Suomen Vesiyhdistyksen kirjallisuuspalkinto Matti Kummulle
Apulaisprofessori Matti Kummu sai Suomen Vesiyhdistyksen vuoden 2017 kirjallisuuspalkinnon. Hän on julkaissut urallaan 146 tieteellistä julkaisua, joista 87 on ollut vertaisarvioituja tiedeartikkeleita.
Vuonna 2016 Kummun artikkeli Fluvial sediment supply to a mega-delta reduced by shifting tropical-cyclone activity julkaistiin tiedelehti Naturessa. Tässä tutkimuksessa osoitettiin ensimmäistä kertaa trooppisten myrskyjen merkittävä vaikutus sedimenttien kulkeutumisessa suistoihin. Tutkimuksella on maailmanlaajuisia vaikutuksia, sillä myös monen muun suuren joen valuma-alueet joutuvat säännöllisesti trooppisten myrskyjen kohteeksi. Suurilla suistoalueilla asuu ja työskentelee yhteensä lähes 500 miljoonaa ihmistä.
Matti Kummun tutkimusalueita ovat lisäksi ihmistoiminnan ja vesivarojen väliset vuorovaikutukset; vesivaroihin liittyvät paikkatieto-analyysit sekä paikallisella että globaalilla tasolla - ja veden niukkuus ja sen vaikutukset ruoan tuotantoon.
Kummu on valmistunut Teknillisestä korkeakoulusta tekniikan tohtoriksi vuonna 2008. Valmistumisensa jälkeen hän on työskennellyt yhteensä neljä vuotta Mekongin alueella sekä vierailevana tutkijana muun muassa ETH Zurichissä ja Uumajan ja Amsterdamin yliopistoissa. Tällä hetkellä hän työskentelee apulaisprofessorina Aalto-yliopistossa.
Suomen Vesiyhdistys
Lue lisää uutisia
Suomen Arvopaperimarkkinoiden Edistämissäätiö palkitsee Juho Tuuliaisen ja Ville Virkkusen erinomaisesta rahoituksen alan pro gradu -lopputyöstään
Molemmat opiskelijat saavat 3 500 euron stipendin.
Kristiina Kruus on kutsuttu Kemistikillan kunniajäseneksi
Kemistikilta on vuosikokouksessaan kutsunut Kemian tekniikan korkeakoulun dekaanin Kristiina Kruusin kunniajäsenekseen. Kunniajäsenyys on elinikäinen, ja jäsenyys voidaan myöntää henkilölle, joka on erityisesti ansioitunut killan toiminnassa tai muuten merkittävästi edistänyt sen pyrkimyksiä.
Näytös/Näyttely26 – muodin ja tekstiilin juhla valloitti Helsingin Lasipalatsin
Lasipalatsin aukio Helsingin ydinkeskustassa toimi Aalto-yliopiston vuosittaisen muotinäytöksen päänäyttämönä torstaina 28. toukokuuta.