911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Rahoitusta hyvinvointi- ja terveysalan tutkimukselle

Health Capital –hanke, jossa Aalto-yliopisto on mukana, sai Teknologiateollisuuden rahoitusta. Big data on keskeisessä osassa projektissa.

"Health Capital & Data-Driven Healthcare" on Aalto-yliopiston, Helsingin yliopiston ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS), Metropolia-ammattikorkeakoulun sekä terveysteknologia-alan yritysten yhteinen hanke.

Aalto-yliopiston laskennallisen tieteen professori Perustieteiden korkeakoulusta on vetämässä tutkimushanketta.

– Health Capital -klusterin tavoitteena on käynnistää uusi prosessi terveyden ja hyvinvoinnin haasteiden ratkaisemiseksi. Haluamme myös saattaa suomalaisen terveysteknologiasektorin entistäkin vahvempaan kansainväliseen nousuun, Kaski sanoo.

Hankkeen toimijoille rakennetaan yhteinen työskentelypaikka Meilahden kampusalueelle.

Samalla käynnistyy myös datalähtöinen "Data-Driven Healthcare" –hanke joka keskittyy yksilöllisen terveystiedon mittaamiseen ja keräämiseen sekä big datan analyysiin. Big data voi auttaa selvittämään, miten yksilölliset geneettiset erot vaikuttavat hoitoihin ja täten parantamaan hoidon laatua ja tehokkuutta. Kaski toivoo, että hankkeeseen osallistuisi suomalaisia ICT-alan startupeja.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026
Henkilö valkoisessa laboratoriotakissa seisoo kirkkaassa laboratoriossa laitteiden keskellä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvun avaimet: Näin energiamurros tekee öljystä tarpeettoman

Puhtaaseen energiaan siirtyminen on yhteiskunnalle yhtä suuri mullistus kuin digitalisaatio, ja Suomella on siihen monta valttikorttia, sanoo Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta vetävä professori Annukka Santasalo-Aarnio.
Ilmakuva modernista kampuksesta, punatiilirakennuksia, raitiotiekiskoja ja puita aurinkoisena päivänä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ainutlaatuinen yhteisponnistus – Aalto-yliopistolle yhteensä 9 miljoonan euron lahjoitukset energiasiirtymän vauhdittamiseen

ABB:n, Fortumin, St1:n ja Walter Ahlströmin säätiön lahjoitukset käytetään uusien professuurien perustamiseen. Samalla lahjoitukset tukevat Aalto-yliopiston energiasiirtymän osaamiskeskuksen perustamista.