Raimo P. Hämäläiselle palkinto vaikuttavasta työstä ryhmäpäätöksenteossa
Aallon matematiikan ja systeemianalyysin laitoksen emeritusprofessori Raimo P. Hämäläinen on vuoden 2021 INFORMS Group Decisions and Negotiations -palkinnon saaja. on johtava kansainvälinen operaatiotutkimuksen, analytiikan, johtamistieteen, taloustieteen, käyttäytymistieteen, tilastotieteen, tekoälyn, datatieteen, sovelletun matematiikan ja muiden vastaavien mallintamisen alojen tutkijoiden seura. Palkinnon myöntöperusteissa korostetaan Hämäläisen merkittävää työtä useilla eri aloilla, mikä on johtanut konkreettisten päätöksentekoprosessien työkalujen kehittämiseen.
"Olen todella ilahtunut tästä palkinnosta. Samalla olen kiitollinen yhteistyökumppaneilleni ja kollegoilleni, jotka ovat vuosien mittaan työskennelleet kanssani ryhmäpäätöksentekoon ja osallistamiseen liittyvissä tutkimushankkeissa", sanoo Hämäläinen.
Palkinto myönnettiin vuoden 2021 GDN-konferenssissa, joka pidettiin verkossa kesäkuussa. Myöntöperusteissa mainitaan, että Hämäläisen kontribuutio ryhmäpäätöksenteon ja neuvottelujen (Group Decision and Negotiation, GDN) kentällä on merkittävä. Hän on kansainvälisesti tunnustettu tutkija useilla aloilla, kuten monikriteerisessä päätöksenteossa, ympäristömallinnuksessa, systeemiajattelussa ja ihmisen toiminnan huomioivassa operaatiotutkimuksessa. Hänen teoreettinen työnsä sisältää epävarmuuden huomioivia ja dynaamisia lähestymistapoja monikriteerisiin malleihin sekä peliteoreettisia neuvottelumenetelmiä. Hänen tutkimuksensa on johtanut laajasti käytettyjen päätöksenteon tukiohjelmistojen kehittämiseen. Hämäläinen on soveltanut teorioita ja malleja menestyksekkäästi useisiin merkittäviin ongelmiin erityisesti energiapolitiikassa, ympäristösuunnittelussa ja ydinonnettomuustilanteiden hallintaan varautumisessa.
Palkinnon saa vuosittain henkilö, joka on työllään merkittävästi vaikuttanut ryhmäpäätöksentekoon ja neuvotteluihin liittyvään tutkimukseen. Palkinnon perusteena olevat ansiot voivat olla viimeaikaisia tai perusteena voi olla palkinnonsaajan koko elämäntyö.
Lue lisää uutisia
Suomen Arvopaperimarkkinoiden Edistämissäätiö palkitsee Juho Tuuliaisen ja Ville Virkkusen erinomaisesta rahoituksen alan pro gradu -lopputyöstään
Molemmat opiskelijat saavat 3 500 euron stipendin.
Kristiina Kruus on kutsuttu Kemistikillan kunniajäseneksi
Kemistikilta on vuosikokouksessaan kutsunut Kemian tekniikan korkeakoulun dekaanin Kristiina Kruusin kunniajäsenekseen. Kunniajäsenyys on elinikäinen, ja jäsenyys voidaan myöntää henkilölle, joka on erityisesti ansioitunut killan toiminnassa tai muuten merkittävästi edistänyt sen pyrkimyksiä.
Näytös/Näyttely26 – muodin ja tekstiilin juhla valloitti Helsingin Lasipalatsin
Lasipalatsin aukio Helsingin ydinkeskustassa toimi Aalto-yliopiston vuosittaisen muotinäytöksen päänäyttämönä torstaina 28. toukokuuta.