Suomi-Intia koulutusyhteistyölle rahoitusta
”FIN-IIT Double Degree” – ohjelma on saanut 40 000 euron rahoituksen CIMOlta. CIMO on kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön asiantuntija- ja palveluorganisaatio, joka toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.
۳ٱٲöIndian Institutes of Technology:ien kanssa on tärkeä sekä kansallisella että yliopistotasolla. Aalto-yliopiston Perustieteiden korkeakoulun tavoitteena on yhtenäistää ja helpottaa kaksointutkinnon saantia IIT:ssä ja suomalaisissa yliopistoissa. FIN-IIT Double Degree –ohjelman yhteistyökumppanit ovat Aalto-yliopiston lisäksi Indian Institute of Technology Madras ja Jyväskylän yliopiston fysiikan laitos. Projekti pitää sisällään myös opiskelija– ja henkilökuntavaihtoja, kesäkouluja ja intensiivikursseja.
Aalto-yliopistolla on pitkä perinne intialaisten opiskelijoiden isännöinnissä. Intialainen opiskelijayhteisö on todennäköisesti suurin ulkomaalainen opiskelijayhteisö Suomessa.
äپٴᲹ:
Professori Robin Ras
Robin.ras@aalto.fi
Aalto-yliopiston Perustieteiden korkeakoulu
Teknillisen fysiikan laitos
Lue lisää uutisia
Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle
Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”
Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.
Hiiliviisauden jäljillä – kätköreitit opastavat tuntemaan kaupunkiluontoa paremmin
Kaupunkivihreää tutkivan CO-CARBON-hankkeen tutkijat ovat suunnitelleet pääkaupunkiseudulle neljä eri teemaista kätköreittiä, jotka vievät etsijän hiiliviisauden aarrejahtiin.