911

Uutiset

Syksyn luovien alojen esihautomo-ohjelmassa kahdeksan tiimiä kehitti yritysideoitaan

Aalto Digital Creatives -esihautomo tarjoaa luovien alojen opiskelijoille, tutkijoille ja tekijöille mahdollisuuden hyödyntää Aalto-yliopiston yrittäjyysekosysteemin palveluja. Esihautomo-ohjelman toisella kierroksella kahdeksan tiimiä kehitti yritysideoitaan.
Aalto Digital Creatives batch 2 kick off event
Kuva: Kalle Kataila

Kahdeksan tiimiä osallistui luovien alojen esihautomo-ohjelmaan syyslukukauden aikana. Yrittäjyysneuvojat ja luovien alojen asiantuntijat valmensivat tiimejä liikeideoidensa kehittämisessä ja suojelemisessa, verkostojen laajentamisessa sekä hankkeiden esittelyssä erilaisille yleisöille.

Aalto Digital Creatives esihautomo-ohjelman tavoitteena on palvella luovia aloja mahdollisimman kattavasti, joten ohjelmaan mukaan valittavien liikeideoiden valikoima on laaja. Ohjelman toisella kierroksella mukana olleita ideoita olivat tuotesijoitteluohjelmisto, biohajoava kuplamuovi, työkalu yhteissuunnitteluun, alusta kestävään elokuvatuotantoon, sovellus lemmikkien omistajille, alusta XR-sisällön jakamiseen, interaktiivinen hubi hyvinvoinnin lisäämiseen ja kulttuuriperintöjä suojeleva vaatemerkki.

Jane Vita, Service Sandboxin perustaja oli yksi syksyn esihautomoon osallistuneista, hänen mukaansa merkittävintä esihautomo-ohjelmassa oli yrittäjyysvalmentajien tuki, taktinen ja strateginen luentosisältö yrittäjyydestä sekä muiden samassa tilanteessa olevien yrittäjiksi aikovien ihmisten tapaaminen.

Jane Vita, founder of Service Sandbox pitching at the Media Lab Winter Demo Day
Jane Vita, Media Lab Demo Day | Kuva: Kalle Kataila

”Yrittäjäksi ryhtyminen on yhden ihmisen päätös, mutta sen toteuttamiseksi on saatavilla tukea ja tilaisuuksia. Yhteisöön liittyminen on hyvä askel eteenpäin!”, sanoo Jane Vita terveisinä kaikille, jotka harkitsevat Aalto Digital Creatives -ohjelmaan hakemista.

Verkostojen rakentamiseksi Aalto Digital Creatives -ohjelma järjestää tapahtumia, joiden keskiössä on luovien alojen ja uusimpien teknologioiden sekä yrittäjyyden yhdistäminen. Lisäksi Aalto Digital Creatives tuottaa tutkimukseen keskittyvää seminaarisarjaa yhdessä Creative Technologies -tutkimusyhteisön kanssa sekä tekee yhteistyötä Media Labin Demo Day –tapahtuman kanssa. Tämän vuoden Winter Demo Day -tapahtumassa esihautomotiimit saivat tilaisuuden esitellä liikeideoitaan osana lavaohjelmaa.

Aalto Digital Creatives -ohjelman seuraava hakukierros alkaa 1.1.2023 ja päättyy 14.2.2023. Ohjelmaan voi hakea mukaan yksin tai yhdessä tiimin kanssa. Hakukriteereinä ovat luovan alan tausta sekä digitaalisuutta luovilla aloilla hyödyntävä yritysidea.

Aalto-yliopisto on yksi seitsemästä korkeakoulusta, jotka muodostavat kampusinkubaattoreiden verkoston. Kampusinkubaattorit-ohjelma on Helsingin kaupungin rahoittama hanke, jonka tarkoituksena on vahvistaa Helsingin roolia innovaatiolähtöisen yrittäjyyden tukemisessa. Aalto-yliopistossa hanketta koordinoi Aalto Startup Center ja Aalto Studios.

Lisätietoja ja hakuohjeet on saatavilla .

Onko yrityksesi kiinnostunut yhteistyöstä?

۳ٱ԰쾱ö:&Բ;

Ari Kivimäki
Events and Partnerships | Aalto Studios
ari.kivimaki@aalto.fi

Katso myös

Aalto Digital Creatives main title and background

Haku Aalto-yliopiston luovien alojen esihautomo-ohjelmaan on käynnissä

Aalto Digital Creatives -esihautomo hakee joukkoonsa luovien alojen toimijoita. Haku ohjelmaan on auki 14.2.2023 asti.

Uutiset
ARt & Tech event poster with name and date

Art & Tech Gaala 2023

Art & Tech Gaala esittelee Art & Tech avoimen haun voittajatiimien tuotoksia.

Tapahtumat
Aalto Digital Creatives ryhmäkuva

Kolmetoista uutta tiimiä aloitti Aalto Digital Creatives -esihautomossa

Luovien alojen esihautomo-ohjelma käynnistyi 27. syyskuuta.

Uutiset
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kasvot peitetty henkilö raidallisessa paidassa lasi-ikkunan ja punatiiliseinän edessä
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet, Opinnot Julkaistu:

Prototyping and Validation Grant: VeinOptima

Aallon opiskelijan kehitteillä oleva tuote auttaa hoitajia löytämään verisuonet nopeammin.
A group of people cheering with branded black cups. 4 people sitting, 2 on each side, and one in the middle standing up. 3 men and two women
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Kolmen tutkijan ideasta syntyi deep tech -yritys

Vahvaan tutkimusosaamiseen nojaava Sim Analytics Oy sai alkunsa, kun kolme LUT-yliopiston eri laboratorioissa työskennellyttä tutkijakollegaa alkoi miettiä, miten tarjota ja analysoida dataa teollisuusyritysten liiketoimintapäätösten tueksi.
Punainen palvelukatkon ilmoitus IT-palveluista, jossa edistymispalkki
Yliopisto Julkaistu:

Yleispalvelimet uudelleenkäynnistetty 8.7.

Yleispalvelimet kosh.aalto.fi, lyta.aalto.fi sekä kevyen laskennat palvelimet brute.aalto.fi ja force.aalto.fi on uudelleenkäynnistetty 8.7.
Portrait of Kimmo Järvinen, from the Xiphera team. A man smiling at the camera
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Tutkijoiden perustama Xiphera kasvaa vauhdikkaasti

Yhdeksänvuotisjuhliaan viettävä Xiphera Oy on kehittänyt tietoturvauhkien torjuntaan laitepohjaisia salausratkaisuja. Yritys on ns. deep tech eli syväteknologiayritys, jonka tuotteet nojaavat tutkimukseen ja tuottavat uusia teknologisia ratkaisuja.