911±¬ÁÏÍø

Uutiset

QS-ranking: Aalto nousi sijalle 134 maailmassa

Aalto on Suomen ykkönen tutkimusviittausten suhteellisessa määrässä ja kansainvälisyydessä.
Oppimiskeskus. Photo by Unto Rautio.

Tuoreessa QS World University Rankings 2020 -yliopistovertailussa Aalto-yliopisto nousi sijalle 134 (viime vuonna 140).

QS-vertailussa yliopistoja arvioidaan kuudella mittarilla, joilla on hieman erilaiset painoarvot. Aalto oli Suomen paras kolmella alueella: tutkimusviittausten suhteellinen määrä, sekä kansainvälisen akateemisen henkilöstön ja kansainvälisten opiskelijoiden suhteellinen määrä. Muita mittareita ovat akateeminen maine ja työnantajamielikuva, joissa Aalto on Suomen kakkonen, sekä opiskelija-opettaja-suhdeluku, jossa Aalto on Suomen yliopistoista neljäs. Kokonaisvertailussa Aalto-yliopisto oli Suomen toinen.

Tutkimusviittausten määrä on laskettu Scopus-tietokannan tiedoista ja se on suhteutettu tutkimushenkilöstön määrään sekä normalisoitu viiden päätieteenalan mukaan. Työnantajamielikuva perustuu mainekyselyyn, johon kerättiin näkemyksiä 45 000 työnantajalta ympäri maailmaa. Akateeminen mielikuva perustuu 94 000:n yliopistoissa tai tutkimuslaitoksissa työskentelevän vastaajan arvioihin.

QS:n ranking-listalle on valikoitu mukaan noin tuhat yliopistoa. Kaikkiaan QS laskee maailmassa olevan noin 26 000 yliopistoa.

QS (Quacquarelli Symonds) on yksi merkittävimmistä yliopistovertailuista. Sen laatimassa nuorten alle 50-vuotiaiden yliopistojen vertailussa Aalto-yliopisto sijoittui yhdeksänneksi maailmassa. 

Yleisrankingien lisäksi QS tuottaa tieteenalakohtaisia ja alueellisia ranking-listoja. Ala- ja aihekohtaiset ranking-listat ovat Aallolle relevantimipia kuin yleisrankingit, koska yliopisto on erikoistunut tekniikkaan, talouteen ja taiteeseen.

Lue lisää:

Aalto sijoittui jälleen maailman nuorten yliopistojen kärkikymmenikköön (uutinen 21.6.2018)
Aalto-yliopiston taiteen ja muotoilun ala nousi jo maailman 7. parhaaksi (uutinen 27.2.2019)

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

A group of people cheering with branded black cups. 4 people sitting, 2 on each side, and one in the middle standing up. 3 men and two women
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Kolmen tutkijan ideasta syntyi deep tech -yritys

Vahvaan tutkimusosaamiseen nojaava Sim Analytics Oy sai alkunsa, kun kolme LUT-yliopiston eri laboratorioissa työskennellyttä tutkijakollegaa alkoi miettiä, miten tarjota ja analysoida dataa teollisuusyritysten liiketoimintapäätösten tueksi.
Hehkuva neonpallo, geometrinen ydin ja valojuovat leijuvat tumman tabletin yläpuolella
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ensimmäinen suprajohtava kvanttilämpökone osoittaa, että lämpö voidaan valjastaa työksi myös kvanttimaailmassa

Suprajohtava kvanttilämpökone paitsi edistää termodynamiikan perustutkimusta, voi myös merkittävästi pienentää tulevaisuuden kvanttitietokoneiden hintalappua.
Punainen palvelukatkon ilmoitus IT-palveluista, jossa edistymispalkki
Yliopisto Julkaistu:

Yleispalvelimet uudelleenkäynnistetty 8.7.

Yleispalvelimet kosh.aalto.fi, lyta.aalto.fi sekä kevyen laskennat palvelimet brute.aalto.fi ja force.aalto.fi on uudelleenkäynnistetty 8.7.
Portrait of Kimmo Järvinen, from the Xiphera team. A man smiling at the camera
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Tutkijoiden perustama Xiphera kasvaa vauhdikkaasti

Yhdeksänvuotisjuhliaan viettävä Xiphera Oy on kehittänyt tietoturvauhkien torjuntaan laitepohjaisia salausratkaisuja. Yritys on ns. deep tech eli syväteknologiayritys, jonka tuotteet nojaavat tutkimukseen ja tuottavat uusia teknologisia ratkaisuja.