911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Rahoitusta tutkijantehtäviin Suomen Akatemialta

Suomen Akatemia on myöntänyt Aalto-yliopistolle tutkijatohtori- ja akatemiatutkijarahoitusta.

Suomen Akatemia on myöntänyt 19 miljoonaa euroa tutkijantehtäviin luonnontieteiden ja tekniikan aloilla. Luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunnan päätöksellä rahoitetaan 38 kolmevuotista tutkijatohtorin tehtävää ja 22 viisivuotista akatemiatutkijan tehtävää. Aaltoon näistä myönnettiin 12 tutkijantohtorin ja 4 akatemiatutkijan rahoitusta. Rahoituskaudet alkavat 1.9.2015.

Tutkijatehtävien hakemusmäärät pysyivät lähes samalla tasolla kuin edellisenä vuonna. Toimikunnalle osoitettiin 396 tutkijatohtorihakemusta ja 227 akatemiatutkijahakemusta. Hakijoista rahoitetaan vajaa kymmenen prosenttia.

Suomen Akatemia on myöntänyt myös muita rahoituksia Aalto-yliopistolle. Terveyden tutkimuksen toimikunta on myöntänyt yhden akatemiahankerahoituksen ja Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta on myöntänyt yhden tutkijatohtorirahoituksen.

Luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta

Tutkijatohtorit

Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu

Andrew Dimmock: Turbulenssi pyörteisessä välivyöhykkeessä: vaikutus magnetosfäärin ja säteilyvöiden plasman ominaisuuksina

Ilkka Laakso: Ihmisen altistuminen välitaajuuksisille sähkömagneettisille kentille — mallintaminen moniskaala-menetelmillä

Leena Tähkämö: Malli valosaasteen ympäristövaikutusluokkaindikaattoriksi elinkaariarvioinnissa

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu

Marika Eik: Kokeellisesti validoitu lähestymistapa simulointiin halkeilua teräskuitubetonissä

Tatiana Minav: Tulevaisuuden sähköhydraulisen järjestelmän toiminta matalissa lämpötiloissa

Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulu

Celina Blondeau: Kryptoanalyysin tilastollisten menetelmien yhdistäminen salausprimitiivien vahvuuden parantamiseksi

Syed Hashmi: Kolmannen sukupolven edistyneet aurinkosähkökennot

Veikko Linko: Räätälöityjä molekyylikoneita nukleiinihappoihin perustuvalla nanoteknologialla

Eetu Mäkelä: Avoimeen rakenteiseen tietoon pohjautuvan humanistisen tutkimuksen tukeminen tietoteknisin apuvälinein

Jukka Pätynen: Konserttisaliakustiikan epälineaarinen havaitseminen

Daniel Rayneau-Kirkhope: Hierarkkiset, luontoa jäljittelevät geometriat pohjana tehokkaille ja vankoille materiaaleille

Zhenbing Tan: Kvantti takertua Grafeeni

Akatemiatutkijat

Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulu

Sayani Majumdar: Monimutkaisten oksidien rajapinnat nanoelektroniikan

Ilja Makkonen: Suuren mittakaavan elektronirakennelaskutekniikat materiaalien karakterisoinnin avuksi

Pekka Marttinen: Laskennallisia malleja ja menetelmiä bakteerien evoluution tutkimiseen

Lide Yao: Sähköisesti ohjautuvien oksidien in-situ TEM/STEM -tutkimus

Terveyden tutkimuksen toimikunta

Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulu

Lauri Parkkonen: Aivojen toiminnallisten verkostojen dynaaminen

Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta

Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulu

Sasa Kivisaari: Käsitteellisten edustusten aktivoituminen sisäsyntyisesti

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Aalto-yliopiston kiertotalousnäyttely, puiset taustat, näyttelypöydät, näytteitä ja musta sekä pinkki asu.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi

Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026