911

Uutiset

Suomikin voi hyötyä liuskekaasuvallankumouksesta

Yhdysvalloista alkanut mullistus on mahdollisuus taloudelle, ympäristölle ja kuluttajalle, sanoo aiheesta diplomityön tehnyt Marleena Ahonen.

”Asuin aikaisemmin Yhdysvalloissa, jossa liuskekaasu oli laajalti esillä. Maa on onnistunut sen avulla muutamassa vuodessa vähentämään kivihiilen käyttöä ja pienentämään kasvihuonepäästöjään kymmenellä prosentilla ja samalla kasvattamaan talouttaan. Kyse on valtavasta resurssista, joka voi mullistaa energiamarkkinat ja vaikuttaa myönteisesti myös ilmastonmuutoksen hillitsemiseen”, hän kuvailee.

Euroopassa liuskekaasun hyödyntämistä ovat hidastaneet epäilyt sen ympäristövaikutuksista. Liuskekaasu on geologisesti haastavissa esiintymissä sijaitsevaa maakaasua. Sen poraamiseen tarvitaan vesisärötykseksi kutsuttua menetelmää, joka vaatii paljon vettä ja voi vaikuttaa pohjavesiin.

”Suomalainen osaaminen vesien hallinnassa ja mineraalipitoisten jätevesien puhdistusmenetelmissä voisi pienentää tuotannon ympäristövaikutuksia. Tämä on liiketoimintamahdollisuus jo Yhdysvalloissa, mutta erityisesti sitten, kun tuotanto alkaa myös Kiinassa. Siellä veden saanti on todella suuri haaste ja suomalainen puhtaan teknologian osaaminen suuresti arvostettua”, Marleena Ahonen korostaa.

Kohti metaanitaloutta

Suomalaiselle prosessiosaamiselle liuskekaasuvallankumous siis tietää uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Kuluttajia ja teollisuutta se voi puolestaan hyödyttää edullisempana ja myös varmemmin saatavana energiana, kun Venäjän lisäksi maakaasua voitaisiin ostaa myös Euroopasta. Nykyinen kaasuputkisto kattaa vain pienen osan Suomesta, mutta nestemäisessä muodossa tuotavan kaasun, LNG:n, ansiosta kaasun käyttömahdollisuudet laajenisivat koko maahan. Marleena Ahosen mukaan tämä voisi myös tehdä suomalaisen biokaasun talteenotosta ja käytöstä kannattavampaa ja lisätä sen myötä energiaomavaraisuutta.

Miten liuskekaasuvallankumous voi näkyä tavallisten suomalaisten arjessa vaikka 30 vuoden kuluttua?

”Toivottavasti olemme silloin siirtyneet suurimmissa määrin uusiutuvien polttoaineiden käyttöön”, Marleena Ahonen toivoo.

”Infrastruktuurin laajeneminen vie myös eteenpäin metaanitaloutta, jossa uusiutuvien energiamuotojen tuottama sähkö voidaan varastoida metaanina, jota pystytään hyödyntämään maakaasun tavoin. Kaasu voisi toimia varastona siten, että yksittäisillä kotitalouksilla olisi kellarissa metanointitankki, johon muodostuu talon aurinkokennoilla tai tuuliturbiinilla kaasua, jota kotitalous voi hyödyntää tai vaikka tankata autonsa”, hän visioi.

Tutustu diplomityöhön tarkemmin

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

A group of people cheering with branded black cups. 4 people sitting, 2 on each side, and one in the middle standing up. 3 men and two women
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Kolmen tutkijan ideasta syntyi deep tech -yritys

Vahvaan tutkimusosaamiseen nojaava Sim Analytics Oy sai alkunsa, kun kolme LUT-yliopiston eri laboratorioissa työskennellyttä tutkijakollegaa alkoi miettiä, miten tarjota ja analysoida dataa teollisuusyritysten liiketoimintapäätösten tueksi.
Hehkuva neonpallo, geometrinen ydin ja valojuovat leijuvat tumman tabletin yläpuolella
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ensimmäinen suprajohtava kvanttilämpökone osoittaa, että lämpö voidaan valjastaa työksi myös kvanttimaailmassa

Suprajohtava kvanttilämpökone paitsi edistää termodynamiikan perustutkimusta, voi myös merkittävästi pienentää tulevaisuuden kvanttitietokoneiden hintalappua.
Portrait of Kimmo Järvinen, from the Xiphera team. A man smiling at the camera
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Tutkijoiden perustama Xiphera kasvaa vauhdikkaasti

Yhdeksänvuotisjuhliaan viettävä Xiphera Oy on kehittänyt tietoturvauhkien torjuntaan laitepohjaisia salausratkaisuja. Yritys on ns. deep tech eli syväteknologiayritys, jonka tuotteet nojaavat tutkimukseen ja tuottavat uusia teknologisia ratkaisuja.
Näytöllä 3D-aivokuva, jossa värikkäät hermoradat läpinäkyvässä pään mallissa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Haku on auki innovaatiotutkijatohtoriksi tekoälyssä

Palkallinen 12 kuukautta kestävä urapolku, jonka avulla voit muuttaa tohtorintutkimuksesi löydökset deep tech -startupiksi.