911

Uutiset

Salasanojen tallennusohjelmat ovat haavoittuvia sisäpiirihyökkäyksille

Tietokoneen osien ja ohjelmistojen sisäinen kommunikaatio on altis tietoturvaongelmille. Hyökkäyksiä ja murtoja voi tehdä tai aiheuttaa kuka tahansa, jolla on pääsy samalle tietokoneelle.

Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston tutkijat ovat löytäneet salasanojen hallintaohjelmista sekä useista muista tietoturvan kannalta kriittisistä ohjelmistoista haavoittuvuuksia, jotka mahdollistavat esimerkiksi työtovereiden, perheenjäsenten tai vieraiden hyökkäykset. Samankaltaisia aukkoja löytyi yli kymmenestä eri ohjelmistosta, joilla on miljoonia käyttäjiä maailmanlaajuisesti. Ongelmat koskevat Windows-, Linux- ja macOS-ohjelmistoja.

Tietokoneohjelmistot koostuvat prosesseista, joilla on eri tehtäviä. Esimerkiksi monissa salasanojen hallintaohjelmistoissa on kaksi erillistä osaa: salasanaholvi ja laajennus verkkoselaimeen. Tiedon välitystä osien välillä kutsutaan prosessien väliseksi kommunikaatioksi (inter-process communication, IPC). Se tapahtuu käyttäjän oman tietokoneen sisällä, ja sitä on pidetty turvallisena. Ohjelmiston pitäisi kuitenkin suojata IPC-kanava muilta samalla tietokoneella olevilta ohjelmilta ja prosesseilta. Muuten tahallaan tai vahingossa käynnistetyt haittaohjelmat saattavat päästä IPC-kanavassa kulkeviin salasanatietoihin käsiksi.

”Löytämiemme haavoittuvien ohjelmistojen suuri määrä osoittaa, että ohjelmistokehittäjät eivät huomioi tietoturvallisuutta prosessien välisessä kommunikaatiossa. Ohjelmistokehittäjät eivät välttämättä tunne kommunikaatioon liittyviä tietoturvaratkaisuja tai he olettavat tietokoneen olevan täysin suojattu ympäristö. Joka tapauksessa molemmat selitykset ovat huolestuttavia. Vastaavia ongelmia löytyy luultavasti lisää”, sanoo Aalto-yliopiston professori Tuomas Aura.

IPC-kommunikaatiota käyttäviä ohjelmistoja vastaan voi hyökätä kuka tahansa, jolla on pääsy samalle tietokoneelle. Esimerkiksi yrityksissä keskitetty käyttäjähallinta mahdollistaa kaikkien työntekijöiden kirjautumisen mille tahansa tietokoneelle. Tällaisessa ympäristössä jokaisella yrityksen työntekijällä on periaatteessa mahdollisuus väärinkäytöksiin. Hyökkääjä voi myös kirjautua koneen vierailijatilille tai käyttää konetta verkon yli, jos etäyhteyden ottaminen koneeseen on mahdollista.

”Monenlaiset turvallisuuskriittiset ohjelmistot, kuten salasanojen hallintaohjelmistot, eivät varmista IPC-kanavan turvallisuutta. Silloin mikä tahansa tietokoneella pyörivä ohjelma pääsee käsiksi kommunikaatiokanavaan. Salasanojen tallennusohjelmistoista voi esimerkiksi varastaa salasanoja ja käyttäjätunnuksia”, sanoo tutkijatohtori Markku Antikainen Helsingin yliopistosta.

Suomalaisten kannalta merkittävin haavoittuvuus löytyi DigiSign-kortinlukijaohjelmistosta, jota Väestörekisterikeskus tarjoaa esimerkiksi sähköisen henkilökortin ja terveydenhuollon ammattikortin käyttäjille. Lääkärin tietokoneelle pääsevä henkilö voisi hyödyntää tutkimuksessa löydettyjä haavoittuvuuksia. Esimerkiksi lääkemääräyksiä voisi väärentää muuttamalla IPC-kanavassa yhdestä ohjelmiston osasta toiseen allekirjoitettavaksi lähetettyä reseptiä.

”Tietääksemme DigiSign-ohjelmiston haavoittuvuuksia ei ole hyödynnetty ja käytetty väärin. Olemme raportoineet ongelman Väestörekisterikeskukselle, ja se on huomioitu ohjelmiston uusimmissa versioissa”, Antikainen kertoo.

Kaikki tutkimuksessa löydetyt tietoturvaongelmat on raportoitu ohjelmistojen tekijöille. Tutkimus on tehty osin yhteistyössä tietoturvayritys F-Securen kanssa.

Tulokset esitellään DEFCON-tietoturvakonferenssissa 12.8.2018 sekä Usenix Security -konferenssissa 17.8.2018.

Julkaisu on saatavissa kirjoittajilta sekä Usenix-konferenssin jälkeen osoitteesta .

äپٴᲹ:

Tuomas Aura, professori
Aalto-yliopisto
puh. 050 308 1702
tuomas.aura@aalto.fi

Markku Antikainen, tutkijatohtori
Helsingin yliopisto
markku.antikainen@helsinki.fi
puh. 050 339 6900

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Aalto-yliopiston kiertotalousnäyttely, puiset taustat, näyttelypöydät, näytteitä ja musta sekä pinkki asu.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi

Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026