Seppo Junnila nimitetty Insinööritieteiden korkeakoulun varadekaaniksi
Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä on nimittänyt professori Seppo Junnilan Insinööritieteiden korkeakoulun tutkimuksesta vastaavaksi varadekaaniksi. Hänen kolmivuotinen kautensa alkaa 1.9.2021. Professori Pentti Kujala jatkaa korkeakoulun innovaatiotoiminnasta ja vaikuttavuudesta vastaavana varadekaanina.
”Arvostan Seppo Junnilan visionääristä ajattelua ja hänen laajaa kokemustaan rakennetun ympäristön ja rakentamisen aloilta. Tutkimus tarvitsee menestyäkseen riittävän rahoituksen ja Junnila tuntee hyvin tärkeimmät tutkimusrahoitusmuodot, kuten Suomen Akatemian ja strategisen tutkimuksen rahoituksen (STN) sekä Business Finlandin sekä EU:n tutkimusrahoituksen. Uskon siitä olevan etua koko koulun tutkimukselle. Myös tohtorikoulutuksen kehittäminen on lähellä hänen sydäntään”, sanoo Insinööritieteiden korkeakoulun dekaani Gary Marquis.
Seppo Junnila työskentelee kiinteistöliiketoiminnan professorina rakennetun ympäristön laitoksella. Hänen tutkimuksensa painottuu elinkaariajattelun teknologioihin ja elinkaarijohtamiseen kaupunki- ja kiinteistökehityksessä, kestävään kiinteistötalouteen sekä lean-ajatteluun, innovaatioihin ja yrittäjyyteen kiinteistö- ja palvelualalla. Professori Junnila on johtanut useita suuria tutkimushankkeita, joissa on ollut mukana kymmeniä teollisuuskumppaneita. Tällä hetkellä hän ohjaa kahdentoista tohtorikoulutettavan ryhmää.
Professuurin ohella Junnila on toiminut dosenttina Tampereen teknillisessä yliopistossa kiinteistöjen ja rakennetun ympäristön elinkaaren tutkimuksessa. Hän on työskennellyt useita kertoja vierailevana tutkijana Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä ja Stanfordin yliopistossa.
Ennen akateemista uraa Junnila työskenteli lukuisissa konsultointialan tehtävissä, esimerkiksi liiketoiminnan kehittämispäällikkönä ja osastopäällikkönä sekä liiketoimintajohtajana Suomen Innovaatiorahastossa (Sitra).
Junnila väitteli vuonna 2004 Teknillisessä korkeakoulussa, rakennus- ja ympäristötekniikan osastolla aiheesta The environmental impact of an office building throughout its life cycle. Väitöskirja sai Suomen Rakennusinsinööriliiton vuoden parhaan väitöskirjan apurahan.
Yhteystiedot
Lue lisää uutisia
Rodrigo Serna-Guerrero on nimitetty Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun dekaaniksi
Serna-Guerrero aloittaa viisivuotiskautensa 1.12.2026.
Insinööritieteiden korkeakouluun nimitettiin kolme uutta professoria keväällä 2026
Uudet asiantuntijat vahvistavat korkeakoulun osaamista energian, konetekniikan ja betonitekniikan aloilla.
Professori Kari Juusonen: “Animaatiossa kaikki on mahdollista”
Animaation ja digitaalisen AV-tuotannon professorin mukaan animaation suurin vahvuus on sen rajattomuus. Tulevaisuudessa korostuvat ennen kaikkea persoonalliset tekijät ja vahvat sisällöt.