911

Uutiset

Sweco-stipendi opiskelija Jussi Tammiselle

Sweco haluaa kannustaa opiskelijoita rakennetekniikan opiskeluun ja töihin suunnittelualalle.
Johtaja Atte Leppänen ojensi 1000 euron arvoisen Sweco-stipendin Aalto-yliopiston opiskelija Jussi Tammiselle.

Kolmannen vuoden opiskelija Jussi Tammisen itsenäisyyspäivän jälkeinen torstai alkoi iloisissa merkeissä, kun hän vastaanotti Swecon järjestämässä aamiaistilaisuudessa 1000 euron arvoisen Sweco-stipendin.

Ensimmäistä kertaa jaettu Sweco-stipendi on osa Swecon ja Aalto-yliopiston rakennustekniikan laitoksen välistä yhteistyötä.

”Haluamme olla mukana kannustamassa opiskelijoita rakennetekniikan opiskeluun. Haluamme vaikuttaa siihen, että opiskelijat pitäisivät suunnittelualaa tulevaisuuden uramahdollisuutena”, Swecon liiketoiminnan kehitysjohtaja Atte Leppänen kertoo stipendin ja yhteistyön taustoista.

Rakennustekniikan laitoksen johtaja professori Jari Puttosen mielestä yritysten läsnäololla yliopiston tiloissa on suuri merkitys. ”۰ٲٱ𾱲ٲö merkitsee paljon yliopistoille. Jotta lahjakkaita opiskelijoita saadaan suunnittelualalle, on yritysten tärkeää olla näkyvästi esillä myös yliopistolla.”

Aalto-yliopiston tekniikan tukisäätiön toiminnanjohtaja Ella Binghamin mukaan stipendin jakaminen nimenomaan kolmannen vuoden opiskelijalle on poikkeuksellista. ”Stipendejä jaetaan yleensä jatko-opintoihin tai opinnäytetöihin. On mahtavaa, että Sweco on päättänyt huomioida nimenomaan kandidaattivaiheen opiskelijoita.”

Kone- ja rakennustekniikkaa pääaineenaan opiskelevalle Jussi Tammiselle stipendi on kannustin tuleviin opintoihin. ”Olin tosi iloinen kuullessani, että minut on valittu Sweco-stipendin saajaksi.”

Stipendi jaettiin 7.12.2017 Aalto-yliopistolla. Swecon asiantuntijoiden iloinen ja rento esiintyminen teki Jussiin vaikutuksen. ”Swecolaiset ovat erittäin helposti lähestyttäviä verkostoitujia ja heillä on mukava ja positiivinen tapa lähestyä opiskelijoita.”

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Iäkkäämpi henkilö istuu lattialla turkoosin ja keltaisen säkkituolin välissä, kasvot sumeina
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Kristiina Kruus on kutsuttu Kemistikillan kunniajäseneksi

Kemistikilta on vuosikokouksessaan kutsunut Kemian tekniikan korkeakoulun dekaanin Kristiina Kruusin kunniajäsenekseen. Kunniajäsenyys on elinikäinen, ja jäsenyys voidaan myöntää henkilölle, joka on erityisesti ansioitunut killan toiminnassa tai muuten merkittävästi edistänyt sen pyrkimyksiä.
Ihmisiä aaltoilevalla katutasanteella, vieressä korkea valkoinen kellotorni pilvisen taivaan alla
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Näytös/Näyttely26 – muodin ja tekstiilin juhla valloitti Helsingin Lasipalatsin

Lasipalatsin aukio Helsingin ydinkeskustassa toimi Aalto-yliopiston vuosittaisen muotinäytöksen päänäyttämönä torstaina 28. toukokuuta.
Perhe poseeraa vuonon satamassa punaisten mökkien ja lumihuippuisten vuorten taustalla
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vuono-elokuvalle Kultainen palmu Cannesissa – mukana joukko suomalaistekijöitä

Elokuvan yhteistuottajana on elokuvayhtiö Aamun Jussi Rantamäki, ja elokuvalla on myös suomalainen puku- ja äänisuunnittelija.