911

Uutiset

Suomen Messusäätiöltä 3,1 miljoonan euron lahjoitus Aalto-yliopistolle elämys- ja tapahtumaliiketoiminnan professuuriin

Lahjoitusprofessuuri sijoittuu Kauppakorkeakoulun markkinoinnin laitokselle.
Suomen Messusäätiöltä miljoonalahjoitus elämys- ja tapahtumaliiketoiminnan professuuriin, allekirjoitustilaisuus 4.11.2025
Lahjoitustilaisuus 4.11.2025. Suomen Messusäätiön hallituksen pj. Hannu Syrjänen (keskellä), Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä (oik.), Messusäätiön hallituksen varapj. Pauliina Tenhunen (vas.). Kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen

Suomen Messusäätiön toiminnan tarkoituksena on edistää Suomen teollisuutta, kauppaa ja muuta elinkeinoelämää, sekä tehdä maan tuotantoa tunnetuksi. Säätiö on myös pitkään ollut tapahtumateollisuuden kehittämisen vahva tukija alan järjestöjen kautta.  

Tapahtumateollisuuden arvo on samaa suuruusluokkaa kuin esimerkiksi lääke- tai kaivosteollisuuden ja suurempi kuin tekstiiliteollisuuden. Alalla työskentelee vakituisesti 20 000 ja tilapäisesti jopa 175 000 ihmistä. Suomen yliopistoissa tai korkeakouluissa ei kuitenkaan ole ollut tapahtumateollisuuden alan kattavaa professuuria. 

Elämys- ja tapahtumaliiketoiminnan professori lisää yhteiskunnallista vaikuttavuutta 

Messusäätiön rahoittaman elämys- ja tapahtumaliiketoiminnan lahjoitusprofessuurin arvo on 3,1 miljoonaa euroa. Lahjoitusprofessuuri on 20-vuotinen.  

”Tämä lahjoitus toteuttaa meille tärkeää tavoitetta   ̶  lahjoitustemme yhteiskunnallisen vaikuttavuuden lisäämistä. Tapahtumateollisuus on kasvava ala, jossa eri maat ja kaupungit kilpailevat tapahtumista ja konferensseista. Kotimaisella tapahtumateollisuudella on tarve kehittyä pitkäkestoisesti ja laaja-alaisesti. Suomella on tässä paljon kasvupotentiaalia”, sanoo Suomen Messusäätiön hallituksen puheenjohtaja Hannu Syrjänen

”Kiitämme Suomen Messusäätiötä tästä merkittävästä lahjoituksesta. Aalto-yliopiston monialainen kampus tarjoaa erinomaiset puitteet elämys- ja tapahtumaliiketoiminnan professorin sekä markkinoinnin laitoksella jo alalla toimivien professoreiden yhteistyölle yli korkeakoulurajojen   ̶ esimerkiksi teollisen muotoilun ja teknisten innovaatioiden osalta”, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä

Elämys- ja tapahtumaliiketoiminnan professori (Professor of experience and event business) tuottaa korkealaatuista, tutkimukseen perustuvaa tietoa. Opetustyön ohella hän jakaa asiantuntemustaan alan toimijoille, viranomaisille, päättäjille ja medialle. 

“Tulemme hakemaan tehtävään kansainvälisesti ansioitunutta henkilöä, jolla on vahva kyky ja halu yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Kauppakorkeakoulun professoreiden akateeminen vaikutus ulottuu yleensä oman tutkimustyön ohi muun muassa opinnäytetöiden ja väitöskirjatutkijoiden ohjauksen kautta. Näin alalle saadaan myös uutta korkeakoulutettua työvoimaa”, sanoo Kauppakorkeakoulun dekaani Timo Korkeamäki.  

Suomen Messusäätiön lahjoitustilaisuus 4.11.2025.
Lahjoitustilaisuus järjestettiin Aalto-yliopistolla. Kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen

Kuvassa vasemmalta oikealle: Aalto-yliopiston lahjoittajasuhteiden päällikkö Camilla Wardi, Aalto-yliopiston talousjohtaja Marianna Bom, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun ulkoisten suhteiden päällikkö Jonna Söderholm, Suomen Messusäätiön hallituksen puheenjohtaja Hannu Syrjänen, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun dekaani Timo Korkeamäki, Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä, Suomen Messusäätiön asiamies Paul Taimitarha sekä Suomen Messusäätiön hallituksen varapuheenjohtaja Pauliina Tenhunen.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

A group of people cheering with branded black cups. 4 people sitting, 2 on each side, and one in the middle standing up. 3 men and two women
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Kolmen tutkijan ideasta syntyi deep tech -yritys

Vahvaan tutkimusosaamiseen nojaava Sim Analytics Oy sai alkunsa, kun kolme LUT-yliopiston eri laboratorioissa työskennellyttä tutkijakollegaa alkoi miettiä, miten tarjota ja analysoida dataa teollisuusyritysten liiketoimintapäätösten tueksi.
Punainen palvelukatkon ilmoitus IT-palveluista, jossa edistymispalkki
Yliopisto Julkaistu:

Yleispalvelimet uudelleenkäynnistetty 8.7.

Yleispalvelimet kosh.aalto.fi, lyta.aalto.fi sekä kevyen laskennat palvelimet brute.aalto.fi ja force.aalto.fi on uudelleenkäynnistetty 8.7.
Portrait of Kimmo Järvinen, from the Xiphera team. A man smiling at the camera
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Tutkijoiden perustama Xiphera kasvaa vauhdikkaasti

Yhdeksänvuotisjuhliaan viettävä Xiphera Oy on kehittänyt tietoturvauhkien torjuntaan laitepohjaisia salausratkaisuja. Yritys on ns. deep tech eli syväteknologiayritys, jonka tuotteet nojaavat tutkimukseen ja tuottavat uusia teknologisia ratkaisuja.
Neljä henkilöä juhlii Deployable-apurahaa, iso valkoinen teksti ja Aalto Founder School -logot taustalla.
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet, Yliopisto Julkaistu:

Prototyping and Validation Grant: Deployable

Neljä Aalto-yliopiston maisteriopiskelijaa rakensi ohjelmiston, joka opettaa teollisuusrobotteja esimerkkiä näyttämällä. He kouluttivat tekoälymallinsa lainatulla GPU-työasemalla, joka oli käytettävissä vain viikonloppuisin. Matkalla he oppivat, että asiakkaiden löytäminen voi olla vaikeampaa kuin itse teknologian rakentaminen.