911

Uutiset

Suomen talouden vahva kasvu jatkuu

Pääjohtaja Erkki Liikasen vierailuluento avasi talouden näkymiä ja rahapolitiikkaa.
Professori Pohjolan luennoilla käy säännöllisesti vierailevina luennoitsijoina korkeatasoisia yhteiskunnallisia vaikuttajia. Tällä kertaa vieraana oli Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen.

Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen piti kaikille aaltolaisille avoimen vierailuluennon professori Matti Pohjolan Taloustieteen perusteet -kurssilla maanantaina 5.2. Sekä Kauppakorkeakoulun että Teknillisen korkeakoulun kunniatohtori Liikanen on ollut yksi keskeinen vaikuttaja uuden taloustieteen tutkimusyksikön, Helsinki GSE:n (Graduate School of Economics), luomisessa. Tutkimusyksikkö aloittaa toimintansa tämän vuoden syksyllä, kun sen tohtoriohjelma ja jatko-opintoihin valmistava ohjelma käynnistyvät.

Esityksen aluksi Erkki Liikanen kertoi uunituoreen uutisen: entinen sijoituspankkiiri Jerome H. Powell astui juuri tänä päivänä virkaansa Yhdysvaltain keskuspankin, FEDin, uutena pääjohtajana. Tämän jälkeen kuultiin tiivis katsaus kansainvälisen talouden näkymistä ja Suomen taloustilanteesta.

Työttömyys on laskenut paljon

Maailman talous ajautui kriisiin tämän vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä. Vuosien 2012–2013 jälkeen tilanne on kuitenkin rauhoittunut. Euroalueen bruttokansantuote koki kriiseissä kolauksen, mutta ylittää nyt jo selvästi kriisiä edeltäneen tason. Eurooppalaisen velkakriisin aikaan mm. kotitalouksien velkaantuneisuus ja valtionvelka kasvoivat nopeasti.

”On kuitenkin tärkeää tunnistaa poliittinen epävarmuus, jonka taloudellisen suuruuden arviointi on vaikeaa. Euroopassa brexit luo epävarmuutta, Venäjän suhteen mietityttää valtion rooli kansainvälisessä yhteisössä, Pohjois-Koreassa on aseellisen yhteenoton riski ja globaalisti täytyy seurata ilmastonmuutoksen vaikutuksia”, Erkki Liikanen kertoi esimerkkejä epävarmuuksista.

Pääjohtaja Liikasen ja Suomen Pankin mukaan Suomen talouden vahva kasvu jatkuu vuoden 2018 alussa. Toisaalta teollisuuden ja viennin kasvuluvut herättävät kysymyksen, onko voimakkaimman kasvun vaihe sivuutettu. Hyviä uutisia on, että työmarkkinaluvut eli työllisyys on parantunut, vaikka työttömyys onkin edelleen yli 8 %, ja työn tuottavuus on lähtenyt kasvuun. Pitkäaikaistyöttömien määrä on laskenut, vaikka onkin yhä korkealla tasolla. Iso talouspolitiikan ongelma on, että erityisesti nuorten miesten työttömyys on keskiarvoa suurempaa.

Luennon päätteeksi Kauppakorkeakoulun taloustieteen opiskelijoiden ainejärjestön Aalto Economicsin opiskelijat Kristian Koskinen ja Helena Rantakaulio (kuvassa) ojensivat Erkki Liikaselle symbolisen puisen kolikon kiitokseksi hänen tämänpäiväisestä ja aiemmista vierailuluennoistaan. Kolikkoon oli kaiverrettu Erkki Liikasen nimi, Aalto Economicsin vaakunalogo ja sarjanumero 1. Tämän päivän luento oli jo kymmenes kerta, kun Liikanen piti vierailuluennon Matti Pohjolan kurssilla.

”Täällä on ollut kiva käydä ja toivon, että erinomainen yhteistyömme Pohjolan kanssa jatkuu tulevaisuudessakin”, Liikanen sanoi.

Professori Pohjolan luennoilla käy säännöllisesti vierailevina luennoitsijoina korkeatasoisia yhteiskunnallisia vaikuttajia. Edellisen vierailuluennon tammikuussa piti ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.
Kaksi ihmistä reppujen kanssa seisoo auringonkukkien ja vihreyden keskellä kaupunkialueella, taustalla rakennuksia.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Hiiliviisauden jäljillä – kätköreitit opastavat tuntemaan kaupunkiluontoa paremmin

Kaupunkivihreää tutkivan CO-CARBON-hankkeen tutkijat ovat suunnitelleet pääkaupunkiseudulle neljä eri teemaista kätköreittiä, jotka vievät etsijän hiiliviisauden aarrejahtiin.