911

Uutiset

Supercell tiivistää yhteistyötä Aalto-yliopiston kanssa

Supercell on tehnyt 250 000 euron lahjoituksen Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoululle.

Lahjoitus toimii avauksena peliyhtiön ja Aalto-yliopiston tiivistyvälle yhteistyölle. Valtion vastinrahalupaus lisää yliopistolle annettavan lahjoituksen vaikuttavuutta merkittävästi. 

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta valmistuu muun muassa digitaalisen median ja pelisuunnittelun ammattilaisia, visuaalisia suunnittelijoita, muotoilijoita, elokuva-alan osaajia ja arkkitehteja. Koulu on arvioitu maailman 13. parhaaksi muotoilun ja taiteen alueilla yli 1 600 yliopiston joukosta (QS 2017).

Aalto-yliopiston toiminta keskittyy Otaniemeen, jonne on kehittymässä kansainvälisestikin ainutlaatuinen tiede-, taide- ja teknologiakampus. Osaksi kunnianhimoista kampusvisiota rakentuu myös uusi digitaalisen median keskus, Aalto Studios, josta tulee alan globaaleihin mahdollisuuksiin tarttuva uniikki tuotekehitys-, tutkimus- ja opetuskeskittymä.

"Aallon taiteiden ja suunnittelun korkeakoululla on vahva rooli Suomen luovien alojen ja myös laajemmin teollisuuden menestykselle. Vahvistamme osaamisellamme käyttäjäkeskeisyyttä, muotoiluajattelua, visuaalisuuden sekä luovien käytäntöjen ymmärrystä. Olemme todella iloisia Supercellin tuesta ja odotamme innolla keskinäisen yhteistyömme vahvistumista", sanoo Anna Valtonen, Aalto-yliopiston vararehtori ja Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani.

"Suomi on jo nyt monessa mielessä maailman paras paikka kehittää pelejä. Toivomme, että nyt aloitettava yhteistyö Aallon kanssa tekee siitä vielä paremman. Haluamme Suomesta maailman kiistattoman keskuksen, eräänlaisen pelialan Hollywoodin. Pääsemme tähän tavoitteeseen, jos pystymme houkuttelemaan Suomeen kotimaisten osaajien lisäksi myös alan kansainväliset huiput. Uskomme, että Aallon perustana oleva tieteiden monialaisuus sekä erityisesti Aalto Studios -hanke voi olla tässä erittäin merkittävässä roolissa. Aalto Studiosilla on mahdollisuus nousta maailman parhaaksi tuotekehitys-, tutkimus- ja opetuskeskittymäksi", sanoo Ilkka Paananen, Supercellin toimitusjohtaja.

Otaniemen rooli merkittävänä kotimaisten ja kansainvälisten tutkijoiden, opiskelijoiden, start-upien ja yritysten yhteistyö- ja innovaatioalustana kasvaa edelleen. Tavoitteena on elävä kampusympäristö asuntoineen, ravintoloineen ja palveluineen.

äپٴᲹ:

Marcus Korhonen
Mediakeskuksen johtaja
marcus.korhonen@aalto.fi
puh. 0400 129 629

Linda Åström
Supercellin viestintäjohtaja
linda.astrom@supercell.com

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.
Ilmakuva modernista kampuksesta, punatiisiä rakennuksia, raitiovaunukiskoja ja taustalla järvi ja metsä
Mediatiedotteet Julkaistu:

St1 lahjoittaa 3 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle – tavoitteena kestävän energiasiirtymän vauhdittaminen

Lahjoituksella tuetaan kahden uuden professuurin perustamista: uudet energiateknologiat ja -innovaatiot sekä energiastrategia.
Lähikuva tuulivoimalasta metsän yllä, taustalla useita voimaloita ja auringonlaskun taivas
Mediatiedotteet Julkaistu:

Fortum lahjoittaa Aalto-yliopistolle 1,5 miljoonaa euroa

Lahjoitus kohdistuu professuuriin, joka tulee osaksi Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta.
Kuusi aikuista poseeraa siisteissä vaatteissa tiilirakennuksen ja kampusalueen ulkopuolella
Mediatiedotteet Julkaistu:

ABB lahjoittaa 1,5 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle energiasiirtymän vauhdittamiseen

ABB:n lahjoitus kohdistuu uuteen Energiasiirtymän osaamiskeskukseen.