Rakentamisesta vastaavalle johtajalle Jarmo Wilanderille on myönnetty rakennusneuvoksen arvo ja arvonimi
Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö on 11.6.2020 myöntänyt Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n rakennuttamisesta vastaavalle johtajalle Jarmo Wilanderille rakennusneuvoksen arvon ja arvonimen hänen mittavasta ja monipuolisesta työurastaan sekä toiminnasta rakennus- ja kiinteistöalan johtotehtävissä.
Wilander on toiminut Aalto-yliopiston kunnianhimoisessa kampusinvestointiohjelmassa rakennuttajan roolissa ja toteuttanut useita palkintoja saaneita uudis- ja korjausrakennuskohteita. Näihin hankkeisiin kuuluvat mm. Väre, Kauppakorkeakoulu ja A Bloc -kauppakeskus sekä Kandidaattikeskuksen, Dipolin, Harald Herlin -oppimiskeskuksen ja kasvuyrityskeskus A Gridin peruskorjaukset.
Työuransa alussa Wilander toimi asuntotuotannossa uudis- ja peruskorjaushankkeiden johtotehtävissä, joista hän siirtyi kiinteistöjen omistaja- ja sijoitustoimintaan. Merkittävimpinä kohteina Wilander on vastannut muun muassa Suomen Posti Oy:n logistiikkakeskusten hallinnoinnista ja toteuttamisesta, entisen Pääpostitalon (Helsinki 10) peruskorjauksesta sekä Vuosaaren logistiikka-alueella matkustajaterminaalin ja Gate-House -hankkeiden suunnittelusta ja toteutuksesta. Wilander on työskennellyt Aalto-yliopistokiinteistöjen rakennuttamisen johdossa vuodesta 2009 lähtien.
Tasavallan presidentti myönsi 11. kesäkuuta 60 arvonimeä. Suomen satavuotisessa historiassa on rakennusneuvoksen arvonimiä myönnetty alle 200.
Lämpimät onnittelut Jarmo Wilanderille rakennusneuvoksen arvosta ja arvonimestä!
äپٴᲹ:
Toimitusjohtaja Ville Jokela, ville.jokela@aalto.fi
Lue lisää uutisia
Iina Vaajamo on nimitetty viiden vuoden määräaikaiseen apulaisprofessorin tehtävään Kemian tekniikan ja metallurgian laitokselle
TkT Iina Vaajamo on nimitetty Aalto-yliopiston Kemian tekniikan ja metallurgian laitokselle tenure track -urapolulle viiden vuoden määräaikaiseen apulaisprofessorin tehtävään 1.9.2026 alkaen. Professuurin ala on pyrometallurgia.
Rodrigo Serna-Guerrero on nimitetty Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun dekaaniksi
Serna-Guerrero aloittaa viisivuotiskautensa 1.12.2026.
Insinööritieteiden korkeakouluun nimitettiin kolme uutta professoria keväällä 2026
Uudet asiantuntijat vahvistavat korkeakoulun osaamista energian, konetekniikan ja betonitekniikan aloilla.