911

Uutiset

S-ryhmä jälleen Kauppakorkeakoulun Premium Partneriksi

Sopimus kattaa laajasti yhteistyön eri osa-alueita näkyvyyteen, opetukseen osallistumiseen sekä tutkimusprojekteihin liittyen.
assis_60_7533_web_fi.jpg

S-ryhmä palasi Premium Partnereiden joukkoon solmimalla kolmevuotisen sopimuksen Kauppakorkeakoulun kanssa.

S-ryhmä liittyi ensimmäisten yritysten joukossa mukaan Kauppakorkeakoulun partneriohjelmaan jo vuonna 2001. Nyt solmittu Premium Partneruus jatkaa yhteistä perinnettä jälleen kolmella vuodella eteenpäin. S-ryhmällä on myös ollut nimikkosali Töölön kampuksella yhteistyön alusta lähtien.

– Haluamme näkyä Kauppakorkeakoulun opiskelijoiden arjessa ja kertoa samalla S-ryhmän tarjoamista monipuolisista ja kiinnostavista työ- ja uramahdollisuuksista. Esimerkiksi S-Trainee-ohjelman kautta S-ryhmä on rekrytoinut vastavalmistuneita korkeakoulututkinnon suorittaneita opiskelijoita jo vuosikymmenten ajan, SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä toteaa.

Konkreettisia toimia yhteistyön puitteissa on käynnistynyt kuluvan vuoden osalta jo useita. S-ryhmä tarjosi mm. casen eli omaan liiketoimintaansa liittyvän haasteen opiskelijoiden pureskeltavaksi neljän maisteriohjelman yhteiselle CapStone-kurssille. Lisäksi S-Trainee-ohjelmaa edelleen kehitetään yhdessä Kauppakorkeakoulun opiskelijoista koostuvan raadin avulla.

Aikaisempina vuosina S-ryhmä on tehnyt yhdessä Kauppakorkeakoulun opiskelijoiden kanssa useita yritysprojekteja, joissa opiskelijat ovat pureutuneet ohjaajansa johdolla johonkin S-ryhmälle ajankohtaiseen kehittämisteemaan.

– Opiskelijoiden tekemä työnjälki on ollut laadukasta ja projektit ovat tuottaneet meille todellista hyötyä. Opiskelijat ovat olleet mukana kehittämissä muun muassa S-ryhmän yritysasiakkuuksien konseptia, selvittämässä itsepalvelukassojen käyttöönoton mahdollisuuksia sekä ideoimassa monikanavaista Prismaa, Taavi Heikkilä kertoo.

– S-ryhmä on yksi Kauppakorkeakoulun pitkäaikaisimmista kumppaneista. Olemme todella iloisia että yhteistyömme jatkuu edelleen, toteaa Kauppakorkeakoulun dekaani Ingmar Björkman

Partneriohjelman kautta yritykset pääsevät tekemään pitkäjänteistä yhteistyötä Kauppakorkeakoulun kanssa monella eri osa-alueella. Työnantajamielikuvan kehittäminen, opetukseen osallistuminen, tutkimusyhteistyö esimerkiksi opiskelijaprojektien yhteydessä sekä vierailuluennoitsijana toimiminen ovat kaikki esimerkkejä mahdollisista yhteistyön tavoista. Tällä hetkellä ohjelman piirissä on 13 yritystä.

äپٴᲹ:
Anne Salonvaara
Corporate Relations Manager
Kauppakorkeakoulu
anne.salonvaara@aalto.fi
p. 050 590 5620

Karlos Kotkas
󾱳ٲääö
SOK Strategiapalvelut
karlos.kotkas@sok.fi
p. 010 768 0262

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.
Kaksi ihmistä reppujen kanssa seisoo auringonkukkien ja vihreyden keskellä kaupunkialueella, taustalla rakennuksia.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Hiiliviisauden jäljillä – kätköreitit opastavat tuntemaan kaupunkiluontoa paremmin

Kaupunkivihreää tutkivan CO-CARBON-hankkeen tutkijat ovat suunnitelleet pääkaupunkiseudulle neljä eri teemaista kätköreittiä, jotka vievät etsijän hiiliviisauden aarrejahtiin.
Kuulokkeita käyttävä opiskelija pitkän pöydän ääressä katsoo ryhmäkeskustelun dioja kannettavalta
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Osallistu Unite!-webinaareihin: European Student Card, European Degree Label ja yhteisopetuskurssit

Kesäkuussa järjestettävät verkkotilaisuudet on suunnattu opetus- ja hallintohenkilöstölle, jotka työskentelevät digitaalisen kampuksen kehittämisen, yhteistutkinto-ohjelmien ja yhteisopetuksen parissa.