911

Uutiset

Provosti Kristiina Mäkelä nimitettiin toiselle kaudelle

Uusi viisivuotinen kausi alkaa 1. joulukuuta.
Provost Kristiina Mäkelä. Photo: Jaakko Kahilaniemi

Aalto-yliopiston hallitus nimitti professori Kristiina Mäkelän Aalto-yliopiston provostiksi toiselle viisivuotiselle kaudelle, joka alkaa 1.12.2022. Nimitys perustui normaaliin uudelleenarviointiprosessiin, jonka yhteydessä kuultiin yliopistoyhteisön jäseniä ja ulkoisia sidosryhmiä.

Provosti tukee rehtoria strategisessa suunnittelussa, professorien nimittämisessä ja resurssisuunnittelussa, johtaa yliopiston opetukseen, tutkimukseen ja vaikuttavuuteen liittyviä prosesseja sekä toimii tarvittaessa rehtorin sijaisena.

Kristiina Mäkelä on toiminut provostina vuodesta 2017 alkaen. Hän on työskennellyt Aalto-yliopistossa kansainvälisen liiketoiminnan professorina vuodesta 2013 alkaen. Hänet nimitettiin Kauppakorkeakoulun opetuksesta ja oppimisesta vastaavaksi varadekaaniksi vuonna 2016, ja hän on toiminut myös Kauppakorkeakoulun johtamisen laitoksen varajohtajana. Mäkelä on toiminut vierailijana, luennoitsijana ja tutkijana useissa ulkomaisissa yliopistoissa, ja hänellä on myös yli kymmenen vuoden kokemus yritysmaailmasta.

”Kristiina Mäkelä on tehnyt ensimmäisellä toimikaudellaan provostina ensiluokkaista työtä Aalto-yliopiston hyväksi. Hän on kehittänyt yliopistoa näkemyksellisesti uuden strategian mukaisesti ja vienyt merkittävästi eteenpäin akateemisia urajärjestelmiä, yhteisöllisyyttä sekä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymyksiä yhteistyötä painottavalla johtamistyylillään. Olen erittäin iloinen voidessamme jatkaa hyvin sujunutta yhteistyötä”, toteaa rehtori Ilkka Niemelä.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Iina Vaajamo
Nimitykset Julkaistu:

Iina Vaajamo on nimitetty viiden vuoden määräaikaiseen apulaisprofessorin tehtävään Kemian tekniikan ja metallurgian laitokselle

TkT Iina Vaajamo on nimitetty Aalto-yliopiston Kemian tekniikan ja metallurgian laitokselle tenure track -urapolulle viiden vuoden määräaikaiseen apulaisprofessorin tehtävään 1.9.2026 alkaen. Professuurin ala on pyrometallurgia.
Tummaan pukuun pukeutunut henkilö nojaa kaiteeseen valoisassa tilassa, kasvot sumeina
Nimitykset Julkaistu:
Kolme uutta professoria Insinööritieteiden korkeakoulussa, kuvitus
Nimitykset Julkaistu:

Insinööritieteiden korkeakouluun nimitettiin kolme uutta professoria keväällä 2026

Uudet asiantuntijat vahvistavat korkeakoulun osaamista energian, konetekniikan ja betonitekniikan aloilla.
Ira Matilainen
Yliopisto Julkaistu:

Ira Matilainen uskoo, että erilaisille tarinoille altistuminen luo perustan merkityksellisille kohtaamisille

100 sanaa -sarjassa Sähkötekniikan korkeakoulun viestintäpäällikkö kertoo, miten hän edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta työssään.