavuttaa. Tehokkaita ohjauskeinoja kuitenkin tarvitaan, mikäli tavoitteisiin aiotaan päästä”, professori Liski toteaa.

Lue lisää:

äپdz:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

A group of people cheering with branded black cups. 4 people sitting, 2 on each side, and one in the middle standing up. 3 men and two women
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Kolmen tutkijan ideasta syntyi deep tech -yritys

Vahvaan tutkimusosaamiseen nojaava Sim Analytics Oy sai alkunsa, kun kolme LUT-yliopiston eri laboratorioissa työskennellyttä tutkijakollegaa alkoi miettiä, miten tarjota ja analysoida dataa teollisuusyritysten liiketoimintapäätösten tueksi.
Hehkuva neonpallo, geometrinen ydin ja valojuovat leijuvat tumman tabletin yläpuolella
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ensimmäinen suprajohtava kvanttilämpökone osoittaa, että lämpö voidaan valjastaa työksi myös kvanttimaailmassa

Suprajohtava kvanttilämpökone paitsi edistää termodynamiikan perustutkimusta, voi myös merkittävästi pienentää tulevaisuuden kvanttitietokoneiden hintalappua.
Portrait of Kimmo Järvinen, from the Xiphera team. A man smiling at the camera
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Tutkijoiden perustama Xiphera kasvaa vauhdikkaasti

Yhdeksänvuotisjuhliaan viettävä Xiphera Oy on kehittänyt tietoturvauhkien torjuntaan laitepohjaisia salausratkaisuja. Yritys on ns. deep tech eli syväteknologiayritys, jonka tuotteet nojaavat tutkimukseen ja tuottavat uusia teknologisia ratkaisuja.
Näytöllä 3D-aivokuva, jossa värikkäät hermoradat läpinäkyvässä pään mallissa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Haku on auki innovaatiotutkijatohtoriksi tekoälyssä

Palkallinen 12 kuukautta kestävä urapolku, jonka avulla voit muuttaa tohtorintutkimuksesi löydökset deep tech -startupiksi.