911

Uutiset

Rahoitusta ongelmalähtöisen oppimisen ja energiatehokkuuden tukemiseen Afrikassa

Afrikassa toteutettaville Aalto-yliopiston hankkeille on myönnetty ulkoministeriön rahoitus.
hei_ici_fi_fi.jpg

Kaksi Aalto-yliopiston hanketta on saanut rahoitusta HEI ICI ‑ohjelmasta (Higher Education Institutions Institutional Cooperation Instrument), korkeakoulujen kansainvälisestä kehitysyhteistyöohjelmasta, jonka rahoittaa ulkoministeriö.

Kolmivuotisten hankkeiden tavoitteena on energiatehokkuuden ja ongelmalähtöisen oppimisen kehittäminen Afrikassa. Rahoituksen saavat hankkeista vastaavat Aalto Global Impact 700 000 euroa sekä sähkötekniikan ja automaation laitos 606 000 euroa.

Ongelmalähtöisen oppimisen vahvistaminen Itä-Afrikan yliopistoissa

Aalto Global Impact (AGI) ‑organisaation HEI ICI -hankkeissa keskitytään ongelmalähtöisen oppimisen vahvistamiseen Itä-Afrikan yliopistoissa (PBL East Africa). Hanke on yhteinen aloite Nairobin yliopiston (Kenia), Makereren yliopiston (Uganda) ja Dar es Salaamin yliopiston (Tansania) kanssa, ja siihen kuuluu myös useita kumppaneita Aalto-yliopiston monialaisilta projektikursseilta.

”Ongelmalähtöinen oppiminen on jo kumppaniyliopistojen vakiintunut strateginen prioriteetti. Nyt tarvitaan kuitenkin konkreettista toimintaa uusien opetusmenetelmien soveltamiseksi ja opiskelijalähtöisen, ennakoivan ajattelutavan edistämiseksi”, toteaa AGI:n päällikkö Riina Subra.

Kukin afrikkalainen kumppaniyliopisto vastaa hankkeesta paikallisella tasolla. PBL East Africa ‑hanke toimii koealustana, jossa kukin kumppaniyliopisto voi testata, valita ja viimeistellä parhaan tavan toteuttaa PBL-koulutusta ja sisällyttää sen jatkuvaan opetukseensa ja opetusohjelmaansa.

Kokeiluun kuuluu noin 10 opiskelijahaastetta, joihin osallistuu yli 100 opiskelijaa ja yli 30 jäsentä itäafrikkalaisista laitoksista monialaisten PBL-kurssien opettajina tai seminaarien osallistujina. Tämän lisäksi saadut kokemukset ja opiskelijahankkeiden tulokset jaetaan laajemmalle yleisölle.

Energiatehokkaiden valaistusjärjestelmien kehittäminen Saharan eteläpuolisessa Afrikassa

Kestävän kehityksen mukaista energiatehokasta valaistusta ja uusiutuvaa energiaa koskevan koulutuksen ja tutkimuksen edistämisestä (EARLI) vastaa sähkötekniikan ja automaation laitos, ja kumppaneina toimivat Dar es Salaamin yliopisto (Tansania), Eduardo Mondlane ‑yliopisto (Mosambik) ja Addis Abeban yliopisto (Etiopia).

”Valaistukseen kuluu eniten sähköä kehitysmaissa, ja kansallinen sähkönkulutus valaistukseen voi olla jopa yli 80 prosenttia kaikesta sähköntuotannosta”, tutkija Pramod Bhusal sähkötekniikan ja automaation laitokselta selittää.

”Sähkön kysyntä Tansaniassa, Mosambikissa ja Etiopiassa kasvaa nopeasti, mutta tuotanto ei ole pysynyt mukana kysynnän tahdissa”, hän jatkaa.

Hankkeen yleisenä tavoitteena on auttaa Tansanian, Mosambikin ja Etiopian korkeakouluja tarjoamaan opetusta, jolla edistetään kestävää sosioekonomista kehitystä. Ensin määritellään energiatehokkuuteen liittyvät tarpeet ja mahdollisuudet, jotta voidaan kehittää uusia, innovatiivisia kursseja ja perustaa kumppaniyliopistoihin valaistuslaboratorio. Hankkeessa pyritään myös levittämään tietoa energiatehokkaasta valaistuksesta teollisuudelle, julkiselle sektorille ja yhteiskunnalle.

äپٴᲹ:

Pramod Bhusal, tutkija
sähkötekniikan ja automaation laitos
puh 050 3160 991
pramod.bhusal@aalto.fi

Riina Subra, Senior Manager
Aalto Global Impact
puh 050 4066 251
riina.subra@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Aalto-yliopiston kiertotalousnäyttely, puiset taustat, näyttelypöydät, näytteitä ja musta sekä pinkki asu.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi

Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.